Sivun näyttöjä yhteensä

4. lokakuuta 2017

Liksom



En ollut aikaisemmin lukenut Rosa Liksomin kirjoja riittävän ennakkoluulottomasti. Pitäisi totta kai tietää, että palveluammateissa huomion kiinnittäminen on perusasioita. Kirjailijan ja taiteilijan työt ovat palvelualaa. Tuotannosta ja jakelusta vastaavat kustantajat.

Liksomin joskus ja Sofi Oksasen usein käyttämällä keinolla on itse asiassa nimi amerikkalaisessa kirjallisuudessa, ambush marketing. ”Ylläkkömarkkinointi” on joskus vielä tehokkaampaa kuin tämä minunkin harjoittamani ”grapevine” eli viidakkorumpu. Monet kuuntelevat mieluummin tyhmää tuttavaa kuin viisasta asiantuntijaa. Olen juuri sellainen tyhmä tuttava.

”Everstinnaa” ei tarvitse luonnehti ”faktioksi”. Amerikkalaiset käyttävät tuotakin nimitystä kirjoista ja elokuvista, joissa faktaa ja fiktiota on vaikea erottaa toisistaan. Kuitenkin on julkinen tieto, että everstinna on romaanihenkilönä lähellä kirjailija Annikki Kariniemeä (aikaisemmin Kariniemi-Villamo), ja romaanihenkilö eversti  on hyvinkin lähellä jääkärieversti Oiva Willamoa.

Eräs tapa kehua tätä kirjaa on helppo. Myös lukija, jolle pohjois-pohjanmaan murteen eli meän-kielen lukeminen on jopa tuskastiuttavaa, ja lukija, joka ei ole juurikaan kiinnostunut Lapista ja sen menneisyydestä, luultavasti ihastuvat siinä määrin, että tuntevat joutuneensa kosketetuiksi

Itse olen tuota Lappia harrastanut, jos kohta Liksom tuntuu liikkuvan Rovaniemen lisäksi ajatuksissaan usein Tornionjoen seudulla, jota en tunne. Annikki Kariniemen tunsin jopa henkilökohtaisesti sillä tavalla että keskustelin hänen kanssaan useitakin kertoja. Hän muistutti vanhoilla päivillään Pojanhovin takkahuoneen kahvipannumyssyä. Kirjan luettuani kaivelin esiin vanhempia kuvia, joista käy ilmi, että hän oli nuorempana hyvinkin kaunis ja erittäin hoksaavainen ja nopeaoppinen.

Tarinan pääpiirteet ovat totta. Olen nähnyt tämän jälkimäisen aviomiehenkin, yli 20 vuotta Annikkia nuoremman miehen, joka oli kerran ollut kansakoulussa Annikin oppilaana korpikulman koululla.

Oiva Willamo kilpaili K.M. Walleniuksen ja eräiden metsäherrojen kanssa Lapin keisarinasemasta. Hj. Siilasvuon mielestä asemaja siis kunnia kuului hänelle. Willamo oli Talvisodassa Sallan rintamalla ja jatkosodan saksalaisten yhteysupseerina Rovaniemellä.

Minulla on ollut Willamosta vanhastaan samansuuntainen kuva kuin se, jonka Liksomin romaani nyt antaa. Miten sen sanoisi kohteliaasti? – Ihmispeto eli siis väkivaltainen ja rikkinäinen ihminen ja lisäksi suuri Saksan ihailija.

Kariniemi on itse kuvannut avioliittonsa kääntöpuolta. Liksomin käsissä tuloksena ei ole mikään huojuva talo, vaan myös teknisesti erittäin taidokas romaani. Jopa niin tuhoisa kerronnan keino kuin aikatasojen eli siis ajanjaksojen sekoittaminen ilman selityksiä tuntuu tässä teoksessa suorastaan luontevalta.

Luin jotain Liksomista sanottua, sotkuisesti ajateltua. Omien mieltymysteni vuoksi ilahduin erikoisesti murteen kerrontaan tuomasta rikkaudesta ja vivahteiden uusista kerroksista. Kun ns. modernistien romaaneissa tahtoo olla se ongelma, ettei niitä jaksa lukea, tämä on toista. Luin taannoin suuren fyysikon vähättelyn kaunokirjallisuudesta – helppo asia ilmaistaan sekavasti. Asia on juuri päinvastoin. Kirjallisuudessa, kun se on hyvää, kuten tämä Liksomin romaani, ilmaistaan hyvin tärkeitä ja vaikeita asioita helposti.



10 kommenttia:

  1. "...pohjois-pohjanmaan murteen eli meän-kielen..."

    Tarkoitat tietysti peräpohjolan murretta eli sitä hoon päälle puhumista. Meän kielen lisäksi Ruijassa puhuttava kveenin eli kainun kieli kuuluu samaan murrealueeseen.

    Kiitos muuten parin viikon takaisesta kirjavihjeestä eli Ukkosen-Mannermaan Jääkauden jälkeläisistä. Se miellyttää minua suuresti.

