21. elokuuta 2015

Keskusrikospoliisille





Pyydän kunnioittavasti, että poliisi selvittäisi, täyttävätkö eräät viimeksi kuluneen viikon aikana tässä blogissani kemppinen.blogspot.fi julkaistut kirjoitusteni kommentit rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkistön kiihottamisena kansanryhmää vastaan tai muun tuossa luvussa rangaistavaksi säädetyn teon.

Kommentoijien IP-osoitteiden ja muun heidän henkilöllisyytensä selvittämisen vuoksi ilmoitan olevani käytettävissä ja valmis toimittamaan tutkittavaksi hallussani olevan aineiston.

 Henkilökohtaisen arveluni mukaan kysymyksessä on sittenkin suppea ryhmä, joka yrittää vaikuttaa mielialoihin etenkin parhaillaan meneillä olevan pakolaiskriisin johdosta ja käyttää tässä tarkoituksessa hyväkseen lukijamäärältään erittäin suurta blogiani.

Julkaisen tämänkin kirjoituksen blogissani ja ilmoitan samalla lopettavani sellaisten viestien julkaisemisen, jotka antavat aiheen epäillä vihapuhetta. Tähän on kaksi syytä. Voimassaolevan lain mukaan olen oikeudellisesti vastuussa päivittäin verkossa ilmestyvän blogini mahdollisesti rikollisesta sisällöstä silloinkin kun se ei ole itse kirjoittamaani. Toiseksi tavoitettuani tuon kirjoittajaryhmän jäseniä en halua tarjota heille alustaa sellaisten mielipiteiden esittämiseen, jotka poikkeavat dramaattisesti omistani. Perustuslain turvaaman sananvapauden tehokas käyttö edellyttää toimia, joilla estetään kansalaisten mielipiteiden hukkuminen sisältönsä vuoksi rikollisiin tai mahdollisesti rikollisiin kirjoituksiin.

Edellä mainittu lainkohta määrää:

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”


Nähdäkseni myös törkeä tekomuoto (RL 11 : 10a) voi tulla kysymykseen. Syrjintäsäännös (RL 11 : 11) voi sekin tulla kysymykseen, koska eräät viestit kohdistuvat jo maahan tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja saattavat asettaa heidät eriarvoiseen asemaan.


Blogini on yksityinen eli se ei liity mihinkään kaupalliseen toimintaan enkä itse lukeudu mihinkään poliittiseen tai järjestyneeseen mielipideryhmään eikä minulla ole asiaan vaikuttavia tehtäviä tai sidonnaisuuksia. Näen tässä tarkoittamani kiihottamisen oikeuden ottamisena omiin käsiin ja siten myös periaatteellisella tasolla toimintana, joka ei kuulu lain turvaamaan poliittisen mielipiteen muodostamisen alueeseen.

 Ihmisoikeuksien kannalta viranomaisten on mielestäni toimittava sen virheellisen luulon hälventämiseksi, että internet olisi tavalla tai toisella erikoinen alue. Kuten useimmat tietävät, agitaatiota on harjoitettu aina ja toisiakin sortotoimiin kannustavat henkilöt ovat valitettavan usein ensimmäisiä vetoamaan omiin perusoikeuksiinsa, kuten sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan.

Tuollainen menettely on myös moraalisesti halveksittavaa,


Sikäli kuin asiasta olisi apua, luovutan pyynnöstä käytettäväksi kaikki hallussani olevat blogikirjoitukset vuodesta 2005 alkaen kaikkine kommentteineen. Olen muokannut ne helposti käytettäviksi pdf-tiedostoiksi. Kirjoituksia on yli 3 000 ja kommentteja noin 50 000. Käsittelen kirjoituksissani yleisten ja oikeudellisten asioiden lisäksi hyvin usein kirjallisuutta ja taidetta. Tätä ennen ei oman tulkintani mukaan ole ilmestynyt oikeudellisesti arveluttavaa aineistoa asiaan kuuluvaa ironiaa ja siihen rinnastettavaa kärjistämistä tietenkään lukuun ottamatta. Omistani poikkeavia mielipiteitä olen julkaissut jatkuvasti ja tulen sitä jatkamaan, sitovan lainsäädännön puitteissa.

 Palvelimien osoitteista päätellen hyvinkin suuri osa lukijoistani toimii viranomaistehtävissä tai luottamustoimissa tai mediassa.

 Ehkä se on syy nyt ilmenneeseen verkkohuliganismiin palstoillani. Tarpeelliset yhteystietoni ilmenevät blogini lomakkeesta eli pohjasta. Kun asian selvittäminen ei sitä edellytä, en mielelläni esiintyisi nimelläni jutun yhteydessä. Tämän tutkintapyynnön julkaisen, koska haluan tähdentää lukijoilleni, ettei mielivaltaiseen menettelyyn pidä alistua.


Kirkkonummella 21.8.2015


Jukka Kemppinen

Professori (eläkkeellä), filosofian tohtori

94 kommenttia:

  1. Arvostan tätä kovasti. Jaakko Nelimarkka

    VastaaPoista
  2. Asiaa taas kerran. Mutta surullista, että näin joudutaan toimimaan. Tsemppiä ja inspiraatiota kuitenkin kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
  3. Montako oikeaa rikosta poliisi jättää tutkimatta, jos miehet kohdennetaan selvittämään nettikirjoittelua ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä mahtaa olla se oikea rikos? Tässä on kysymys rikoslaista ja rangaistusmaksimi on korkea, kaksi vuotta vankeutta.

      Poista
    2. Olen ymmärtänyt, että tällaisten asioiden tutkiminen ei välttämättä ole kovin työlästä ja niihin on aika virtaviivaiset prosessit. Google et. al. ovat vuosien mittaan virittäneet prosessinsa tutkintaystävällisiksi ja tutkinnassa pyöriteltävät rikosnimikkeet ovat myös sellaisia, että tietoa ei pantata. Pelkkään IP-osoitteeseen ei tarvita edes Googlea.

      Poista
    3. Oikeita rikoksia ovat mm ryöstöt, varkaudet, raiskaukset, pahoinpitelyt ym. Se, että sanoo sellaista, josta valtio ei pidä ei ole oikea rikos. Sinä et tunnu sananvapaudesta perustavan. Kuten Noam Chomsky on sanonut jos uskoo sananvapauteen, kannattaa nimenomaan vapautta sanoa sellaista, jota itse pitää kuvottavana. Jokainen kannattaa sananvapautta sellaisille sanomisille, joita itse kannattaa.

      Laki on tässä kumman yksipuolinen. Kun vappumarssija huutaa: "Kuolema porvareille", ei poliisi edes tutki, Kun tunnettu elokuvaohjaaja sanoo, että rikkain prosentti maailman väestöstä, siis 70 miljoonaan ihmistä, pitää tappaa, ei kukaan liikuta eväänsä. Sitten, kun joku hörhö kirjoittaa jotain typerää maahanmuuttajista, niin johan on poliisi kimpussa. Tämän vuoksi kannatan sananvapautta. Jokainen puhukoon vaikka kuinka tyhmiä.

