Sivun näyttöjä yhteensä

24. maaliskuuta 2011

Uutinen ja tieto




Halusin jo siirtyä maallisempiin aiheisiin. Halusta huolimatta taitaa olla paikallaan ilmoittaa myös tässä, että tietoverkkorikollisuutta koskevia lakeja on muutettu ja että muutos voi koskea myös blogiin tai Facebookiin kirjoittavaa.

Lain sisältö käy ilmi hallituksen esityksestä, jonka otsikkoa ei ehkä voi sanoa lyhyeksi ja iskeväksi.

HE 39/2010: Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta. (Google "Eduskunta HE 39/2010).

Taidatkos sen selvemmin sanoa. – Taidan.

Saa nähdä, päätänkö päiväni vanhana vankina. Näitä sopimuksia ja säännöksiä tuntuisi värittävän aika vakava todellisuudentajun puute. Jos nyt joku vastaisi eräällä Pohjois-Afrikassa lentokoneita väistelevälle pitkäaikaistyöllistetylle hallitsijalle samalla mitalla, siitä tulisi rangaistus. Olen ollut lukevinani, että tuo henkilö, jonka kimppuun mielestäni aivan aiheellisesti lähetetään sotalaivoja ja taisteluhävittäjiä, on puhunut paljonkin etnistä ja uskontokuntia koskevaa asiaa.

En ole sitä mieltä, että mieleltään mahdollisesti järkkyneen henkilön puheisiin olisi vastattava samalla mitalla. Olen sitä mieltä, että vatsakkainasettelut lisääntyvät sekä valtioissa että valtioiden kesken.

Niinpä tässä ollaan kalakukkoa lämmittämässä, kun olisi isojakin asioita. Versioni kirjan nimestä ”Tulitikkuja lainaamassa” on muunelma, joka perustuu kuulemaani tai väärin käsittämääni. Kunnallisten terveystarkastajien päätöksellä kalakukon kuljettaminen lämpimänä on kuulemme oleva kiellettyä. Tämä ei valitettavasti ole savolaishuumoria, kun se elläinriäkkäys, kun pantiin kolomen kilon kukkoa kahen kilon paperipussiin ja vielä ihmisten nähen.

Otsikon lupaama tieto liittyy tekijänoikeusvalistukseeni, johon yritän poimia kummastelua ja kiistaa herättäviä kysymyksiä.

Onko ihmisellä tekijänoikeus elämäänsä. Saako jonkun, kenen tahansa,  elämänvaiheista kirjoittaa kirjan tai valmistaa elokuvan?

Tekijänoikeuslain mukaan saa. Toisin sanoen tekijänoikeudellisesti ei ole estettä. Koska kenenkään elämä ei ole sellainen teos, jota tekijänoikeus suojaa. Puhe on siis elämänvaiheista tyyppiä NN:n satumaiset seikkailut maalla, merellä ja ilmassa.

USA:ssa tällaisesta maksetaan, ja se perustuukin common law copyrightiin. Englannissa tällaiseen päädytään ylettömän ankarien kunnialoukkaussääntöjen (libel) kautta, ja Saksassa on muuan Mephisto-oikeustapaus.

Suomessa rikosoikeudelliset seuraamukset voisivat hyvinkin tulla kysymykseen. Jos henkilö on helposti tunnistettavissa, romaani tai elokuva loukkaa helpostikin hänen yksityisyyttään tai kukaties kunniaansa.

Toivottavasti kiusankappaleet eivät lue tätä blogia. Romaanit ja elokuvakäsikirjoitukset rakentuvat hyvin usein sirpaleista, jotka on poimittu tapahtuneesta ja luetusta. Kautta aikojen on ollut hupsuja, jotka ovat tulleet vaatimaan rahaa, kun romaanissa on kuvattu tytön tehneen itsemurhan hukuttautumalla ”ja meidän tyttö teki juuri niin”.

Väärää käsitystä ruokkivat sensaatiolehdet, jotka tiettävästi maksavat palkkioita sekä tunnustajille että ilmiantajille. Mutta tämä asia sivuaa viimeksi käsiteltyä sitaattia. Teokseen saa sulauttaa aineksia, jotka eivät ole tekijän omaa mielikuvitusta. Fiktiiivinen teos – sellainen kirja, joka ei väitä olevansa dokumentti – saa sisältää todellisuudesta poimittuja jaksoja. Toisin ei voi toimia. Kirjallisuudessamme on kuuluisia rajatapauksia, kuten Jotunin ”Huojuva talo”. Sääntö on silti selvä. Elämäsi ei ole omasi.

