Sivun näyttöjä yhteensä

31. tammikuuta 2007

Puheenjohtajista

Eilinen keskustelu psykopaateista oli hyvä.

Jälleen kerran käytimme sotatapahtumia esimerkkinä. Ne ovat niin käsitettäviä.

Erinomaisissa suorituksissa on kohdin se ongelma, että ne tahtovat unohtua tai jäädä huomaamatta.

Esimerkiksi Paavo Nikula, jonka sairastuminen oli järkyttävä tieto, on ehkä paras tietämäni komitean puheenjohtaja.

Olin häneen yhteydessä maanantaina.

Kaikkea hyvää.

Komitea on monen korvissa ruma sana. Totuus on toinen. Komiteat tekevät usein erittäin vaivalloista ja tärkeää työtä naurettavan halvalla. Professoreista ahneimmatkin tyytyvät muodolliseen kokouspalkkioon ja tekevät työtä kuin pienen talon hevonen.

Tuleeko siitä mitään, se riippuu puheenjohtajasta.

Nikula veti muinoin asunto-osakeyhtiölakikomitean. Hän oli silloin lainsäädäntöneuvoksena. Komiteassa oli osa järjestöjen edustajia ja sitten muutama meitä asiantuntijoita, jotka emme edustaneet ketään.

Tekijänoikeuskomitea, jonka jäsenenä istuin yli 500 kokousta, rakoili etujärjestöjen ihmisten puhemyllyn takia. Osa porukasta olisi halunnut saada aikaan soveltamiskelpoisia säännöksiä. Osa halusi vain nokitella.

Lain sekavuus on tätä perua. Oikeastaan en usko, että nytkään saataisiin parannusta aikaan, jos saataisiin syntymään uusi komitea. Sellaista henkilöä ei myöskään ole näköpiirissä, joka kykenisi niin riitaiseen sakkiin puheenjohtajaksi.

Kun kehaisen Nikulaa, korostan vielä varmuuden vuoksi istuneeni muutamia kymmeniä vuosia maan parhaiden juristien johtamissa elimissä eli korkeimman oikeuden ja hovioikeuden jaostoilla. Myös siellä nokkamiehen oli joko kyettävä tunnistamaan pikkuasiat pieniksi ja nuijimaan ne pöytään todella ripeästi, tai sitten näkemään, että asia on todellinen tunkio. Siinä tilanteessa puheenjohtajan on osattava kääriä hihansa ja tarttua talikkoon niin että toiset noudattavat esimerkkiä.

Minun lähti käydä hassusti Nikulan komiteassa. Hän sanoi että Kemppinen kirjoittaakin grynderirakentamista koskevat pykälät ja niille perustelut eikä asialla ole edes kiire. Riittää että tulevat ensi perjantaiksi.

Tulivat ne. Sata sivua tekstiä aika hankalasta asiasta, jossa oli tullut tavaksi toimia lain kiertämiseksi. Puheenjohtaja muka lohdutti muistellessaan Erik Svinhufvudia, joka oli legendaarinen komitean puheenjohtaja. Hän kertoi tunteneensa, että nyt oli elämässä edistytty, kun Erik lakkasi vetelemästä henkseleitä hänen kirjoittamiinsa liuskoihin ja tyytyi ritsaamaan rivejä ja kappaleita vaakasuoraan.

Tässä on suuri ero.

Tuomioistuimissa konsepti palasi usein tai useimmiten kierrokselta saman näköisenä kuin pakanamaan kartta, mutta jäsenten lyijykynällä tuhertamat muutokset olivat siihen aikaan usein näennäisiä. Kokeilin joskus. Oikeusneuvos Jalanko sanoi, että kautta aikojen tämä asia on kirjoitettu tällä ainoalla oikealla tavalla ja luulisi esittelijän (minun) sen tietävän. Seuraavassa esittelyssä kirjoitin sen juuri niin, jolloin oikeusneuvos Nikkarinen sanoi, että taas väärin, korjasi asian uuteen uskoon ja sanoi, että kyllä esittelijän pitäisi tämä osata, koska näin on kautta aikojen kirjoitettu.

Kostoksi kirjoitin väitöskirjan ja sitä valmitellessani kävin läpi sekä korkeimman oikeuden että hovioikeuksien ratkaisumalleja. Toisaalta Turun ja toisaalta Viipurin hovioikeuden kirjoituskaavoista oli painetut kirjat. "Ainoat oikeat" kaavat olivat järjestelmällisesti erilaisia.