      Poista
    4. Nähdäkseni normaalia kännissä uhoamista joka blogin avulla saa vähän suurempaa näkyvyyttä kuin olisi tarpeen.

      Poista
    5. Kyseinen "kännissä uhoaminen" on ollut organisoitua toimintaa copypasteviesteineen ja yhtäaikaisine viestityskampanjoineen jo reilusti toistakymmentä vuotta. Toki känniuhoajiakin on, mutta eron selvästi järjestelmälliseen mielipidevaikuttamiseen kyllä huomaa.

      Poista
  4. Poliisi ei lue blogiasi, eikä etsi aktiivisesti tutkittavaa. Sinun on tehtävä rikosilmoitus jos haluat että poliisi tutkii.

    https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikosilmoitus on lähti aamulla varhain, Kuittaus tuli heti.
      Poliisi lukee blogiani.

      Poista
  5. Onhan tämä viheliäinen masiina tämä internet! Tätä kun ei ennalta pysty estämään edes SUPO, tai muut valtiolliset sensorit, mitä täällä kirjoitetaan! Vastuu kysymykset on rikosoikeudellisesti aivan samat, kuin ennenkin. Mutta, on aivan turha yrittää sananvapauskanteita 10 vuoden jälkeen, niiden (nettiin vuodettua), vaan pitää reakoida nopeasti, kuten internet oliko se 3 kuukautta, vai mitä se oli Jukka Kemppinen?

    VastaaPoista
  6. Oikealla rikoksella on uhri.

    Ei se Kemppisen ajo katsastamattomalla autolla ollut rikos, vaan unohdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikosten uhrit mainitaan rikoslain lukujen otsikoissa..Katso lähemmin Finlew - rikoslaki.

      Katsastamaton auto ei kuulu rikoslakiin. Teko oli ajoneuvorikkomus.

      Poista
    2. On olemassa vaarantamisrikoksia ("on omiaan aiheuttamaan..."), minkä lisäksi ainakin ympäristörikoksissa uhrilla eli pilaamisen kohteella ei ole varsinaisesti oikeustoimikelpoista edustajaa tai se ei ainakaan ole oikeushenkilö. - Tämä ei siis ole kohdistettu prof. Kemppiselle, vaan alkuperäiselle anonyymille.

      Poista
    3. Jukka Kemppinen. Mikä on Finlew?

      Poista
    4. Blogisti on selittänyt näppäilyvirheensä sata kertaa. Finlex.

      Poista
  7. Joudenkuiden mielestä yhä suppea, mutta nykypolitiikan seurauksena jatkuvasti kasvava ryhmä.

    Kiitos professori Jukka siitä, että kasvatat joukkoa entisestään!

    Tätä ei enää raastuvassa pysäytetä!

    VastaaPoista
  8. No siinäpä on kohtuullisen laajasti kommentteja perattavaksi. Ei lopu ihan heti työn sarka. Talvivaaran esitutkinta-aineisto oli ilmeisesti noin 4000 sivua.

    VastaaPoista
  9. En ole ehtinyt lukea/kirjoittaa kommentteja pariin päivään, mutta aiempien perusteella ihmettelen kyllä, jos jokin rikoskynnys ylittyy.

    Vielä enemmän ihmettelen, jos jokin minun sanomani ylittää edes tutkintarajan - minähän olen esittänyt toistuvasti tyhmän kysymyksen, että miksei jotain "asiaa" saa vastustaa?

    Itsehän en sitä vastusta, en tosin puollakaan, mutta sehän on tässä sivuseikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioita saa vastustaa. Tosin jotkut - et sinä - vastustavat sitä asiaa, että joku ihminen on hengissä ja kävelee omin voimin.

      Yksi kommentoija vastusti kaikkia lakeja, siis myös hengen ja terveyden suojaavia.

      Poista
    2. Tapsa kysyi "miksei jotain 'asiaa' saa vastustaa"

      Hyvä Tapsa, Kehotaan katsomaan elokuvan Selma, joka kuva Martin Luther Kingiä ja marssia Selmasta Alabaman pääkaupunkiin. Elokuvassa USA:n etelävaltioiden valkoiset vastustavat mustien äänioikeutta kieltäytymällä rekisteröimästä mustia äänestäjiä ja jos rekisteröityminen onnistuu väkivallalla ja murhilla. Mustat vastustavat äänioikeuden kieltämistä rauhallisilla mielensoituksilla ja valkoiset vallanpitäjät vastustavat noita mielenosoituksia väkivallalla ja murhilla.

      Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, mikä on se asia, jota vastustetaan.

      Poista
    3. Eipäs, vaan kyse on siitä, miten vastustetaan. Mitä tahansa asiaa, jopa Kim-il-Unia tai Juche-aatetta, saa vastustaa puhumalla.

      (No, ei ehkä Pohjois-Koreassa, mutta toistaiseksi vielä meillä.)

      Poista
    4. Hyvä Tapsa, jos joku ajaa "huonoja" asioita (esim. kieltää tiettyjen ihmisryhmien ihmisarvon), niin hyvin harvoin se vastustus jää "pelkkään" puhumiseen.

      Sen sijaan pitää paikkansa, että "hyviä" asioita (esim. eläinsujelua) saatetaan ajaa myös "pahoilla" keinoilla. Joskin joskus niitäkin vaaditaan (kukapa tuomitsisi esim. Stauffenbergin murhayrityksen Hitleriä vastaan).

      Poista
    5. Tätä en tietenkään kiellä. En vain ole ajatellut "vastustamista" konkreettisena fyysisenä toimintana, vaan ainoastaan eri mieltä olemisena: monen mielestä monikulttuurisuus on hyvä asia, monen mielestä ei.

      Nyt vaikuttaa siltä, että jälkimmäiset ovat rikollisia tai ainakin natseja, fasisteja ja Breivikin kannattajia. Kyse on näköjään kuitenkin vain semanttista sekoilusta ja joukkohysteriasta.

      Poista
  10. Kuvittelen, että osa vihapuheista ovat Putinin trolleilta. Tämä pakolaiskriisi on KGB-lle mahdollisuus. Just sellaisia tapahtumia se osaa käyttää hyväkseen. Näen Virossa joka päivä, miten trollit syöksyvät heti töihin jos ilmestyy teema missä kansan mielipiteet jakautuvat selvästi kahtia. Tämä on myös Suomen ja Baltian maiden mietiskelyn kohta tässä asiassa - kahtia jakautunut maa on putinistien päämäärä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Trollitehdasta vastaan on mahdoton taistella. Se on kuin Lohikäärme. Kun isket pään pois, tilalle tulee kaks, ja niillä molemmilla on Putinin pää. Joka virnuilee Sulle.