22 kommenttia:

  1. Tuo HE 39/219 vei jonnekin Itä-Granatian ja Oskulmaanien kauppasuhteisiin, joten piti esitys etsiä tekstin perusteella.

    Jossain Yhdysvalloissa ajatuksenvapaus koskee seinähulluja, kuten uusnatseja, ku klux klaania, homojen puolustajia ja mustan magian harrastajia. Saavat sanoa asiansa julkisesti ja vapaasti.
    Näille ajatuksille lähinnä naureskellaan, mutta jengisodat lisääntyvät.

    Israelissa sionistit ja ortodoksijuutalaiset antavat lausuntoja juutalaisuudesta, joista Euroopassa lausuja olisi telkien takana useamman vuoden, mutta sotahimo vain lisääntyy.

    Pohjois-Afrikassa lentokoneet lentelevät öljylähteiden lähistöllä ja sotalaivat seilaavat Afrikan laajiimmilla uusiutuvilla pohjavesialueilla.

    Onko eroa jos elämänvaiheet kokenut henkilö on kuollut, tai elossa?
    Nykyäänhän on muotia, että häiriintyneet ja katkerat jälkeläiset kirjoittavat muistelmateoksia vanhemmistaan.

    VastaaPoista
  2. Nyt pläjähti blogistilta sellaista tavaraa, että on lyhykäisesti pläjäytettävä jotahii.

    "Onko ihmisellä tekijänoikeus elämäänsä. Saako jonkun, kenen tahansa, elämänvaiheista kirjoittaa kirjan tai valmistaa elokuvan?".

    Kokemusperäisesti voin vain vastata ensimmäiseen, että "tekijänoikeutta omaan elämäänsä ei ole, kuin siittäjällä". Toiseen kysymykseen "elämänvaiheista" (elämä), toteaisin, että kaikki oikeudet pidätetään (teokselta) ja oikeudenomistaja "teokseen" on siittäjä ja valtio, joka teoksen omistaa?

    Elämäni "kiusankappaleena" ei todellakaan ole omani. JK kirjoitti painavaa asiaa ja täyttä paskaa. Tämän voi tulkita kumminpäin tahansa?

    Olen aina ollut sitä mieltä, että Pohjois-Koreassa on hyvä elää, mutta Suomi on maailman paras maa..

    VastaaPoista
  3. jaa, että elämäsi ei ole omasi.

    "Näin on sovittu, koska tilanne on ylikuumentunut", vastaa kirkko siihen, miksi ei saa puhua naamallaan ja omatunnollaan.

    Mihihink' tämä muuailjma oikee männöö?

    VastaaPoista
  4. Ad Omnia: Anteeksi - HE 39/2010. Korjaan tekstiin.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi et alii: - asiallinen asia. Älkää viitdsikö väännellä. Puhe on tekijänoikeudesta elämäntarinaan eli elämänvaiheisiin.

    Olen joutunut vastaamaan tähän kysymykseen vuosikymmeniä, vähän väliä. Tyypillisesti luullaan, että lehdelle haastatteluna kerrottu oikeuttaa palkkioon. Ei oikeuta. Voidaan tietenkin sopia.

    VastaaPoista
  6. Ad Jukka Kemppinen veit "varpaat suustani". Todellakin vallalla on käsitys, että lehdet ja erityisesti aikakausilehdet ja jotkin "seiskat" maksavat automaattisesti "itsensä paljastuksista tai toisten", mutta totuus on toisenlainen. Jos alkaa ammatikseen huoraamaan, niin kannattaa ottaa pätevä juristi mukaan neuvonpitoon päätoimittajan kanssa!

    Halpaa hupia on toisen elämän tuhoaminen syystään, kuten kävi Ilkka Kanervalla, tosin omaa holtittomuuttaan. Kanervaahan ei nyt sentäs "tuhottu", mutta kommeesti pudotettiin.

    VastaaPoista
  7. Vastakkainasettelun lisaantyminen...

    Voihan sita ajatella painvastoinkin. Saksa ja Ranska eivat ole sotineet keskenaan enaa, joka juttu oli aiemmin vallan tavallista. Ruotsikaan ei ole ollut pitkaan aikAn ryostamassa ja tappamassa puolalaisia tai saksmanneja. Jne.

