Sivun näyttöjä yhteensä

6. kesäkuuta 2012

Beevor


Vielä ei ole tietoa, miten Anthony Beevorin ”Toinen maailmansota” (WSOY) ilmestyi viime viikolla suomeksi muutamia päiviä aikaisemmin kuin Englannissa ja USA:ssa. Ripeää toimintaa. Kirjassa on melkein tuhat sivua.

Epäilen että tietäväksi ja taitavaksi tunnetun Beevorin tukena on kymmeniä avustajia, jotka ovat enimmäkseen häntä pätevämpiä, kuten kuuluukin olla.

Operaatio on siis pikemmin liikkeenjohtoa kuin kirjallisuutta. Ja toiminta on ollut tuloksekasta. Saman kirjoittajan teoksia on jo julkaistu suomeksi kahdeksan. Maailmalla myynti on ollut huomattavaa, ja meilläkin kai hyvää.

Yritän vastata tällä kirjoituksella omien lukijoitteni mieleen varmasti tulevan kysymyksen (osa säännöllisistä lukijoistani ei tarvitse neuvoja, koska asia ei kiinnosta, ja osa taas on 1900-luvun historian ammattilaisia).

Sanoisin empiville sieluille, että kannattaa. Toisaalta ei ketään mörkö syö, vaikka tämän kirjan laistaisi.

Ammattilaisena sanoisin, että ei kelpaa lähteeksi. Kirja on selkeästi suunnatta suhteellisen tyhmälle lukijakunnalle. Sekä lähdeaineisto että esiin nostetut seikat ovat satunnaisia.

Lukuisissa liemissä keitetylle harrastajalle teos antaa kyllä paljon virikkeitä ja ajattelemisen aihetta. Yritys tavoittaa koko sota – myös esimerkiksi Kiina – on brittien perinteessä epätavallinen. Tosin Sir Martin Gilbert teki sen paremmin.

Omana mielipiteenäni sanoisin, etten ole oikein varma, kannattaako sotahistoriaa kirjoittaa suurelle yleisölle.

Meillä on Suomessa Meinanderin uusi kirja vuodesta 1944. Menisin mieluummin tuo esitystavan taakse. Sota-ajan historia, ei sotahistoria. Siinä on suuri ero. Sotaliikkeet ovat joko pintaväreilyä tai maanjäristyksiä. Maanjäristyksen kuvaus on reportaasi, ehkä hyvin tarpeellinen. Itse käytän aikaani mieluummin kysymykseen ”miksi”. Olen kiinnostuneempi mannerlaatoista kuin niiden törmäyksistä.

Uskomatonta kylä, toisen maailmansodan historia on edelleen kirjoittamatta, myös Antony Beevorin jälkeen. Tämäkin kirjanjärkäle on oikeastaan vain taitava kympin kotiaine, joka on päässyt hiukan venähtämän.

Emme voi tietää menneisyydestä paljon varmaa, mutta on yritettävä ymmärtää nykyhetkeä, jotta tulevaisuus ei putoaisi niskaan.

Nykyhetkeen, esimerkiksi käsillä oleviin Euroopan kriiseihin, vaikuttaa syvästi toinen maailmansota eli ei se, mitä kaikkea tapahtui, vaan se, mitä väitetään ja luullaan tapahtuneen.

Suurin osa tuttavistani ja sukulaisistani (olen sukupolveni vanhin) ovat tuon sodan tulosta, Tony Judtin sanoin virinneen tulevaisuuden toivon, täystyöllisyyden, lapsilisien ja maidon (lue: runsaampien säännöstelyannosten) seurausta. Syntyvyyden lisäys vuodesta 1945 oli mullistava.

Suhtaudun tähän kirjaan hiukan haaleasti kai myös siksi, etten oikein pidä peukaloiduista dokumenteista. Tämä menee hiukan liikaa osastoon ”Kansa taisteli” ja anekdootit ovat hiukan liian hyviä, yksityiskohdat hiukan liian värikkäitä ja kirjoittajan mielenkiinto julmuuksia kohtaan hiukan liian kiihkeää. Mutta kirja löytää lukijansa ja lukija kirjansa.