    VastaaPoista
  2. Eikö se ole ollut selvä, että Hytti nro 6:n kirjoittaja on mestari? Sellaista rosoisuutta ei saa aikaiseksi kuin pitkään hiomalla. Suomessa on paljon yliarvostettuja, joutavia kirjailijoita, mutta Rosa Liksom ei kuulu niihin.

    VastaaPoista
  3. Niin tuota, arvoisa gurumme, se meän-kieli on tornionjokilaaksolaista ei pohjois-pohjanmaalaista murretta, pikemminkin perä-pohjalaista. Jos tämmöinen saivartelu sallitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä voisi vielä vähän tarkentaa. "Meänkieli" on Ruotsin Länsipohjassa puhuttava peräpohjalainen murre, jossa ruotsin vaikutus on paljon vahvempi kuin Suomen puolen murteissa. Se, että murteesta puhutaan omana kielenään, on klassinen tapa sortaa kielivähemmistöä. Jos Ruotsi tunnustaisi Länsipohjan suomenkieliset suomenkielisiksi, olisi näille helppo järjestää esim. koulusivistys lukiota myöten suomeksi. Kieliyhteisö integroituisi suomenkieliseen kulttuuriin ja voisi vaivatta jatkaa opintojaan esim. Oulun yliopistossa.

      Nyt Ruotsi puhuu "meänkielisistä", jotka ovat naurettavan pieni vähemmistökansallisuus vailla omaa kirjallista kulttuuria. Tällaiselle vähemmistölle ei tarvitse järjestää edes täydellisesti omakielistä alakoulua, eikä "meänkielen" kirjakielenään oppinut kykene ilmaisemaan itseään sivistyneellä kirjasuomella ilman erityistä panostamista. Lopputuloksena on ruotsalaistumisen jatkuminen.

      Neuvostoliitto noudatti aivan samaa politiikkaa omien turkinsukuisten kansojensa kanssa. Joka ainoasta murteesta tehtiin oma kielensä, jotta mitään laajempaa kulttuurielämää ei pääsisi syntymään.

      Poista
    2. Täysin samaa mieltä EA:n kanssa.

      Poista
  4. Amerikkalaisissa elokuvissa faktaa ja fiktiota on vaikea erottaa toisistaan, joskus, usein.
    Se tosin koskee koko todellisuutta, josta elokuvat ovat poimineet tiedonmurun sieltä toisen täälltä. Fiktiivisinä kertomuksina on pistetty jakeluun sellaista infoa, jota yksinkertaisesti ei ole ollut rahkeita muuten esittää - ja fiktiosta ei joudu koskaan tilille.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Rosa Liksom on armoitettu kielen käyttäjä ja tarinan kertoja. Hytti numero 6:ssa oli ne rappionäkymät junamatkan varrella, tässä Everstinnassa monet luontokuvat ja varsinkin hurmioitunut suoepisodi, joka sai melkein kuvittelemaan, miltä tuntuisi maata suon silmäkkeessä. Huumoria oli nyt tavallista vähemmän, kun oli niin rankkoja, raastaviakin kohtia, mutta ironiaa toki oli. Ja taustalla todellisiakin tilanteita ihmisten ja maan historiasta natsiyhteyksineen. Osuu ajankohtaiseen keskusteluun.

    Sitä murretta luki totuttuaan ihmeen helposti, pari kertaa joutui ottamaan lauseen uusiksi, että tarkoittiko "soitten" sotia vai soita. Minulla kielet tarttuu päähän nopeasti, ja seuraavien päivien ajan sanat kaikuivat mielessä h:n kanssa - mutta tietysti väärin. Se oli vähän huvittavaa.
    EG

    VastaaPoista
  6. muistan, miten Yhden yön pysäkissä, 1985, oli vahva kuvaus siellä täällä. Esimerkiksi se pystykorva, joka syysaamuna tulee kopistaan, kipittelee siinä ympyrän, ja menee takaisin koppiinsa. Näin sen sielunsilmilläni, ja tunsin sen aamun moodin, tunnelman.

    VastaaPoista
  7. Son poka tuo Ylävaaran Anni rohki kovan sanhankiephauttaja.

    VastaaPoista
  8. Eversti Willamosta kuulin kerran jutun, jossa kerrottiin hänen opettaneen mm Lapin äijiä tervehtimään.

    Willamo oli tullut erään rajavartioston asemapaikalle. Pihalle oli kokoontunut riviin joukko sotilaita ottamaan vastaan eversti Willamoa. Asemapaikan päällikkö komensi komealla äänellä HUOMIO ilmoitan...jne...

    Willamo vilkaisi paikallista äijäporukkaa, joka istui muutaman pöllin päällä ja karjaisi näille, että HUOMIO kuuluu myös teille. Ylös siitä oli noustava ja otettava lakki kouraan.

    VastaaPoista