      Ps. Kauheesti tsemppiä herra Jukalle kun hän taistelee oman elintilansa puolesta.

      Poista
    2. Antiputinistit ovat fasisteja? Fasismissa saa olla vain yksi mielipide.

      Poista
  11. Viisas päätös. Nämä ammattimellastajat pilaavat kaikki foorumit, joissa kommentointi on vapaata.

    VastaaPoista
  12. Tämä on todella mielenkiintoinen tutkintapyyntö. Löytyykö julkaisemattomia(?) kirjoituksia, joista tulee kovempia tuomioita kuin raiskauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa minulle, millaisia tuomioita raiskauksieta tulee. Epäilen näet että et tiedä.Se että luulet tietäväsi ei ole sama asia.

      Poista
    2. Se on totta, että olen pelkkien lehtijuttujen varassa.

      Poista
  13. Rohkeaa ja suoraselkäistä vastuunkantoa. On aika selvää, että likasaavissa, joka oli täällä kommenttiosaston puolella auki noin viikon ajan, on rikollista materiaalia.

    Yksi asia kuitenkin mietityttää: miten olet varmistanut oman selustasi? Otat tutkintapyynnössä kannan, että olet täällä päätoimittaja-asemassa. Koska olet hyväksynyt myös rikollisina pitämäsi viestit näkymään, olet itsekin saattanut syyllistyä rikoksiin. Huonolla tuurilla saat kovimman tuomion, sillä olet julkaissut kaikki rikolliset viestit. Toisaalta olet kyllä osoittanut halua rikoksen selvittämiseen ja jos olet jo poistanut viesti, myös sen seurausten lievittämiseen.

    En siis ilku vaan kysyn aitoa myötätuntoa tuntien. On todella suuri ja suoraselkäinen teko tehdä rikosilmoitus itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. En ole varmistanut selustaani. Epäilyttävien tekstin jättäminen julkaisematta olisi luultavasti poistanut niiden rangaistavuuden. Mietin tätä pitkin viikkoa. Jos katsot tarkkaan kuluneen viikon tekstejöni, huomaat provokaation. Ahon "Juhan" vähättely käbi luonnolle. Kirja näet on mielestäni hyvä,

      Poista
    2. Minulle tuli tämä täysin sama asia mieleen. Blogi on moderoitu eli blogisti on itse lukenut (tai olisi ainakin pitänyt lukea) julkaistavat tekstit ensin. Jos blogist tästä huolimatta julkaisee loukkaavan tekstin, herää kysymys päätoimittajan tms vastuusta (en nyt tähän hätään tarkastamatta muista välttämättä oikeaa juridista termiä). Eikä myöskään minun tarkoitus ole vinoilla blogistille.

      Toinen asia on jos rikosilmoitus koskee julkaisemattomia yrityksiä, koska ainakin kunnianloukkaus säännökset voivat tulla kyseeseen vain kahdenkin henkilön välisessä viestinnässä. Ts, jos joku on loukannut blogistia suoraan henkilökohtaisesti.

      Poista
    3. Juhan vähättely yllätti ja mietin provokaation mahdollisuutta, mutta koska en ihmeemmin itse siitä välitä, toivoin että olisit tosissasi. Muuten Aho kyllä kelpaa.

      Jotkin Arvidin näkemykset ovat naiiveja nykynäkökulmasta.
      Lukemani aikalaiskritiikit ovat kuitenkin haukkuneet hänen teoksiaan niin älyttömin argumentein, että Arvid on suorastaan vaikuttanut terävältä aikakautensa kriitikolta. Siksi en aivan ymmärrä bloggarin Arvid-arviota.

      Antti Alanen on pariin kertaan toivonut kommentointia nimellä, mutta toivon anonyymiyden mahdollisuuden säilyvän. Itseltäni ainakin loppuisi kommentointi heti, en halua pienintäkään nettijulkisuutta. Tietysti toivoisi, että anonyymitkin pysyisivät kaidalla polulla...

      Poista
  14. Tässä on jotakin jota en ymmärrä.
    Mikä on rikoksen, josta mainitset, vanhentumisaika kun blogi/lokitiedot on alusta tallennettu ja toimitetaan pyynnöstä usean vuoden ajalta? Minkä rikoksen perusteella google luovuttaa Suomen poliisille tietoja, eli kommentoijien ip-numeroita. Ei kait ihan kevyesti luovuta.
    Oletko luonut ansan kommentoijille jotka vastatessaan blogikirjoituksiin uskovat sinun moderoivan älyttömimmät ja rasistiset tekstit pois?
    Kävin tekstejä läpi juuri, joten nähtävästi olet poistanut ne suurimmat rasistiset tekstit blogistasi? Voitko mainita muutamia esimerkkejä rasistisista teksteistä täällä, jotta kaikki tietäisivät?

    VastaaPoista
  15. Hyvä !
    Blogiaika-rosvot kii !

    VastaaPoista
  16. (Hallitsematon) Maahanmuutto on kysymys, joka nostattaa tunteita. Moraalinen raivo ja viha kautta koko median vaaleilla valittua kansanedustajaa kohtaan on erittäin sallittua tai jopa toivottua, kun edustaja sanoo sanan monikulttuurisuutta vastaan. Tai siis kirjoittaa siitä kritiikkiä jopa 8 riviä.

    Vastaavasti, jos erehtyy kritisoimaan kärkevästi jossain blogissa Eurooppaan pyrkiviä laittomia maahanmuuttajia (!!), joista 80% on nuoria miehiä, niin siitä uhataan jopa poliisilla ja sakoilla. Voi aikoja sanon minä.

    Luin nopeasti nuo edelliset kommentit läpi ja en löytänyt sieltä mitään laittomia uhkauksia, panettelua tai kansanryhmää vastaan kiihottamista.

    Yhden sanan olisin ehkä poistanut omasta kärkevästä kommentistani. En muuta.

    Kemppinen voitti jokin aika sitten palkinnon Vuoden blogista. Tämä poliisijuttu on aika jännä veto ja ennen kaikkea miehelta, joka puolustaa sananvapautta. Muistaakseni.

    Sana on täällä siis vapaa. Mutta täällä näyttää vallitsevan se kuuluisa "Vastuullinen sananvapaus", joka tarvitsee tuekseen nipun poliiseja ja ajatuspoliiseja.

    Voi voi. Nahkurinko orsillako tavataan???

    Oulussa 21.8. 2015 A.D.


    P.S. Syyrian sotaa pakenevat ovat pakolaisia, mutta heitäkin pitäisi auttaa oman maan läheisyyteen perustetuilla toimivilla ja hyvinhoidetuilla leireillä, kuten eräs kehitysapuun perehtynyt professori Hesarissa jokin aika sitten ehdotti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sananvapauteen voi jonkin mielestä kuulua että joku floodaa postilaatikon ja pihan täyteen jopa rekkakuormallisen vihaista, mutta sinänsä just just laillista, postia joka aamu.
      Mutta soittaisin silti poliisilta ja viranomaisilta apua.
      Sinäkö et ?