Mutta yhtä asiaa huokaan: Suomessa ei ole eikä taida tullakaan tämän tyyppistä kirjaa, Suomi sodassa 1939 - 1944. Näen, koen ja kuulen tietämättömyyden lisääntyvän, ja se merkitsee virheellisten tulkintojen moninkertaistumista. Meillä on useita epätasaisia tietokirjoja sotatoimista ja määrättömästi muistelmia. Sota-ajan historiaa eli kertomusta henkisestä kotiseudustamme ei ole. Sääli. Suhtautumisemme esimerkiksi Ruotsiin ja Kreikkaan ovat selvää perintötavaraa.

29 kommenttia:

  1. Suhtautumisenne Ruotsiin, se toki tiedetään. Mutta että Keikka, jostain sielta perikaunaisuudesta se kopltalaan samaan ?

    VastaaPoista
  2. "Suhtautumisemme esimerkiksi Ruotsiin ja Kreikkaan ovat selvää perintötavaraa."

    En tiedä, mihin blogisti tässä viittaa, mutta itse ihailen suuresti sekä Ruotsin että Kreikan johdon kykyä ja mistään piittaamatonta tarmoa ajaa oman maan etua.

    Ruotsi on aina sotinut suomalaisilla ja pysynyt ikään kuin Itämaan selän takana turvassa maailman myrskyiltä. Vehnäpullaa ja auringonpaistetta on riittänyt. Ja niinpä se tekee taas mm. puolustus- ja europolitiikassaan.

    Kreikka taas on naruttanut ja kupannut rahoittajansa ties kuinka moneen kertaan viimeisten parin sadan vuoden aikana. Ja varmaan jo ennen sitäkin. Velkaa on otettu, mutta arvokkuus ei ole taipunut takaisinmaksuun. Nyt EU-aikana tämä touhu on saavuttanut aivan omat mittasuhteensa. Vaurautta on syntynyt ja siirtynyt ulkomaille turvaan todella paljon.

    Jos jokin ero Ruotsin ja Kreikan välille pitää löytää, se lienee se, että Kreikassa hyödyt eivät juurikaan koske ns. tavallista kansaa, vaan kohdistuvat keskittyneemmin ja suoremmin valtaeliittiin kujin Ruotsissa. Toki Ruotsissakin sitten kiertoteitse lopputulos on likimain sama.

    No Suomi sitten - me tätä EVM:aa panemme pystyyn, jotta maailma pelastuisi.

    Sven Tuuvan rooli on ja pysyy.

    VastaaPoista
  3. Kenraali Makarovin puhe palauttikin terveellisesti mieleen sen, mistä maanpuolustuksessa on kyse. Mutta miksi tällaisiin itsestään selviin lausumiin pitää aina reagoida nenä pystyssä ja niskojaan nakellen kuin loukkaantunut vanhapiika: ei kuulu muille kenen kanssa minä vehtaan.

    Mitään Beevorin kirjaan tulee, niin kiitos selvityksestä. Eräs käyttämäni testi arvioida sotahistorioiden luotettavuutta on vilkaista, miten niissä selitetään Suomen tilanne ja valinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä testi ja tässä tapauksessa äkkiä tehty - talvisodasta on se perinteinen, n. 1 sivu ja ilman mainintaa sodalla torjutusta pysyvästä valloitustarkoituksesta.

      Sitten taas toisaalta Japanin - Kiinan sota 30-luvulla, josta ehkä kirjoitan nyt erikseen, on sangen terveellistä ja tärkeää tietoa. On jopa sanottu että Zhukovin sijoittaminen sinne, pitämään Japajnia silmällä, oli Suomelle suuri onni, koska täällä talvisotaa johtivat sitten ensin Voroshilov, tehtävään täysin kykenemätön, ja Timoshenko, tehtävään vain vaivoin kyennyt. - Neuvostoliitossa oli jo 1939 muitakin kenraaleja, jotka olisivat 1939 tulleet Helsinkiin jouluksi... Perimmältään Suomen tietnekin pelasti Stalin, ei maaliskuussa 1940, vaan nimenomaan määräämällä niin uskomattoman tyhmän ja virheellisten tietojen varaan rakennetun hyökkäyksn 1939.

      Poista
    2. Kesä-heinäkuussa 1944 Stalin viisastuneena lähetti Suomea vastaan parhaat voimansa. Eipä onnistunut Suomen miehitys niilläkään.

      Poista
    3. Totta. 31. ja 33. Kaartin läimurtoarmeija olivat II maailmansodan parhaita joukkoja, koulutus erikoississitasoa, ja lisäksi ne olivat harjoitelleet huolellisestti Valkeasaaren ja VKT-linjan murtamista.

