Sivun näyttöjä yhteensä

1. syyskuuta 2013

Paras kirjallisuusohjelma



En voi elää ilman kirjoja.

Sitä en ollut huomannut, että näin on sanonut myös Thomas Jefferson (1743-1826). Lainaus on televisio-ohjelman lopputeksteissä.

En ollut kuullutkaan Stephen Fryn kirjallisuusohjelmasta ”Sanojen planeetta”, joka loppuu tänään sunnuntaina. Katsoin aamulla sen neljännen osan Areenasta. En muista, että olisin nähnyt parempaa kirjallisuusohjelmaa. Ajattelin surullisena, että Suomessa emme tule koskaan näkemään mitään samanvertaista.

Fryn eri ohjelmien takana ei ole pelkästään ylivoimainen osaaminen. Juuri tämä ohjelma osoittaa, miten hirveästi mestarinkin on tehtävä töitä ja harjoiteltava, jotta hän tavoittaisi kevyen tunnelman ja onnistuisi keskustelemaan kameran edessä esimerkiksi akateemista huippuosaajien kanssa kuin muina miehinä.

Innostuin lopullisesti, kun joukko uskottavia henkilöitä, joista Fry itse on yksi, mainitsivat viime vuosisadan merkittävimpinä englanninkielisinä kirjailijoina Joycen ja Orwellin ohella P.G. Wodehousen ja Stephen Kingin. Teemana oli näetsen kertominen, kertomus.

Olen yksi niistä kirjallisista snobeista, joka on tiennyt Kingistä vain nimen ja arvion, että hänen tuotantonsa ”ei oikeastaan ole kirjallisuutta”.

Olen nyt puoli päivää lukenut Mustan tornin ensimmäistä osaa ja hankkinut myös Shiningin. Olin aikaisemmin vakuuttunut siitä, että en pidä scifi- enkä kauhuelokuvista. Siksi en ole katsonut edes Kubrickin filmiä vakavissani, vaan luultavasti lapsen kanssa. Epäilyt kohdistuvat nuorempaan; vanhempi oli kai jo kouluaikoinaan sitä mieltä, että ”Barry Lyndon” on suurenmoinen ja että Kubrickin koko tuotanto on hyvä tuntea.

Sain uskoani takaisin. Olen alkanut epäillä luonnohistoria-hypeä. Uutta dokumenttia tulee joka suunnalta. Tekniikan odottamaton muutos oli varmaan yksi syy. Tärkein syy on tietenkin tiedeohjelmien markkinointi. Kusiaiselokuvia katsotaan luultavasti kaikkialla.

Tämä asia on kuten sen kuuluukin olla. Olen vain epäluuloinen. Rauhoitun vasta kun näen perinpohjaisesti tehdyn televisiosarjan puhtaasta matematiikasta tai teoreettisesta fysiikasta. En tiedä, onko toiveeni toteuttaminen mahdollista. Jos se on mahdollista, ohjelman yhteiskunnalliset seuraukset saattavat olla vakavat.

Stephen Fryn ohjelmassa kerrottiin erittäin selkäesti Orwellin 1984 –romaanin oivallus. Poimimalla sanoja sanakirjasta yksi kerrallaan ja hävittämällä ne ihmisiä tyhmistetään tehokkaasti. Juuri tämä on yksinvallan ja hirmuvallan keino. Juuri tämän takia tyrannien vastustajista löytyy yllättävän paljon kirjailijoita ja lehtimiehiä.

Hienotunteisuussyistä ohjelmassa ei korostettu, että myös elokuvat ovat kirjallisuutta. (Vertaa Dersu  Uzala: myös eläimet ovat ihmisiä.)

Oikeastaan asia ei ole aivan näin. ”Newspeak” eli tyhmennetty ja amputoitu kieli on todellisuudessa kärsinyt myös kieliopillisen eli rakenteellisen katastrofin. Sanojen poisto eli semanttinen huijaaminen ei vielä riitä. Se on aika viatonta, kun haastatelluilla on tätä nykyä ’nälkä’ ’haasteellisissa’ tilanteissa. Sekään ei riitä, että hallituksen tai työmarkkinajärjestön kokouksiin haetaan ’talvisodan henkeä’.