      Poista
    2. On hirveän ristiriitaista, jos demoraattiisille mandaatilla toimivaa edustajaa ja hänen kaikkia äänestäjiään saa haukkua natseiksi, rasisteiksi ja breivikeiksi; mutta monikulttuuurisuuden (tarkoitan tässä tapauksessa hallitsematonta maahanmuuttoa) ongelmia ei sitten saa kritisoida ollenkaan.

      Kemppinen tahallaan provosoi ja julkaisee ITSE (!) kirjoitukset ja sen jälkeen pyytää tutkimaan onko kyseessä vihapuhe ala orwell.

      Ei oikein reilua ja loogista meininkiä.

      Ymmärtäisin jos Kemppinen nostaisi jutun kunnianloukkauksesta, mutta että vihapuheesta.

      Samalla pahoittelen Kemppiselle kirjoittamiani lasitorni- ja moku-lasi vertauksiani.

      Olen lukenut Kemppistä ihan alusta alkaen ja hänen bloginsa on yleissivistävä ja hyvä. Monikultturisuuden, jolla tarkoitan nyt Afrikan väestöräjähdyksen aiheutttamaa maahanmuuttoa, suhteen Kemppinen on mielestäni aika sokeanlainen.

      Poista
    3. No eihän kansanedustajuus suojaa kritiikiltä. Muutenhan natsipuolueen edustajiakaan Reichstagissa ei olisi saanut kritisoida, koska heidät oli valittu "demokraattisiella mandaatilla".

      Eikä kyse ole "monikulttuurisuuden kritiikistä", jos halvennetaan tiettyä kansanryhmää.

      Poista
    4. Mistä tulee tämä yhdenasian propagandistien "hallitsematon maahanmuutto"-termi?

      Mm. lauantain Hesarissa oli sisäministeri Petteri Orpon haastattelu jossa kerrottiin mielestäni täsmällisesti, että vaikka turvapaikanhakijoiden määrä tänä vuonna "yllätti hallituksen", asia kuitenkin hoidetaan kuten tähänkin saakka on hoidettu. Lisäksi jutussa kerrotaan esimerkki albanialaisista maahantulijaehdokkaista, jotka yrittivät kepulikonsteilla saapua Suomeen, mutta koska eivät täyttäneet kriteerejä, heidät käännytettiin pois ja samalla se joukko sai porttikiellon koko shengeenalueelle..

      Tämä esimerkki tuhannesta muusta faktasta on ainakin minulle suonut levollisen tunteen siitä, ettei mitään hallitsematonta maahanmuuttoa ole olemassakaan.

      Samassa lehdessä on muuten Erja Yläjärven etusivunkolumni otsikolla "Entä jos nuoret lähtevät?" Kun jutun lukee, se se vasta on täysin hallitsematonta muuttoa koska ihmiset tekevät ne muutot ihan ite iliman yhteiskunnan hyysäämistä, vaikka siinä samalla kusta lorottelevatkin oman maan kustannuksella istutettujen, opiskelupolun varsilla kasvavien tiedonpuiden juurille.

      Poista
    5. "Mistä tulee tämä yhdenasian propagandistien "hallitsematon maahanmuutto"-termi? "

      Eikös Valto seuraa uutisia ollenkaan. Libyassa odottaa miljoona. Afrikassa parivuosikymmentä eteenpäin miljardi.

      Mutta ei näistä keskusteluista ole mitään hyötyä. Rintamalinjat ovat jyrkemmät kuin vuonna 1918, ellei joku blogisti ole sitä vielä sattunut huomaamaan.

      TUlevaisuus näyttää kuka oli oikeassa. Pelkään pahoin, että me realistit ja ynseät.

      Poista
    6. Realistiynseä nimetön ei lukenut kommenttiani kunnolla, vai ilmaisinko asiani epäselvästi?

      Kyllä V lukee uutiset, ja näkee ja kärsii kärsivien mukana vaikka ei murhaaville asioille mitään mahdakaan.

      Kysymykseni koski siis sitä, onko maahanmuutto hallitsematonta meillä Suomessa? Onko se ollut sitä koskaan ja perustuuko sellaisesta lorsaaminen mihinkä faktatietoon kun tilastoista lähtien kaikki barometrit osoittavat, ettei meille koskaan ole kauheaa ryntäystä rajojen ulkopuolelta missään muodossa esiintynyt?

      Kun "hallitsematon maahanmuutto"-hokemaa tungetaan rivienväliinkin (vähintään suluissa) ja kun sellaisen, faktana lanseeraamanne olemassaolon ympärille te "realistit ja ynseät" pelko-propagandaanne olette 20 vuotta (vähintään) jauhaneet, niin aika kummalliselta se tuntuu ja näyttää.

      Jos yhtä ahkerasti olisitte valmiita taistelemaan elinympäristömme armottomaksi faktaksi helposti todistettavan luonnonriiston ja ylikulutuksen hillitsemiseksi, niin siinä olisi sellainen työmaa, jonka puolesta touhuamisella voisi jotain myönteistä hyötyäkin ajanoloon ilmentyä.

      Keskustelujen hyödyllisyydestä voisi itsestään keskustella enemmänkin.

      Niistä on hyötyä jos keskusteluun osallistujat osaavat edes alkeelliset keskustelusäännöt, ja ovat hanakoita keskustelun edetessä ottamaan oppia, perääntymäänkin jos huomaavat menevänsä itse metsään ilman karttaa ja joku, jolla kartta on, neuvoo. Kuuntelutaitokin olisi siis hyvä taito opetella.

      Mutta jos esimerkiksi "realisteilla ja ynseillä" on epäsovun hieronta vallitsevaksi olotilaksi yhteiskuntaan "keskustelu"yritystensä päämääränä, niin eihän alkeellisistakaan keskusteluyrityksistä mitään tule.

      Poista
  17. Hieno ja rohkea veto! Ei sanan- ilmaisunvapaus tarkoita sitä, että mitä tahansa loukkaavaa soopaa saa julkisesti sanoa tai kirjoittaa.

    Hesarissa oli keväällä hyvä artikkeli Perussuomalaisista; heistä on tullut ainoa ryhmä jota ei saa loukata. He kyllä saavat, omasta mielestään, levittää usein rasistisia vihapuheitaan kenenkään sitä estämättä. Charlie Hebdon-tapaus sai heidät oikein innostumaan.

    Todellakin toivon, että aiheeseen saadaan jokin roti.
    /Y

    VastaaPoista
  18. Kannatta tutustua myös toisen professorin blogiin. Siellä puhutaan asiaa myös.