      Mutta sinne jäivät, Talin ja Ihantalan metsiin.

      Poista
    4. No juu, Kemppisen kommmentti tarkoittanee Neuvostoliiton 21.Armeijaa ja 23. Armeijaa. Kummallakin armeijalla oli yksi kaartinarmeijakunta (30.KaAK ja 37.KaAK). Lapimurtonimike oli
      joillakin panssarirykmenteilla. 21.Armeija muodosettiin mm. 2. Iskuarmeijasta (Virosta).

      Kyllahan 21.Armeijan ja 23.Armeijan jotkut yksikot kokivat kovia, mutta ei niiden voida sanoa jaaneen Karjalan Kannaksen metsiin.
      37.KaAK tavataan varsin pian Loimolan suunnan tavoittelun jalkeen Budapestin taisteluista Unkarissa. Paaosin nama joukot siirrettiin Viron rintamalle, jossa mm Narvan-Sinimaen tasiteluissa on tilastoitu Neuvostoliitolta tuhoutuneen 177,000 miesta ja huima maara kalustoa.

      Poista
  4. Kemppinen, jos olet lukenut Andrew Robertsin 'Sodan mmyrskyissä: II MS uusi historia' (jota en sitten jaksanut lukea) niin kysyisin onko Beevorin teos samaa maata vai ehkä vähän tai jopa oleellisesti parampi?

    Beevorinkin kirjat ovat kyllä olleet vähän si och så! Mielenkiintoisin oli 'Pariisi miehityksen jälkeen'.

    Saimme tosiaan eilen neuvoja tulevaisuuden varalta, taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beevor on selvästi kerronnallisempi ja siis luultavasti imaisee mukaan. Myös tiedot ovat nähdäkseni oikein - jupinani koskee tietojen kattavuutta ja painotusta. Olisin verrannut Grimbergin Kansojen historiaan helppouden ja uskottavuuden kannalta, mutta silloin olisin joutunut selittämään aika pitkään, että Grimbergissä on kyllä aika paljon vanhetunutta ja virheellistä ainesta, joka ei kuitenkaan mielestäni paljon merkitse. Friedell - kotijumalani - on monin kohdin faktoiltaankin päin seiniä, mutta helppohan faktojen kanssa on puuhastella, kun taas näkemyksellisyyttä ei myydä kaupasa.

      Poista
    2. Sodan myrskyssä on hyvä. Kannattaa lukea.

      Poista
  5. "Vielä ei ole tietoa, miten Anthony Beevorin ”Toinen maailmansota” (WSOY) ilmestyi viime viikolla suomeksi muutamia päiviä aikaisemmin kuin Englannissa ja USA:ssa."
    Siellä lienee vähemmän kiinnostusta suomenkieliselle kirjallisuudelle.

    VastaaPoista
  6. Mannerlaattojen törmäys synnyttää vuoristoja. Kai olen romantikko, kun pidän niitä (sodan seurauksia) kiinnostavampina kuin tasaista taustaa ja taistelujen poimuuntumista.

    Nuo "liian hyvät anekdootit" ym ovat historiaviihteen ydin. Olen juuri Akateemisessa ja näyttäisi että Beevorin kirjaa ei myydä viihteenä vaan kuten viihdettä; mutta useimpien ostajien silmät kiiltävät kuin viihdebestsellerin äärellä, pitkää lukuiloa odottaen.

    Romaaneissa mikä vain käy, mutta jos historiaviihteessä ollaan opettavinaan, on jotenkin rehdimpää sepittää Pompeijin viimeisiä päiviä kuln luolamiehen elämäkertaa - edellisessä on kuitenkin oikeasti tiedossa ko yhteiskunnan kudos ja ajattelutavat, jälkimmäisessä ei tunneta kuin osa luista.

    PS Mtä mieltä Kemppinen on sotateemaisista Pikkujättiläiskirjoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi- ja Jatkosodan Pikkujättiläiset ovat hyviä, mutta niitä rasittaa epätasaisuus. Rakenneratkaisu (eri kirjoittajien artikkeleita) tekee kokonaiskuvan hahmottamisen epätavallisen vaikeaksi.

      Poista
  7. "Sanoisin empiville sieluille, että kannattaa. ... Kirja on selkeästi suunnatta suhteellisen tyhmälle lukijakunnalle."