Kieli on myrkyllinen eläin. Kieliopinkin voi jättää koskematta, jos pelaa painotuksialla. ”Olli” kirjoitti yli puoli vuosisataa sitten asiasta. ”Minä heitän teidät täältä ulos.” Paino ensimmäisellä sanalla: minä eikä vaimoni; toisella: heitän enkä työnnä tai taluta; teidät: senkin lurjus, juuri teidät enkä muita; täältä: niin että on turha yrittää takaisin; ulos: turha toivoa, että rappukäytävä riittäisi.

Fryn ohjelma on niin ovela, että laajahko ja innostava keskustelu Shakespearesta esimerkkinä Hmaletin yksinpuhelu on vain naamio kysymykselle aktiivisesta tai passiivisesta vastarinnasta. Fry ja hänen haastattelemansa näyttelijät eivät sano suoraan, miksi Hamlet ei tyydy tokaisemaan, entäpä jos viiltäisin kurkkuni auki. Ensimmäistä kertaa sitten antiikin, mahdollisesti kaiken kaikkiaan ensimmäistä kertaa näyttämöllä puhuu poliittinen ihminen. Yksinpuhelun seuraavat säkeet tekevät asian selväksi. Järkevintä olisi kävellä lähimmälle kaatopaikalle rasvattu köysi kainalossa – mutta kun minulla on aavistus itseäni suuremmasta roistosta, eikö olisi parempi nitistää hänet ensin?

Se on paha kysymys, etenkin yhdistettynä Shakespearen tuossa ja toisaalla täsmentämään kuvaan valinnan eli siis elämän merkityksestä: (signifying) nothing. ”Täynn’ ääntä, vimmaa – tarkoitusta vailla.

Fry lopettaa runoilija Audenin (ja siis elokuvan ”Neljät häät ja yhdet hautajaiset”) kautta pop-konserttiin, laulun sanoihin ja kollektiiviseen huumaan. Tehokasta. Hienoa. Minä huipennan ohjelman määritelmän mukaisesti, kun kirjallisuus ja etenkin runous on taito panna sanat täsmälleen oikeaan järjestykseen, lyhyeen lainaukseen:

…nämä rivit ovat hyvin vähän todennäköiset, sillä tämä on retki tunnetun kielen lävitse kohti seutua joka ei ole paikka,…

23 kommenttia:

  1. Suosittelen myös tätä: http://areena.yle.fi/tv/1982664

    VastaaPoista
  2. Olisiko blogistilla ollut lopussa mielessä sulkujen lisäyksen jälkeen apeahko: tämä runo on (laulettava seisaalta tai) luettava yksin.
    Fryn kanssa olen muuten täysin yksimielinen seuraavien olympialaisten boikotin tarpeesta, ihmisoikeudet eivät ole leikin asia. "At all costs Putin cannot be seen to have the approval of the civilised world."

    VastaaPoista
  3. Koko sodanjälkeinen Neuvostoliiton historia on orwellilaisen uuskielen riemuvoittoa. Vapauttaminen tarkoitti valloittamista, vapaus tyranniaa, rauhanpuolustus sotauhoa, edistyksellisyys taantumusta jne.

    Myös nykyään meitä ohjataan uuskielen avulla, kuten arvon blogistimme hyvin tietää. Kun jostakin asiasta ei haluta puhuttavan, sitä kuvaavasta sanasta tehdään tabu, kielletty, herjaava.

    Lievempää oikeisiin mielipiteisiin kaitsemista on taas sanoilla leimaaminen, jota harjoittaa nykyään ns. laatumediakin. Ikävien kysely on vihapuhetta ja ikävistä asioista huomauttaminen mölinää.

    Emme me ole yhtään sen valistuneempia kuin 30-luvulla Hitlerin puheille hurranneet kansanjoukotkaan. Toki tunnistamme nyt senaikaiset termit propagandaksi, mutta tämänpäiväisiä emme tunnista.

    Mikään asia ei ole niin typerä, etteikö sitä fiksu ihminen osaisi itselleen oikeaksi ja välttämättömäksi perustella.




    VastaaPoista
  4. Joo, ja sitten vielä makuuhuone ja vaatekaappi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi kysyt varmaankin, että mitä sieltä kalsareista oikein löytyy.

      Älä vaan kysy.