    Mm. siitä, että kovin pitkään eliitti yrittää kieltää kovat faktat, mutta jossakin vaiheessa sitten heillekin "rikkaus" muuttuu "taakanjaoksi".

    http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/08/ongelmia-ei-ole.html

    "Terveen järjen musertava logiikka harmittaa aina tavattomasti niitä, joiden mielestä se on liian vulgaaria ja helppoa ja jotka eivät sen tähden millään haluaisi olla samaa mieltä kuin yhteiskunnan pahnanpohjimmaiset ja syntipukit, joiden moraalia ylenkatsotaan yhtä paljon kuin heidän henkilökohtaista ihmisarvoaan."

    Näitä asioita on syytä pohtia siinä vaiheessa, kun niihin vielä voidaan vaikuttaa. Sääntö vain on, että paremmiston ns. denial-vaihe kestää aina liian pitkään. Ja sitten on myöhäistä enää tehdä mitään. Edes hurskastella.

    Jos tyhmä persu sattuu olemaan oikeassa kaikessa yksinkertaisuudessaan, kuten nyt aika usein näyttää sattuvan, kannattako pelkästään tuon persun vastustamisen takia kaikki järki nurkkaan heittää?

    VastaaPoista
  19. Hyvä ja oikea veto. Kaikkea sontaa ei tarvitse edes sananvapauden nimissä hyväksyä. Edelleen ajattelen Kekkosta ja hänen kiirastultaan iikollien ja toisaalta kommunistien välissä. Kekkonen päätteli, että sananvapaus ei ole valtion suojeluksessa silloin kun sen tarkoitus on demokraattisen ja tasavaltaisen valtiomuodon rikkominen. En koskaan pitänyt Kekkosesta mutta on myönnettävä, että hän pohti asioita perusteellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaikkea sontaa ei tarvitse edes sananvapauden nimissä hyväksyä."

      Eräät Kim-suvun hallitsijat ovat olleet ja ovat yhä tästä asiasta samaa mieltä.

      Poista
  20. Axios, Axios, Axios !

    TMi, Rautjärvi

    VastaaPoista
  21. Miten perussuomalaiset liittyy tähän asiaan?

    VastaaPoista
  22. Satunnaislukijana olen erittäin ylpeä blogistin teosta. Juuri näin tulee toimia. Jos ymmärtää olevansa ihminen ja pitää itseään ihmiskunnan jäsenenä tässä yhteisessä maailmassa.

    VastaaPoista
  23. Siis kaiken A ja O on että ollaan eri mieltä asioista. Siitä saattaa syntyä uutta. Mutta jos A on eri mieltä kuin O, ja todistaa sen heittämällä kasan paskaa päin Ooon päätä, ei siitä uutta innovaatiota synny.

    VastaaPoista
  24. Yllätyin vaikka luulen ymmärtäväni. Yleensäkin tämä blogi on kova juttu, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  25. En ole ehtinyt viimeaikoina lukea kuin blogistin omat tekstit, joten en tiedä mitä asiatonta on nyt kirjoitettu kommenttipalstoilla. Olihan vastenmielisiä vihapuhetta lähenteleviä kommentteja kyllä joskus jo aiemminkin.

    Luotan Kemppisen asiantuntemukseen. Tuskin rikosilmoitusta on tehty kevyin perustein. Blogisti on harvinaisen suoraselkäinen mies ja sananvapauden ystävä. Arvostan.

    VastaaPoista
  26. Ad Omnia: rikosilmoitus koski vain kuluneen viikon kirjoituksia. Maininta vanhoista kirjoituksista ja kommenteista tuntui tarpeelliselta - niitä saa käyttää tutkinnassa, jos kiinnostaa,

    Olen lakimies. Minunkin koneessani n etenkin arkistoitua sähköpostia, joka käsittelee toisten ihnmisten yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita, kuten esimerkiksi sairauksia. On myös asianoajolllista tekstiä, josta olen vaitiolovelvollinen lain mukaan. Tosin tuo viimeksi mainittu on tallessa ulkoisilla kovalevyillä.

    Lakimiesten tietokoneiden takavarikoinnista on joskus ollut kiistaa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin hieman huolissani sen (tutun) kirjoittajan puolesta, jonka mielestä kepulaisen saa tavattaessa ampua. Satiiri on herkkä lajityyppi, ei saa silittää vastakarvaan.

      Poista
  27. Mielestäni Internetin paras puoli on ollut se että netissä ääneen pääsevät anonyymisti myös ne jotka ovat eri mieltä ns. "oikean, mitä mieltä pitää olla, totuuden" kanssa.

    Tämä tuntuu olevan ok. niin kauan kun ne väärät mielipiteet ovat vähemmistönä ja niin typerästi argumentoituja että ne enemmänkin vahvistavat sitä oikeaa totuutta.

    Ongelma asiasta tulee kun väärää mielipidettä perustelee järkevästi ja loogisesti ja näitä alkaa olla enemmän. Silloin herää tarve sensuurille. Monet nettipalstat vaativat nykyään jonkinlaista tunnistautumista. Esimerkkinä Helsingin Sanomat, jonka keskustelufoorumin taso romahti uudistuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  28. Hyvä, että asia katsotaan. Pikkaisen nauratti tuo " Palvelimien osoitteista päätellen hyvinkin suuri osa lukijoistani toimii viranomaistehtävissä tai luottamustoimissa tai mediassa." :D Näillä mennään!

    VastaaPoista
  29. Oletkohan nyt lähtenyt vähän väärille vesille soutamaan, tästä rasismikiihotusmouhotuksesta yrittämään vetää halpoja pisteitä kotiin? En ole blogiasi lueskellut mutta äitini on juttujasi tavannut ylistää, joten en voi kuvitella että ne kaikki tämmöistä rimanalitusta ovat edustaneet. Oletko lukenut uutisia viime viikkojen uutisia Euroopalle kohtalokkaasta laittomien siirtolaisten vyörystä alkuunkaan. Odottaisin älykkäämpää tajunnanvirtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammanpoika. No, mitäs pahaa siinä. Ei mitään.

      Poista
  30. Hieno kommenttini hävisi tuhkana bittiavaruuteen. Voisiko joku kertoa, miksi tässä asiassa (pakolaisuudessa) palataan aina evakkoihin? Suomalaisiin Suomessa? Sattui vain kerran niin, että suomalaisten puolustus petti ja yhtäkkiä olikin evakkoja, jotka olisivat pakolaisia. Mielestäni väärä vertaus tähän pakolaistilanteeseen. Evakot ( minäkin puoliksi) olivat kantasuomalaisia, mutta he joutuivat muuttamaan muualle, kun veli-venäläinen oli eri mieltä aluejaosta.
    Hyvä blogi! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi että voisimme ottaa oppia. Kansa ja viranomaiset.

      Karjalasta lähti evakkoon joukoittain myös mustalaisia. Minne ikinä he päätyivätkin,
      vastaanotto oli tyly. Tämä ensimmäinen Suomen mustalaisten historiaa romanien omasta näkökulmasta lähestyvä teos kuvaa paljastavasti tuon ajan viranomais- ja kulttuurirasismia, jonka päämääränä oli hoitaa "mustalaishaitta" pois silmistä ja päiväjärjestyksestä. Sillä oli seurauksensa. Tuula Lindin elämäntarina on yksi niistä."