    Sanoisin pikemminkin, että on suunnattu keski-ikäisellle tai vanhemmalle harrastajakunnalle, jonka kielitaito, viitsiliäisyys sekä työ- ja muut kiireet estävät syvällisen perehtymisen primäärilähteisiin ja kattaviin ulkomaisiin perusteoksiin. Tuon joukon kannattaa lukea.

    Sinänsä yritys tiivistää koko II maailmansota n. 900 sivuun on haastava tehtävä, josta Beevor on selviytynyt ihan kiitettävästi.

    VastaaPoista
  8. "kannattaako sotahistoriaa kirjoittaa suurelle yleisölle.... Itse käytän aikaani mieluummin kysymykseen ”miksi”."

    Kyllä osaa kiinnostaa myös kysymys "miten" - siinä rajassa kun ei-amattisotilas tai sotatieteilijä sen voi ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostavat myös "miten"-kysymykset, jopa ihan käytännön tasolla, kokijan silmin. Siksi pidän esim. Englundin Pultavasta, jossa tällaista pyrkimystä on, sekä tietenkin päiväkirjoista. Miksei muistelmistakin, vaikka niissä on ongelmana valikoiva muisti.

      Poista
  9. Antony Beevor kävi tänään Suomessa esittelemässä kirjaansa. Häneltä kysyttiin venäläiskenraali Makarovin eilisestä lausunnosta, jossa Suomea peloteltiin ja moitittiin taas pitkästä aikaa kovasti Nato-asiassa, Naton sotaharjoituksiin osallistumisesta ja siitä, että Suomi uhkaa Venäjään pitämällä sotaharjoituksia itärajan tuntumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stepan Makaroff kuoli 1904. Onkohan sukua?


      Pukinmäkeläisestä purkutalosta otettiin talteen kaksi
      vanhaa julistetta, jotka esittävät Venäjän–Japanin-sodan
      (1904–05) avaustaistelua Port Arthurissa (nykyinen Lüshunkou
      Kiinan kansantasavallassa Liaodongin niemimaan eteläkärjessä).

      Museoon päätynyt juliste on komea kromolitografia, jonka tekijä
      on M. T. Solovjev. Siinä on dramaattisia kuvia tulta syöksevistä
      tykeistä ja tuhoutuvista sotalaivoista. Port Arthurin edustalla
      tuhoutui Venäjän Tyynenmeren-laivasto. Keskellä julistetta on
      amiraali Jevgeni Aleksejev, joka johti Port Arthurin puolustusta
      Japanin laivaston komentajaa, amiraali Togoa, vastaan. Toinen
      muotokuva esittää Venäjän Mantšurian-joukkojen komentajaa,
      kenraali Aleksei Kuropatkinia.

      Japanin laivasto yllätti yöllisellä torpedohyökkäyksellä Venäjän
      sotalaivaston Port Arthurin edustalla helmikuun alussa
      1904. Japani pommitti tukikohtaa ankarasti ja pisti sen saartoon.
      Venäjän laivaston komentaja, amiraali Stepan Makaroff, kuoli
      lippulaiva Petropavlovskin ajettua japanilaisten miinakenttään
      Port Arthurin edustalla 13.4.1904. Venäläiset räjäyttivät Port
      Arthurin 1.1.1905 ja antautuivat seuraavana päivänä kenraali
      Nogille, joka otti alueen komentoonsa. Helsingissä sepitettiin
      tästä Banzai-viisu:

      http://www.hel.fi/static/hkm/sofialehdet/Sofia2012_1.pdf


      Yksi ja yhdeksän nolla ja neljä
      japaneesit pehmitti sen Ryssän Nikun seljän,
      sumfatiritirallaa, niinhän se taisi olla,
      sumfatiriti ratiriti rallallaa.

      Kun kirsikat Japanissa parahiten kukki,
      se Togo-poika laivoillansa salmia tukki.

      Kun japaneesit laivoillaan Artturiin kulki,
      sipuli- ja kaalitien ne ryssiltä sulki.

      Bobrikoffi pitkin maita kolehtia kantaa,
      kaikenlaista kerätään, mitä kukin antaa.

      Togo-poika laivoillansa hyppää ja häärää,
      Makarohvi omillansa päästi vähän väärään.

      Ei se huoli Togo-poika, päälle se painaa.
      Pohjassa jo makaapi Makarohvi-vainaa.