      Poista
    2. Trolli voisi oysyä kolossaan

      Poista
    3. Ja hönöstelijä kaapissaan!

      Poista
  5. Dramaattisin esimerkki sanojen voimasta oli aiemmassa Fryn "Sanojen planeetan" dokumenttiosassa (2.?), jossa hänet pantiin tiet. testiin. Käsi piti upottaa jäiseen veteen, Stephen kesti vain lyhyen aikaa. Mutta seuraavassa käden upotus testissä Fryn piti kiroilla koko ajan ääneen. Hän kesti nyt sen kivun n. 2,5 x pitempään.
    Suomessa ei ole Fry:tä. Fryn lausunta on kuin musiikkia korvalle. En tiedä vastaavaa suomeksi.

    IMDB:n elokuvien suosituimmuuslistalle 1:ksi äänestetty on "Rita Hayworth- avain pakoon" (tuli äskettäin tv:stä). Perustuu Kingin romaaniin.

    Vaikuttavinta Kingiä minusta oli "Tukikohta".

    M

    VastaaPoista
  6. Jos muistini pitää siltä kerralta kun Fryn ohjelma tuli viimeksi telkkarista, niin Fryn haastattelema Hamlet-näyttelijä oli David Tennant.

    Tunnetaan paremmin pääroolistaan BBC:n sci-fi -sarjassa Doctor Who.

    VastaaPoista
  7. Ylivoimaisesti paras dokumenttisarja matematiikasta on Marcus du Sautoyn:

    http://topdocumentaryfilms.com/the-story-of-maths/

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hear, hear. Hyvä oli hänen radio-ohjelmansakin:

      http://www.bbc.co.uk/podcasts/series/maths

      Poista
  8. BBC-dokumenttien Areena-ajat ovat törkyisen lyhyitä. Muuten olisin kehunut Richard Dawkinsin kolmiosaista sarjaa joka oli samalla tavalla mannaa vaikkuun kuin tämä Fry:n.

    VastaaPoista
  9. "Kingistä vain nimen ja arvion, että hänen tuotantonsa ”ei oikeastaan ole kirjallisuutta”."

    King on suuri tarinnankertoja ja ihmisten kuvaaja. Kun hän kuorruttaa kerronnan jännityskertomukseen muotoon, hän saa lukijoikseen suuren suuren ryhmän, joka heitää Sillanpään sekä venäläiset klassikot ja suomalaisen klapiproosan, tyyliä Hyry, V:ttuun!

    Esim. Kingin novelli ruumiin löytäneestä neljästä retkelle lähteeneestä pohjasta on paras lukemani kuvaus murrosikäisista pojista. King myös tietoisesti vaihtelee eri kauhu- ja jännityskirjallisuuden genrerajoja. Einoa mitä en ole tavannut on lowercraft-teemat.

    VastaaPoista
  10. On helppo mennä Eestistä pois. Monille täällä emigraatio on henkilökohtainen onnistuminen. Siitä puhutaan myös mediassa kuin saavutuksesta - opiskelee Lontoossa, työskentelee Seinäkadulla New Yorkissa, mies on turkkilainen businessman jne. Australia on päässä tuhansilla nuorilla. Suomesta puhumattakaan. Virossa on paljon kyliä mistä puolet nuoret miehet ovat lähteneet Suomeen töihin. Naisten reitti on toinen, he etsivät miehiä ulkomailta - opiskellessa, aupaireinä. Niin että kun paikkakunnalla onkin töitä, siellä kuitenkin asuu sitten nuorten miesten lisäksi vain ukkoja ja mummeleitä, nuoret naiset ovat joko Tallinnassa tai sitten löytäneet oman ulkomaalaisen ja heti jättänyt Viron. Tuntuu kuin ulkomaalainen mies olisi virolaisten tyttöjen elämänkaavassa jo peruskoulussa. Vironkielinen puhe heikkenee vuosi vuodelta. Heikkenee sekä kielioppi, että sanasto, tyylista puhumattakaan. Televisiossa ja radiossa kuulee harvoin peräkkäin kolme lausetta ilman lapsellisia vikoja. Vikoja on niin paljon, ettei kukaan viitsi enää viitataa niille. Sen sijasta puhutaan "kielen vapaasta kehityksestä". Koulussa olin äidinkielen tunnilla luokan keskitaso. Nyt olen varmasti jokaisen ihmisryhmän viron kielen huippu, paitsi ehkä kielitieteilijöiden vuosikokokoukssa, mutta kuka ties, en ole siellä käynyt. Eikä siksi, että olisin kehittynyt, ei, vaan koska muut ympärilläni ovat laskeutuneet alas normaalilta tasolta.
    Miksi se pitkä tarina? Koska se on se, miksi mun on vaikeaa muuttaa pois Virosta, koska kuka sitten puhuisi oikeaa viroa? Kuka vitsailisi viroksi, niin että naurattaisi? Jo nyt nauran enimmäkseen vain ystävieni vitseille, joista puolet ovat filologeja. Ja omille ajatuksille. Koska vitsi vaatii hyvää kieltä ja tyylitajua. Vitsi on paljon vaikeampi kuin vallanpito ja rahan pinoaminen.