    VastaaPoista
  8. Uutiset ja tiedot tulevat uuden "rasismilain" myötä entistä hankalammiksi.
    Minun kotikulmillani poliisi saattoi vielä viisi vuotta sitten varoittaa yksinasuvia vanhuksia "kansallispukuisesta seurueesta", joka ryösti mummojen rahat tunkemalla sisään muka vettä juomaan tai mattoja myymään.
    Nyt jo sana "seurue" on kuulemma rasistinen, kansallispuvusta kokonaan puhumattakaan. Niinpä nyt kulmillamme tekee pitkää varkaussarjaa "kaksi miestä ja yksi nainen, jotka liikkuvat valkoisella henkilöautolla."
    Mainiot tuntomerkit tosiaan.

    "Sotakamreri"

    VastaaPoista
  9. Nyt oli pakko pysähtyä miettimään.

    Aiemmassa blogikirjoituksessa joku Pipsa kirjoitti:

    Monessa puheenvuorossa on kiistetty holokaustisen uhrien lukumäärä vaikka se on historiallinen fakta monesta lähteestä. Denialismi on rikos siinä kuin rasimikin. Pyydän ottamaan tämän huomioon.

    Jos nyt etsimällä etsisin ja kirjoittaisin vastauksen Kemppisen blogiin holokaustista perustuen Timothy Snyderin tutkimustuloksiin, venäläisten julkaisemiin uusiin asiakirjoihin, Punaisen Ristin julkaisemiin asiakirjoihin ja jo verkossa julkaistuihin tietoihin Unkarin juutalaisten kohtalosta II Maailmansodan aikana, niin lopulta Kemppinen saisi sakkoa ja minut kirjoittajana voitaisiin tuomita luovutettavaksi esimerkiksi Saksaan, jossa voisin saada 2 vuoden vankeusrangaistuksen.

    Vain siksi, koska epäilisin kirjoituksessani "historiallista faktaa" seuraavalla tavalla:

    Asiakirjojen mukaan Unkarin juutalaisia edelleen kuljetettiin Auschwitzin keskitysleiristä 128 muuhun työleiriin tai keskukseen. Siirrettyjen unkarilaisten lukumäärä oli noin 135.000. Näiden viime vuosina julkaistujen dokumenttien perusteella voidaan olettaa, ettei kaikkia Unkarin juutalaisia kaasutettu A:ssa.
    Liite 1, Liite 2, Liite 3 ja Liite4.



    Luin viikonloppuna Timothy Snyderin kirjan "Bloodlands" ja jos oikein tulkitsen, olisi kyseisen kirjan myyminen Suomessa kiellettävä rasistisena. Niin paljon siitä löytyi tietoja, jotka eivät sovi yhteen "historialliseen faktaan".

    VastaaPoista
  10. Eka tuomio tuli erktiossa olevan aseen kuvan jakamisesta verkossa. Mutta ei kai ole itsestaan selvaa, etta esimerkiksi tallaisen vanhemman herran aseen kuvien jakaminen olisi rangaistava teko; voisi olla huumoria, mutta KKO:n ja Pekka H:n kanta puuttuu!

    VastaaPoista
  11. Tuli mieleeni oikeustapaus.
    http://ylex.yle.fi/pop-uutiset/levy-yhtiot-haluavat-enemman-rahaa-kuin-maapallolta-loytyy

    Olisi oiva ratkaisu, jos tuomari voisi laittaa, silloin kun pitää vaatimusta älyttömänä, sakkoa oikeudenhalvaamisesta, 10% vaaditusta summasta. Nytkin uka 7,5 biljoonan dollarin laskusta, olisi saattanut saadan asianajajat laskeamaan vähän järkevämpiä lukuja.

    VastaaPoista
  12. Holokaustista on kuitenkin tuomioistuimessa tutkittu aineisto, ja siitä annettu tuomiolauselma.
    Ns. Stalinin vainoista ei juuri mitään.
    Mutta jotkut kertomakirjallisuuden kuvaukset, jotka on voitu jäljittää aidoiksi, osoittavat melkoisella varmuudella, että vähintäänkin tuhansia ihmisiä on keskitetty.
    Lisäksi voidaan katsoa, että mahtikäskyillä toimeenpannut väestön siirrot ovat olleet mittavia ja lietsoneet hätää ja epätietoisuutta.
    Niiden syy oli työvoiman saavuudessa, mutta oletettavasti myös etnisten nousujen ennalta maadoittamisessa.

    VastaaPoista
  13. Ad omnia: - en osaa innostua erektiosedästä - 40 päiväsakkoa ja kun paikka oli IRC-galleria, epäilisin että johtava motiivi oli höperyys.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: - haluaisin ylistää JarMom:ia, joka osaa myös poikkipuolisen kommentoinnin.

    Nytkin tässä yllä on kysymys, josta näkee, ettei kysyjä tiedä Nürnberg 12 oikeudenkäynnin rajoitusta - ei saanut puhua mitään voittajien, ei etenkään Neuvostoliiton rikoksista. Tuomiolle olivat myös ne, jotka oli satuttu saamaan kiinni.