      Kun japaneesit ampuivat sen varjaagin rikki,
      kerrottiin ett’ Pietarissa issikatkin itki.

      Suomehenkin Japanista tuotiin uusi muoti,
      Täällä sattui Bobrikoffiin suomalaisen luoti.

      Poista
    2. Hyva kirjoitus! Kiitos!

      Poista
  10. Mutta yhtä asiaa huokaan: Suomessa ei ole eikä taida tullakaan tämän tyyppistä kirjaa, Suomi sodassa 1939 - 1944."

    Tunnetko teoksen Finland in World War II: history, memory, interpretations, ed. by Tiina Kinnunen and Ville Kivimäki. Brill 2012. History of warfare vol. 69.

    Arvostelu on tässä: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1875

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat sotakirjat on tehty jo kauan sitten! Useimmat vieläpä heti tuoreeltaan 1950 -luvulla. Toki sotahistorian yksityiskohdat tarkentuvat jatkuvasti, mutta karkeita virheitä löytyy ammattimiestenkin tekemistä teoksista. Tieto-Finlandiapalkittu Jatkosodan historia toistaa samaa virhettä 20. Prikaatin 419:sta kadonneesta kuten kaikki muutkin Sotahistoriallisen toimiston julkaisemat viralliset historiikit eli Suomen sota 1941-1945 ja Jatkosodan historia 1-6!


      Tässä Suomi sodassa -kirjassa on perusteellinen katsaus Suomen käymiin viime sotiin. Siinä on Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota hyvin kerrottuna, vieläpä lähes päivä päivältä tärkeimpien tapahtumien osalta. Lisäksi kaupan päälle tulee Välirauhan aika kaikkine säännöstelyineen yms. Poliittista katsausta on sopivasti, samoin henkilökuvauksia ja detaljitietoutta, karttoja ja taulukoita. Eräs parhaimmista piirteistä on sivuilla oleva jatkuva viikko- kuukausikatsaus lähes päivä päivältä koko 1939-1945 ajalta! Hieno kronikka kaikkiaan.

      Kirjan tekijöinä on 1980 -luvun tunnetuimmat historian tutkijat ja sotahistorioitsijat, joista tässä muutama mainituna: Ahto, Vuorenmaa, Sinerma, Lukkari, Rautkallio, Seppinen, Tarkka, Turtola. Toimituskunnan puheenjohtajana on ollut Jorma Järventaus.

      Hieno kirja jota löytyy lähes joka divarista kohtuullisen halvalla.


      Suomi sodassa - Talvi- ja Jatkosodan tärkeät päivät
      Valitut palat, 1983, 528 s., 2. tark. painos, Sidottu, kuvakannet

      Poista
  11. Makarovin lausunnossa pisti silmään kenraalin närkästyminen siitäkin että sotaharjoituksen nimeksi oli laitettu "Itä". Ovatko hänen alaisensa todella niin kyvyttömiä etteivät ole tiedusteluraporteissaan osanneet kertoa hänelle että Suomessa on käyty sotaharjoituksia myös nimellä "Länsi"? Vai haluaako kenraali nimenomaan viestittää että Venäjällä ei näissä asioissa toimita tiedolla ja järjellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toomas Hendrik Ilves referoi omaelämäkerrassaan erästä Milan Kunderan kokemusta:

      "Lyhyt keskustelu neuvostoliittolaisen miehittäjäupseerin kanssa Tsekkoslovakiassa 1968 valaisi Kunderalle koko jutun: tunteet ovat venäläisille totuuksia - niillä ohitetaan moraaliset ongelmat."

      Poista
  12. "Talvi- ja Jatkosodan Pikkujättiläiset ovat hyviä, mutta niitä rasittaa epätasaisuus. Rakenneratkaisu (eri kirjoittajien artikkeleita) tekee kokonaiskuvan hahmottamisen epätavallisen vaikeaksi."

    On niissä suurempikin puute, nimittäin se että mukaan on otettu jopa sellaisia triviaaleja asioita kuin miten sotilaat harrastivat metsästystä Itä-Karjalassa, mutta sellaiset olennaiset asiat kuin Itä-Karjalan siviilien leirit puuttuvat kokonaan. Sotavankileirit ovat kyllä mukana (molemmin puolin).

    Lisäksi ne ovat melko traditionaalista sotahistoriaa. Kansakunta sodassa on tässä mielessä modernimpi, vaikka se julkaistiin (muistaakseni) 80-luvulla.