      - Riikka Tanner, Tuula Lind: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo Tsaj, Tammi 2009.

      Poista
  31. Kommentoijien uhriutuminen alkoi saman tien. "Onhan minulla oikeus sanoa julkisesti että tietystä maanosasta tulevat VOISI sterilisoida, en väitä että näin pitäisi tehdä" -tyyliin ;)

    VastaaPoista
  32. Suomessa, ainoa ongelma "rasismissa" ja "kiihottamisrikoksissa" on joidenkin itseään tärkeinä pitävien henkilöiden tarve päästä komentelemaan muita.

    Kun meno on mennyt liian liberaaliksi ja suvaitsevaiseksi, niin omatunto punkeaa väkisin ja tiedostamatta esille pyrkien kuritusteitse antamaan edes jotakin sapiskaa maailmalle.

    Pieleen menee Kemppinen, ja komeasti.

    Pidä pikku tauko blogistasi, ja jätä sen jälkeen julkaisematta kaikki kommentit jotka saavat sinut käymään kierroksilla.

    Toinen vinkki. Vaadi kaikilta kirjoittajilta oman nimen käyttöä niin ei tarvitse työllistää poliisia sinulle epämieluisien henkilöiden nimien selvittämiseen.

    Yst. t. Jukka Ryhänen

    VastaaPoista
  33. Oikein tehty, siitä kiitos ja kumarrus. Toivottavasti poliisi alkaa hiljalleen puuttumaan näihin.

    VastaaPoista
  34. Mä toivon, että poliisi ryhtyy toimiin tän takia. Niitä kirjottajia tuskin voi syyttää mistään. Nehän eivät ole julkasseet mitään missään vaan sä olet tehnyt sen. Ei nää kommentit tule läpi ilman sun hyväksyntääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kemppiselle linnaa vähintäin kaksi vuotta (josta ensikertalaisena istuu noin 12 kuukautta) ja kommentoijille (samanteIn kaikille, mitä niitä erottelemaan) 15 vuotta ehdollista.

      Poista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

  36. Voisivatko ne "vihapuhe-asiantuntijat" kertoa meille, että onko Koraani (islam) vihapuhetta:

    http://www.thereligionofpeace.com/pages/quran-hate.htm

    Entä onko muslimeiden puheet ympäri maailmaa vihapuhetta:

    https://www.youtube.com/watch?v=n83gtI7acbA
    https://www.youtube.com/watch?v=q-yJp4EcZJA
    http://www.quora.com/Why-does-the-Quran-say-kill-all-the-Jews-and-Christians

    Entä se maahanmuuttokeskustelu:

    https://www.youtube.com/watch?v=0HTSwUig2-0

    http://www.jihadwatch.org/2015/08/multiculturalism-and-the-rise-of-islamic-terrorism

    Lukemista Kemppaiselle:
    http://www.jihadwatch.org/islam101.pdf

    Missä ja milloin kansa on äänestänyt, että eurooppa täytyy konvertoida islamistiseksi?

    VastaaPoista
  37. Toivotan blogistille menestystä tutkintapyynnölleen. Toivotaan, että ottais tuulta purjeisiin, sillä omakohtaisten kokemusten valossa muutama vuosi sitten, poliisi "pyyhki rikosilmoituksellani sitä itseään" ja tuli bemerangina takaisin. Tosin, en ole Jukka Kemppinen, vaan erkkipoika? Siinä on eroa kuka tutkintapyynnön jättää, sillä tämäkin kelpasi heti Helsingin Sanomille??!

    VastaaPoista
  38. Arvon Prof. Kemppinen, pahoittelen pientä aiheen sivusta kirjoittamista jo etukäteen.

    Helsingin sanomien artikkelissa (http://www.hs.fi/kotimaa/a1440211090702) mainitaan, että olet Suomen lain mukaan kyseisistä kirjoituksista oikeudellisesti vastuussa, ja aiot pyytää lievää rangaistusta mikäli saat syytteen. Olet ilmeisesti myös hyvin tekijänoikeus- ja sananvapausasioihin erikoistunut, joten minua kiinnostaisi henkilökohtainen mielipiteesi siitä, että vastuussa muiden kirjoituksista! Eikö tämä kuulosta vähintäänkin kummalliselta lailta? Voisitko kommentoida asiaa?

    VastaaPoista
  39. Eräästä luetusta blogista muistelen useasti lukeneeni puoli-irvailuja tyyliin "Kannatan vihapuhetta" ja "Uhrina on sananvapaus". Puoli-irvailuissa on aina se ongelma, että miten paljon se on irvailua ja miten paljon ei. Nyt näimme. En olisi odottanut. Olen suomeksi sanottuna saatanan pettynyt.

    Ja sitten nämä kommentoijat, jotka täällä antavat aplodeja ja hihkuvat riemusta tasakäpälää: nyt on täysin selvää, että totalitarismi ja totaalikontrolli tästä tulee. Teidän myötävaikutuksellanne. Olkaa siitä nyt ylpeitä, jos suinkin voitte.

    Tai sitten tämä oli parhaassa tapauksessa kiukustuneen kirjoittajan harkitsematon kosto, joka on samaa tasoa kuin toisten yöllä kännissä nettiin vuodattamat typeryydet. Tästäkö pitäisi antaa aplodit?

    Hyvästi, professori Kemppinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta känni ei vapauta vastuusta vaan pahentaa kuten vaikka yliajorikosta. Vaatimaton mielipiteeni. Kemppinenhän taisi sanoakin alkoholia totuusseerumiksi, joten alkoholin alla kerrottu on enempi totta ja pahempi totuus.. ;D

      Poista
    2. @jari lehtinen. En vetäisi hernettä nenään. Ihmettelen todella, jos juttu etenee käräjäsaliin saakka. Jos etenee, ainoastaan julkisuuden takia. Mikäli taas tuomioita jaettaisiin - mikä on erittäin epätodennäköistä - blogisti saa taas päätoimittajana ja alan asiantuntijana kovimman tuomion itse, joskaan tuskin sakkoa kummempaa. Todellisuudessa poliisia ja syyttäjää v**uttaa turhana hommana koko tutkintapyyntö (vaikka julkisesti kysyttäessä pitävät asiaa varmasti ajantasaisena ja tärkeänä).

      Poista
    3. Käräjäsalia en pelkää lainkaan. Olen kirjoittanut anonyyminä Kemppisen blogiin kaksi kertaa, kummallakin kerralla moittien epäselvästä ilmaisusta, joihin löytyi syy: kirjoittaja ei halunnut, että hänet rinnastetaan epämääräisiin ilmiöhin joita markkinoidaan leväperäisin perusteluin. Se on ok.