    Kutsun nyt JarMom:in todistajakseni vakuuttelemaan, miten vaikea tämä joukkotuhonta- tai kansanmurhakysymys 1919- on. "Bloodlands" osoittaa ainakin sen.

    "Keskitysleiri" (tarkoittaa "kokoamisleiri") on erikoissana, joka peittää näkyvistä kaiken muun, myös Neuvostoliiton Gulagit, jotka oli suunniteltu siten, että ihmisistä puristettiin ulos myös työtä ennen kuin he menehtyivät.

    Suuressa Kolymassa työskentely ulkosalla oli rajoitettu vasta kun mittari laski alle - 60 C. Toisin kuin luulisi, kesä oli vielä pahempi. Hyönteisten eli räkän takia seutu oli asumaton (Jäämeren ranta, koillisessa). Siellä eivät selvinneet edes alkuperäiskansat.

    VastaaPoista
  15. Mutta tärkeintä on, mihin tämä HE voi meillä Suomessakin johtaa. Otetaan esimerkki Saksasta.

    Joku vanhempi herrasmies sattui kommentoimaan Gazan sotaa jokunen vuosi sitten nettikirjoituksessa.
    Hän mainitsi mielipiteenään Israelin armeijan tarkoituksellisesti tappaneen Gazan sodan aikana satoja siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia sekä sotilaiden tarkoituksellisesti tuhonneen heidän omaisuutta. Nämä teloitukset ja murhat/tapot tapahtuivat tarkoituksellisesti ja suunnitellusti armeijan komentoketjua pitkin.

    Hämmästynyt mies pidätettiin, vietiin raudoissa kotoaan perheen ihmetellessä. Kuulusteluissa kertoi lukeneensa asiasta Hareezista, Israelin vanhimmasta sanomalehdestä.

    www.haaretz.com/news/idf-in-gaza-killing-civilians-vandalism-and-lax-rules-of-engagement-1.272379

    Selvisi, että mies oli pyhäkouluopettaja, opettaja ja vain suutahtanut lehdestä lukemastaan. Mies oli Israelin ystävä ja isänsä juutalainen.
    En tiedä kuinka miehen lopulta kävi.

    VastaaPoista
  16. Колыма - miten se menisi suomeksi:

    Kolyma, Kolyma,
    mainio maa!
    Työtä vain 24 tuntia
    lopun saat vetää unia.

    Kolyma, Kolyma,
    mainio maa!
    12 kuuta vain talvea
    lopun saat viettää suvea.

    VastaaPoista
  17. "- ei saanut puhua mitään voittajien, ei etenkään Neuvostoliiton rikoksista. "

    Eihän sellainen yleensä jälkisetvineissä ole tapana, ja tuossa tapauksella vielä: natsismi kukistui Neuvostoliiton voimalla. Muuten mikään maailmassa ei olisi sitä enää pysäyttänyt.
    Suomi mukana samassa hulluudessa. Mutta se on tietysti eri asia.

    VastaaPoista
  18. "Monessa puheenvuorossa on kiistetty (...) vaikka se on historiallinen fakta (...). Denialismi on rikos siinä kuin rasimikin."

    Yllättävän säyseästi hyväksymme tällaisen käytännön, joka perinteisesti on merkki tyranniasta. Jopa Ranskassa lakiin kirjattiin kielto epäillä jotakin. (Tiedän kyllä mitä.)

    Vaikka ne kiellot meistä nyt tuntuvat oikeutetuilta, niin eikö teitä oikeusoppineitakaan todella huolestuta se, millainen pandoran lipas tässä avataan?

    Moni jaksaa itkeä poliisien lisääntyvistä oikeuksista hankkia todisteita eri tavoin, mutta mitä se on verrattuna siihen, millaisen orwellilaisen poliisivaltion mahdollistaa säätää laki, joka kieltää rangaistuksen uhalla epäilemästä hallinnon nimeämää faktaa.

    Ja aina löytyy pipsoja, jotka puoltavat sananvapauden rajoittamista, eri syistä.

    Voltaire pyörii hyrränä haudassaan.

    (Jos joku älyniekka nyt keksii leimata minut holokaustin ja armenialaisten kansanmurhan kieltäjäksi, tulen ja vedän turpaan.)