    VastaaPoista
  13. Makarovin lausunto oli tilattu tai ainakin sovittu. Kyllä Venäjällä tiedetään, ettei mikään nosta suomalaisten NATO-kannatusta varmemmin kuin se, että venäläinen kenraali kieltää meitä liittymästä. Maailma on muuttunut, kylmä sota siirtynyt keski-aasiaan ja me olemme Venäjälle takapiha jonka se soisi olevan mahdollisimman varma, tasainen ja huoleton. Venäjälle sopisi Suomen NATO-jäsenyys, mutta sisäpoliittisista syistä sitä ei ääneen lausuta.

    VastaaPoista
  14. Ihmettelen hieman Kemppisen näkökulmia. Esim. kannattaako sotahistoriaa kirjoittaa suurelle yleisölle?

    Aika omituinen pohdinta.

    Kuka se historiamme meille sitten kertoo? Samanmielisten vihervasurien ry kenties? Myös suurella yleisöllä on oikeus tietää maan historiasta, jota mm. 70-luvulla ei edes opetettu kouluissa. Oikealla tavalla.

    Täältä pienestä hölmöläisten maasta katsottuna kaikki suuri on uhkaavaa ja pelottavaa. Beevor kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä.

    Onneksi suomalainen lukija päättää vielä itse, mitä lukee ja koska. Kemppisen näsäviisastelu on pelkästään ärsyttävää.


    VastaaPoista
  15. Vähän myöhäinen kommentti, kun vasta nyt sain kirjan luettua loppuun. Beevor on vetävä kirjoittaja (luin kirjan englanniksi, mutta en tiedä onko sillä väliä) ja liikkuu mukavasti suurten tapahtumien ja pienten kokemusten välillä. Mutta koko toinen maailmansota on tietysti aiheena niin laaja, että vaikeahan sitä on yksiin kansiin pistää. Beevor on tuottanut parempaa jälkeä rajatummista aiheista (Stalingrad, Berliini, Normandia).
    Beevor mainitsee lopussa, että Stalinilla oli suunnitelmat koko Länsi-Euroopan miehittämiseksi (menihän Aleksanterikin Pariisiin asti), mutta amerikkalaisten onnistunut atomipommikokeilu sai hänet luopumaan suunnitelmista.
    Tässä olisi aihe entäpä jos -trillerille! Atomipommikokeilu epäonnistui, amerikklaisten voimat menivät Japanin pääsaarten valtaamiseen. Stalin valtasi koko Länsi-Euroopan. Vuosi on 1964 (kuten Robert Harrisin Fatherlandissa). Sitten tapahtuu jotain jossain, vaikkapa Pariisissa...

    VastaaPoista
  16. Vielä myöhäisempi kommentti.
    Itse hommasin Beevorin kirjan vaikka tai ehkä siksi koska olen täysin ummikko toisen maailmansodan tapahtumista. Minusta se antaa kokonaiskuvan tästä julmasta ajasta, jollaista toivottavasti kenekään ei tarvitse uudestaan kokoea. Siksi ehkä myös minusta on hyvä että tälläisiä "amatööri" kirjoja kirjoitetaan lukijoille, jotka eivät halua uppoutua sodan tutkimukseen sydänjuuriaan myöten.

    Käytän vertailuna omaa ammattiani ja alaa josta ehkä jotain tiedän eli arkkitehtuuria. Minusta on hyvä että arkkitehtuurista kirjoitetaan suurelle yleisölle. Hyväksyn ja jopa suosittelen että ihmislle, jotka eivät luekaan Vitruviuksen kymmentä kirjaa arkkihtuurista sen alkuperäisellä kielellä (mikä minusta on PÖYRISTYTTÄVÄ epäkohta), on jokin käsitys rakennetun ympäristön merkityksestä ja mahdollisuuksista.

    Mielestäni myös talvisodan käyttämistä mittatikkuna historian kirjojen tasosta on hieman kyseenalainen. Miksi juuri talvisota? Onko taustalla se että talvisota oli jollakin tavalla erikoinen sota, siis suuressa mittakaavassa vai onko syynä se että satumme olemaan suomalaisia? On totta että se oli suomalaisille merkittävä sota mutta käsittääkseni toisen maailman sodan nimikin kertoo että muuallakin sodittiin kuin tällä melko lyhyellä rintamalinjalla.

    VastaaPoista