      En vain halua osallistua enää kommentoijana sisällön tuottamiseen blogiin, jonka päätoimittajasta olin saanut typeryyttäni sen virheellisen käsityksen, että hän olisi jonkinlainen liberaali ja sananvapausihminen. Totta kai hänellä on täysi oikeus tehdä ratkaisuja julkaisunsa suhteen. Minulla myös.

      Onneksi menetys ei ole Kemppiselle mitenkään suuri.

      Poista
  40. Lueskelin noita kyseisiä kommentteja sekä HS:n haastattelua. HS:n haastattelussa kirjoitetaan 'Kemppinen kertoo, että kommenteissa esitetään esimerkiksi väitteitä Välimereen hukkuvien ihmisten "muita selvästi heikommasta perinnöllisestä aineksesta"' ja '"Sellaiset väitteet ovat sekä rikoslain että ihmisoikeussopimuksen mukaan kiellettyjä"'. Ymmärsin, että tutkintapyyntö koski nimenomaan (virheellistä) väitettä, että rotujen välillä olisi (geneettisistä syistä johtuvia) eroja älykkyydessä.

    Tällaisia (virheellisiä) väitteitä esitetään säännöllisesti internetin kommenttipalstojen lisäksi myös kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa. Kieltävätkö nähdäksesi kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja rikoslaki todellakin esimerkiksi yliopistoja julkaisemasta asiaa koskevia (virheellisiä) tutkimuksia? Esimerkiksi latasin juuri huvikseni HY:n verkosta Elsevierin julkaiseman psykologian alan vertaisarvioidun julkaisun Personality and Individual Differences numeron 55 (2013), jossa professori Linda Gottfredson kirjoittaa sisällöltään olennaisesti samanlaista, tai jopa vieläkin rasistisempaa, (virheellistä) rotuteoretisointia kuin blogin kommenteissa nähty. Pitäisikö nähdäksesi Gottfredson, Elsevier ja lehden opiskelijoilleen ostanut Helsingin yliopisto saattaa tästä rikosoikeudelliseen vastuuseen?

    En muuten uskaltanut siteerata tässä Gottfredsonia, koska pelkään, että joutuisin tekemisiin poliisin kanssa, mikäli tekisin niin. Ylipäänsä olin hieman huolissani tämän kommentin suhteen, ja toivon, että suluissa toistettu toteamus tällaisten rasististen näkemysten virheellisyydestä osoittaa, että en pyri puolustamaan tällaisia väitteitä vaan pelkästään tiedustelemaan, missä määrin laki rajoittaa tai sen pitäisi rajoittaa tieteellistä julkaisutoimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gottfredson ei kirjoita roduista, vaan populaatioista.

      Poista
    2. Ja nämä populaatiot ovat ... ? :)

      Pieni lainaus Wikipediasta:
      "Gottfredson's research and views have stirred considerable controversy, especially her testimony on public affirmative action policy and her defense of The Bell Curve, especially Mainstream Science on Intelligence, a statement she wrote, which was signed by 51 colleagues and published in the Wall Street Journal.[6] Since then she has written a number of articles on race and intelligence, especially as it applies to occupational qualification."

      Poista
    3. Eikö olisi aivan satumainen ihme ja suunnaton sattuma, jos eri populaatiot ja rodut olisivat tilastollisesti täsmälleen samanlaiset älykkyyden suhteen?

      Kaikissa muissa ominaisuuksissa kun ne kuitenkin poikkeavat toistaan. Enemmän tai vähemmän, suuntaan ja toiseen. Tutkimuskysymys kuulukin: kunka paljon eroja on ja mihin suuntaan missäkin ominaisuudessa.

      Se, että mitään eroja ei ole, on lähinnä uskonnollinen vakaumus.

      Poista
    4. Epäilemättä suomalaisessa älykkyystestissä pärjäävät parhaiten suomalaiset. Mutta vaikkapa japanilaisessa älykkyystestissä suomalaiset ehkä taas olisivat aivan rupusakkia.

      Niin epämääräinen käsite kuin yleinen älykkyys taitaa olla jo määritelmällisestikin erilaista eri "populaatioissa". Se ei liene mikään uskonnollinen vakaumus vaan luonnollinen tosiasia.

      Kenen älykkys sitten on sitä parasta A-luokkaa? Kysymykseen ei taida löytyä yhtä vastausta.

      Poista
  41. Taitaa perimmäinen syy olla tälle Kemppisen ulostulolle se että tämä sitkeä anonyymi on riisunut Kemppisen täysin aseista mitä tulee väittelyyn monikulttuurisuudesta. Kun argumentit loppuvat, vedetään rikosilmoitus kehiin. Enpä olisi uskonut Kemppisestä. Kehoitan edelleen lukemaan Hannu Mäkelän uusimman kirjan. Siellä tulee hyvin esiin Kemppisen todellinen luonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kerro kaikille nimesi - olet niin kiinnostunut minudts,myöd 40 vuoden takaisista asioista, että ehkä siihen on joki mielenkiintoinen syy.

      Tosin tuo tulkintasi aseistariisumisesta on sangen omaperäinen.

      Poista
    2. Voiko halvempaa heittoa enää keksiä?

      Poista
    3. Jos tarkoitit sitä jankkaajaa, joka pitkissä lainauksissa vastasi melkein jokaiseen esitettyyn asiaan, niin metsään meni. Kyseiselle jankkaajalle yritettiin vihjailla, että hänen "on kiistatta osoitettu..." väitteensä ovat monin osin hentoisella pohjalla, mutta kyseiselle älyn jättiläiselle ei olisi mikään uusi ajatus mennyt päähän edes kymmenen kilon lekalla.
      Lähinnä nuo jankkaajat, jotka yrittävät sinnikkäästi todistaa olevansa oikeassa, tuhoavat kaiken keskustelun. Viestit ovat pitkiä, niissä on usein paljon lainausksia wikipediasta sekä paljon linkkejä, joita ei normityössä käyvä ihminen ehdi käydä lukemassa. Ja harmillisinta heissä on se, että he eivät ole lukeneet sitä alkuperäistä viestiä (tässä tapauksessa blogia), tai sitten he eivät ole sitä ymmärtäneet.
      Muutamia eri palstojen keskusteluketjuja seuranneena olen huomannut, että tuon tyypin "keskustelijoihin" eivät tehoa mitkään argumentit tai todisteet. He pyrkivät voittamaan väittelyn väsytystaktiikalla.

      Poista
  42. Miksi keskusrikospoliisi? Paikallispoliisi on se, johon kansalainen tekee rikosilmoituksen. Tuo jankuttava kirjoittaja muuten on pelkästään kirjoitusasun takia helposti selvitettävissä vaikka käytössä on tor. Jo hakukoneeseen kopioitu tekstinpätkä antaa tuloksia. Kyseisellä kirjoittajalla on myös tapana kopioda suoraan tekstiä toisten blogeista ja lehtiuutisista ilman viittauksia lähteeseen.