    VastaaPoista
  19. "Varför inte döda dem allihop?" Daniel Chirot & Clark McCauley ja takakannessa lukee (en ole lukenut vielä koska ostin alennusmyynnistä äskettäin): "Det är när de konfliktdämpande mekanismerna bryter samman, eller när nya situationer uppstår och nya mekanismer inte hinner utvecklas, som det allra värsta händer..." ja kirja käsittelee rivaliteettiä, konflikteja historiassa ja kansanmurhia. Daidalos, käännös 2008 (alkup. 2006) eli suhteellisen uusi kirja, maksoi vain 14 euroa!
    ..

    Sivistyneessä yhteisössä on silti pakko keskustella avaimia, passwords eli how words pass (tässä on suomenkielen sala-sana väärä koska sana on mennyt eikä siis salattu toivon mukaan). Tänään löysin tästä taas kirjan ja juhlin löytöä herkuttelemalla omenahyveen jossa paljon vaniljakastiketta. Nami. Näin mieliala heiluu kuin heiluri, pitääkö siihen saada medikaalista apua vai voisiko vain yhteisö nähdä minun sellaisena kun olen, vai onko pakko sammuttaa kaikki ilo että kelpaa olla mukana niiden joukossa jotka ovat varanneet ilon omaksi omaisuudeksi ja sen takia inhoavat kilpailua?

    VastaaPoista
  20. "..hupsuja, jotka ovat tulleet vaatimaan rahaa, kun romaanissa on kuvattu tytön tehneen itsemurhan hukuttautumalla.."

    Muinoin olin myymässä maalaamaani taulua (omasta päästäni tehty) ja oli paitsi hyvin omituista niin myös kiusallista kun potentiaalinen asiakas tulikin kivenkovaan inttämään, että olen salaa maalannut heidän mökkirannaltaan käsin.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  21. Sekoitetaan pakkaa. Kuinka vaikeaa tämä on.

    Saksan valtionarkiston *(Bundesarchiv)ja Saksan valtionrautateiden arkistotiedot osoittavat Auschwitzin keskitysleiristä seuraavaa:

    Vuodet 1940-1944

    Ei-juutalaisten kokonaismäärä leirillä 161,685
    Juutalaisten kokonaismäärä leirillä 173,000

    Pilkkukuumeeseen kuolleet juutalaiset 58,240
    Pilkkukuumeeseen kuolleet ei-juutalaiset 45,207

    Luonnollinen kuolema (kaikki) 2,064

    Venäläiset teloitetut 1359
    Teloitetut mustalaiset 19
    Teloitetut puolalaiset 19
    Teloitetut juutalaiset 117
    Teloitetut tsekit 6

    Unkarin juutalaiset, jotka lähetettiin A:han 23,117
    Unkarin juutalaiset, jotka siirrettiin A:sta muihin leireihin 21,527

    Tammikuun 15. päivä jälkeen kuolleet juutalaiset 11,839

    ---------------------------------

    Lucy Dawidowicz. The War Against the Jews, New York, 1975. Kirjan mukaan Unkarin juutalaisia lähetettiin Auscwitziin 450,000.

    Raul Hilberg, The Destruction of the European Jews, New York, 1985. Kirjan mukaan Unkarin juutalaisia lähetettiin Auscwitziin 180,000

    Yllä perustellusti arvioidut määrät. Em kirjailijat ovat käyttäneet hyvin kattavaa lähdetietoa lähdekritiikkeineen. Kuitenkin ero väkimäärän osalta on 270.000 ihmistä.

    *Bundesarchiv tilastot osoittavat vain niitä ihmisiä, jotka kirjattiin sisään Auschwitzin leiriin ja jotka saivat numerotatuoinnin ranteeseensa. Tilastot eivät noteeraa lankaan ihmisiä, jotka "käsiteltiin" ns. valinnoissa.
    Vai noteeraavatko?
    Kun on lukenut oikeudenkäyntitietoa David Irvingin oikeudenkäynnistä, jossa Irving erittäin hyvin saatiin kiinni lukujen vääristelystä ja eri "toimeenpanoleirien" toiminnan vääristelyistä, on toisaalta ihmeteltävä muita oikeudenkäynnissä lipsahtaneista tietoja ja lukumääriä.

    Ja nyt tulee professori Timothy Snyder, joka laittaa pakan kerralla uusiksi tältäkin osin.

    VastaaPoista
  22. Ad Jarmom

    Mielenkiintoisia kirjoituksia sinulla, jotka antavat aihetta asian laajempaankin käsittelyyn eri foorumeilla.
    Joskus arvelin sinua revisionistiksi aiempien kirjoitustesi perusteella. Muutin mieltäni nyt. Toivon lisää vastaavia aiheita Kemppisen lisäkeskusteluihin.

    Simolin

    VastaaPoista