Eversti Kempin sotaoikeusjuttu oli kauhea murhenäytelmä ja oikeusmurha. Korkeimman oikeuden tuomion konseptista käy ilmi, että jäseniä kiinnosti oikeastaan pelkästään se, miten kirjoitetaan lausuma sen johdosta että toinen jutun syytetyistä oli tehnyt sellissään itsemurhan. "Jää sillensä" vai "lausunnon antaminen asiasta enemmälti raukeaa".

Hyvä puheenjohtaja on lillukanvarsien vihollinen.

Yllättävää muuten, että sananparsien valikoimassa, jota jatkuvasti siivoan saadakseni esiin vain nasevimat (ja ruokottomimmat). "Meijän piika ei sotkeuvu lillukanvarsiin." Laukaa 1932. - Olin luullut tätä nykyajan sanonnaksi.

Voi olla, etten ole hirveän iloinen, kun näitä kirjoituksiani nimitetään jutusteluksi. Nämä on kirjoittelua ja ajoittain kirjoittamista.

Lauri Viita kuuluu aikoinaan lyöneen, kun vastaantulija kysyi, että mitäs olet kirjoitellut. "Minä en jumalauta kirjoittele!"

Eli jutustelun kärki. Työuupumus, viihtymättömyys ja yleinen raivohulluus, joka riivaa työelämäämme, saattaa johtua osittain vääristä mielikuvista ja oudoista ihanteista.

Olen itse neuvonut oppilaitani, että on syytä silloin tällöin ottaa esimerkiksi paperikorista muutama liuska vasempaan käteensä ja sitten kulkea kiireisin askelein pari kertaa edestakaisin käytävää huolestuneen näköisenä ja nyökätä tuskin havaittavasti tuttaville.

Eipä aikaakaan niin saa tehokkaan työntekijän tai johtajan maineen.

Kun tekee tosissaan töitä, joku kysyy: "Miksi sinä et teet mitään?" Tai: "Kenelle sinä olet vihainen."

Sisätöissä, joista tässä on oikeastaan puhe, se kaikkein raskain asia, jota järkevä ihminen kavahtaa, on ajatteleminen - pitkän matkan ajatteleminen, kestävyysajatteleminen.

Se ei todellakaan ole joutavien kuponkien täyttämistä eikä puhelimessa lällättämistä eikä varsinkaan kokouksissa nuokkumista.

Kun asia on ajateltu, parhaassa tapauksessa ratkaisuistaan voi tehdä totta vähin äänin ja ilman käskytystä. Joskus se onnistuu niin hyvin, että ihmiset luulevat itse tulleensa juuri tähän tulokseen.

Olen tavannut sellaisiakin virtuooseja, jotka esittävät pänvastaisen mielipiteen, jotta toiset huutaisivat että eihän se noin voi olla, ja esittävät juuri sen toimintamallin, johon asianomainen itse tähtäsi.

Isommmat herrat ja nykyisin siis myös rouvat ovat yleensä kehittäneet ulosheittotekniikan niin että he rupeavat hivuttautumaan kohti kirjoituspöydän kulmaa ja katselemaan kelloa ennen kuin vieras on ehtinyt kunnolla aloittaa. Tuo tekniikka on puheenjohtajalle välttämätön, koska jokaisessa joukossa on ihmisiä, joiden on hyvin vaikea päästä asiaan, jos asiaa onkaan.

Mutta joukossa on poikkeuksia. WSOY:n maineikas pääjohtaja Hannu Tarmio tunnusti minulle kerran harjoitelleensa sekä puhetapansa että asentonsa. Hannuhan käyttäytyi kiihkeinä työvuosinaan kolmannen luokan kävijöidenkin kanssa aivan kuin kiirettä ei olisi edes keksitty. Hän katsoi silmiin ja vaikutti vilpittömästi ja syvästi kiinnostuneelta.

Hän sanoi päättäneensä syistä, joista ei ole nyt puhe, saada huippupisteet Norssin opettajaharjoittelusta. Hänhän on oikeasti biologi, lehtoriksi pätevöitynyt, mutta jotenkin sitten joutui pääjohtajaksi.

Suomessa ei kaiketi edelleenkään anneta esiintymis- eikä opetuskoulutusta muualla kuin opettajainkoulutuslaitoksissa, joita ennen sanottiin kansakoulunopettajien seminaareiksi. Siellä etenkin ala-asteen opettajiksi koulutettavilla näytetään kädestä pitäen, miten toisille puhutaan, miten lauseet muotoillaan, missä kädet pidetään, miten katse liikkuu.

Jos johtaja - puheenjohtaja - todella osaa ammattinsa, vihaisena sisään tullut kävijä huomaa palanneensa eteiseen täysin kiireettömän ja tavattoman empaattisen esimiehen luota alle kahdessa minuutissa, hyvällä mielellä ja suu korvissa.