    VastaaPoista
  43. Blogisti ilmiantaa kommentoijat, mutta ei kerro, mitä oikeastaan on sanottu; poliisin pitäisi kahlata koko Kemppisen tuhansien sivujen blogi tuhansien sivujen kommentteineen läpi!
    Onkohan todellisuudentaju nyt vähän hakusessa?

    Viitsisikö joku, mieluiten arvon blogisti itse, laittaa tähän linkit sinne, mistä niitä epäilyttäviä kommentteja löytyy? Tarkistaisin ihan mielelläni, missä menee blogin pitäjän käsitys sananvapaudelle välttämättömistä rajoista.

    Ilman konkreettisia viitteitä kenelläkään ei ole perustetta ottaa juttua vakavasti.

    VastaaPoista
  44. Täyspelle mies, ensin kerjää kommentteja kirjoituksillaan ja sitten nillittä kun kaikki eivät olekaan samaa mieltä.

    Kemppiselle pitää antaa sananvapauspalkinto, suoraan perseeseen. Kuulemma peräreiän kautta jutut imeytyy paremmin, eli ehkä se sitäkautta oppii myös kunnioittamaan sananvapautta.

    Ja tässä vielä Kemppiselle pieni provo: Hei mies, olet säälittävä kasa geneettistä kuonaa joka ei ansaitse muuta kuin halveksuntaa ja päälle paskontaa. Ole vittu hiljaa asioista mistä et näytä mitään tajuavan ennekuin mä tulen ja potkaisen sua sun pilluus niin kovaa että sä maistat mun varpaat. Homo!

    ps. PLEASE ilmianna mut.. katotaan saavatko kiinni.. vihje että pääset alkuun, IP osoitte vie ensiksi hollantiin, siitä sitten eteepäin parin mutkan kautta tänne. Lainatakseni Taken elokuvaa: Good luck.

    VastaaPoista
  45. Voivoi

    Ties kuinka monta vuotta olen tätä blogia säännöllisesti lukenut ja monta vanhempaa juttuakin aiheen perusteella arkistosta kaivanut. Onpa myös paljon hyviä kommentoijia ollut. Ja hyvin siistinä on sivu säilynyt. Tiedä sitten kuinka paljon on bloggarin pitänyt sensuuria tehdä.

    Minua ovat eriyisesti kiinnostanneet esimerkiksi Lappi, Päätalo, kirjallisuus, historia ja teollisoikeudet. Teksteissä on ollut paljon ajatuksia herättäviä oivalluksia ja assoaiaatioita. Semmoisista aina tykkään. Usein kyllä asia on mennyt kovastikin ohi ja yli ymmärrykseni, kun bloggarin tietämys vaan on niin eri tasolla. Mutta siitä en todellakaan moiti.

    Pientä harmia jos toki huvitustakin on aiheuttanut välillä turhan koukeroinen ja epäselvä kieli. Aina en ole edes saanut selvää, väittääkö kirjoittaja, että asia on näin vai päinvastoin. Liekö koukerokieli sitä lakimieshapatusta.

    Joskus on myös harmittanut bloggarin aina silloin tällöin paljastuva tosikkomaisuus ja ylimielinen minäminäoikeassaoikeassa-asenne. Tässä olen yrittänyt ajatella, että ehkä se on vain pohjalaista tai perinnöllistä.

    Huumorikaan ei tunnu oikein olevan bloggarin alaa. Tai ehkä se ei vain oikein ole minulle aina auennut.

    Oikeasti pahaa mieltä on aiheuttanut nuiva suhtautuminen toisinajattelijoihin. Välillä on ollut aika käsittämättömiä vihapuhepurkauksia, enemmän toki vain tarkemmin perustelematonta ikävää nälvimistä. Olen yrittänyt ymmärtää, että suojatuissa eliittipiireissä elänyt ei voi kovin hyvin tyhmää kansaa ymmärtää, mutta silti olen kummastellut ja monesti oikeasti loukkaantunut.

    Eikä bloggarin johdonmukaisuuskaan ole minusta aina oikein ollut kohdallaan. Halla-ahon mauttomasta, mutta tosiasiohin perustuvasta sarkasmista olisi lätkäissyt ehdotonta. Charlien räävittömyys oli aivan eri tasolla, mutta eiitä bloggarilta tuli vain ihailevaa myötätuntoa. No, onhan se ranskalainen räävittömyys tietysti jo lähtökohtaisesti joidenkin mielestä fiiniä. Jossain bloggari mainitsi, että nuorille rikoksentekijöille pitäisi antaa niin, että tuntuu. Eipä pahoitellut, että "joukkoraiskaajat" pääsivät ehdollisella, jota ei nykyään juuri rangaistuksena edes pidetä.


    Mutta että oikein ilmiantolinjalle! Kyllä nyt haisee 70-luvulta. Voihan epämiellyttävät mielipiteet ja häiriköinnit aina jättää julkaisematta. Ei siihen virallista mielipiteentarkistajaa tarvita. Vai oliko tässä ovelasti viritetty ansa?

    Vai onko kysymys vain normaalista oikeusoppineen menettelystä. Eihän Neuvosto-Venäjällä ja Itä-Saksassakaan koskaan tuomareista ollut pulaa, kun toisinajattelua tutkittiin ja hutkittiin.

    No, minulta seuraa nyt pienen ihmisen voimaton protesti: lakkaan seuraamasta tätä blogia. Hähää, mahtaa Kemppistä harmittaa kuten aikoinaan lukkaria tai kartanon patruunaa. Monta sataa klikkausta jää vuodessa saamatta. Hähää. Rupean klikkailemaan Halla-ahon, Immosen ja kaikkien semmoisten sivuja. Hähää. Vihavaisen, Virolaisen ja muiden semmoisten sivuja rupean lukemaan. Hähää. Lisäksi lakkaan kehumasta blogia muille.Päinvastoin varoitan, että täällä saattaa joutua fasistiskommunistisen mielipidevainon kohteeksi ja ehkäpä vielä ajatusrikollisena Keskusrikospoliisin kynsiin. Hähää, mahtaa jo tuntua. Kemppisen kirjat (siis J. Kemppisen) vien Kierrätyskeskukseen. Näkevät kaikki, että ne ovat roskaa. Hähää.

    Esko Heikkinen

    Ja Keskusrikospoliisille tiedoksi: yhteydenottoni tähän blogiin olen tehnyt useimmiten erään kanssani samassa osoitteessa asuvan henkilön nimissä olevista liittymistä. Aikaisemmin myös entisen työnantajani liittymästä. Vakuutan, että he ovat syyttömiä mahdollisesti tekemiini ajatus-, mielipide- tai muihin rikoksiin.

    EH

    VastaaPoista
  46. Miksi vaivaat poliisia. Osaat itsekin selvittää asian.

    acc

    VastaaPoista