    Olen muuten asunut Audenin kanssa samassa talossa noin 20 vuotta sitten:
    http://www.nytimes.com/1981/03/08/books/wh-auden-ode-to-the-george-washington-hotel.html
    Auden asui siellä kaksi, mä kolme kuukautta. Torakat olivat samat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, koska Suomessa on käynnissä sama syrjäkyliltä lähteminen. Kaikki haluavat, kuten ennen Ruotsiin Volvolle töihin, maailmankylään pääkaupunkiseudulle tai isoon maailmaan.

      Ei kai sille mitään mahda. Onneksi on joltinenkin määrä kylähulluja sekä tupajääriä, jotka eivät ole mihinkään lähdössä ja jotka näkevät ympäristön hiljentymisen tai muuttumisen pelkästään rauhoittavana.

      Kotikuntani on Virolahti. Sillä on vanhastaan suorat söbra-siteet Viroon, ja monet sanat ovat virosta kotoisin. Ja kuten teillä, on paikkakunnan huumori tyyliltään oman laatuistaan; hymähdellään itselle ja maailmalle sekä maailman menolle.

      Mutta en minä kaipaa sinne takaisin. Olen voikukan siemen joka on puhaltunut maailmalle. En lennä kovin kauaksi, mutta kotimaani käsite on laajentunut.

      Liikutuin lauseesta "Koska se on se, miksi mun on vaikeaa muuttaa pois Virosta, koska kuka sitten puhuisi oikeaa viroa? Kuka vitsailisi viroksi, niin että naurattaisi?"

      Poista
    2. Tarkoittaako "kuulitoukaja" suomeksi "kuulantyöntäjää"? Mikä on tyypin rekordi kuulassa?

      Poista
  11. Savon Orwellistaminen ois vaikeeta, koska savolaiset keksii ite koko ajan uusia sanoja ja verbejä.

    VastaaPoista
  12. Tuo viimeinen, lainattu rivi tuo mieleeni Saarikosken tyylin kirjoittaa mutta en tiedä, siitä on pitkä aika jo kun ole kirjojaan lukenut.

    VastaaPoista
  13. Kiitokset Kuulantöykkääjälle Dovlatovin "Matkalaukku"-vihjeestä. Siinä kirjassa Neuvostoliitossa asunut lehtimies ja kirjailija kohdistaa kritiikkinsä valonheittimen hallinnon tyranneihin. Hän joutui muuttamaan Yhdysvaltoihin, jossa sai teoksensa julki. Suomennos on kelpo kieltä.

    Kirjakaupassa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  14. No niinpä tietenkin, toinen syyskuuta ei ole koululaisten vapaapäivä mutta on Pentti Saarikosken syntymäpäivä kuitenkin, siksi tuo lopun sitaatti ...
    olisiko ollut Tanssilattia vuorella ...

    Tun Tei Lee

    VastaaPoista
  15. Wagnerin juhlavuonna muistutan Taiteiden yössäkin esitetystä Fryn dokumentista Wagner & Me.

    PS Fry teki ison tilin ensimmäisellä menestyksellään joka oli Me & My girl -musikaalin tuoreutus 1980-luvulla, pyöri meillä Svenskanissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä osuvampi olisi Frytä ajatellen ollut musikaali nimeltä "Me & My boy"...

      Poista