Ja palatessaan penkomaan tarpeettomia papereitaan turhassa työssään hän tuntee hienoista ylpeyttä oivallisesti esimiehestä.

Kuvittelen että myös kadettikoulussa tähdätään tähän ja luulen, että lukemattomien kovien kokemusten jälkeen pyrkimyksissä on alettu onnistua. Ainakin yleisesikuntaupseerit ovat televisiouutisissa ja ajankohtaisohjelmissa aivan omaa luokkaansa verrattuna kaikenkarvaisiin professoreihin ja dosentteihin.

30. tammikuuta 2007

Lurjukset sotilaina

Järkkyneiden mielten käsittelyyn sotiemme aikana liittyy monta tutun sointista nimeä: von Bagh, Donner, Kaila.

Ville Kivimäki kirjoitti Historiallisessa aikakauskirjassa (3/2006) arrtikkelin Rintamamiehen psyykestä.

Armeijan lääkärit olivat huolissaan heikon aineksen vaikutuksesta kansallisiin saavutuksiimme. Asaa koetettiin auttaa cardozol-shokilla, jota kuvan käyrä esittää, sähköshokeilla ja insuliinishokeilla.

Ville Kivimäki lainaa lääkintäeverstiluutnantti Y.K. Suomista (Sotilaslääketieteellinen aikakauslehti, 1945).

Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhtieskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansananaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä - "tiettyjä tuhansia" olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaahoitajia.

Nykyaikaisen sodan ongelma oli, ettei sodassa enää kaatunut kansan heikko aines, vaan juuri parhaimmistp. Kunnon miesten kuollessa rintamalla henkisesti heikko aines vain lisääntyi avioliittomahdollsuuksien kasvaessa. Nämä psykopaatit, lurjukset, pehmeäluonteiset, kelvottomat ja siis ala-arvoiset "tavalla tai toisella harmittavaisen tuntuiset" miehen irvikuvat ja neurootikot heittäytyivät "muka sodan uhreina valtio elätettäväksi".


Kirjoittaja oli ehkä ammatissaan ääritapaus, mutta eivät kollegatkaan pehmoilleet.

Vallitseva, Saksasta saatu psykiatrinen oppi oli, että kunnon miehelle ei sota tee haittaa, ja mahdollinen psyykkinen oireilu, siis sellainen, jota ankarimmatkaan kouristusshokit eivät saa kuriin, johtuvat asianomaisen rakenteellisista heikkouksista eli siis sielullisesta ja ruumiillisesta ala-arvoisuudesta.

Sotaveteraanimme ovat olleet kovin hiljaa henkisistä taisteluvammoista. Sellaisten lataaminen häpeällä oli perinpohjaista ja onnistunutta.

Liittäisin tämän saksalaisen ja suomalaisen ilmiön, jolla oli vastaavuutta Englannissa ja Yhdysvalloissa, suurten ikäluokkien kapinointiin.

Kovuuden kultti ei ole pelkkä kielikuva. Sitä on terävöitettävä puhumalla pehmeyden pelosta.

Suomalainen erikoisuus oli yheiskunnallisen aseman ja asiantuntijuuden säilyminen sotien jälkeen. Mainitut henkilöt toimivat kukin vuorollaan professreina. Sven Donner oli myös tunnettu partiopoikatoiminnan johtohahmo.

Olen joitakin kertoja vihjaillut armeijamme suhtautumisesta punikkien poikiin ja muihin epäilytäviin, "rappeutuneisiin" ja "ala-arvoisiin".

Tämä jatkaa vihjailua.

Olisi hankittava muistomerkki sotamies Riitaojalle. Ei alikersantti Lehdolle.

Huomautus on aiheellinen, koska "runebergiläisyys" on parantumaton kansantauti, joka nostaa päätään yhä uudelleen. Sen keinoihin kuului ennen pehmeiden kantojen leimaaminen "bolshevismiksi", pasifismin leimaaminen Neuvostoliiton myötäilyksi ja humaanien asenteiden yleinen epäileminen - mitä lienevätkään tuollaisia puhuvat: luultavasti selkäytimensä mädättäneitä itsetyydyttäjiä ja miehimyksiä.

29. tammikuuta 2007

Teloitettuja

Eilen illalla televisio esitti epätavallisen huonosti tehdyn dokumentin ns. Kuusisen klubin murhista eli Neuvostoliittoon paenneiden suomalaisten kommunistien verisistä välien selvittelyistä 1920-luvulla.

Ohjelmaan oli sekoitettu kaikenlaista asiaankuulumatonta, enkä usko, että mahdollinen katsoja lopulta käsitti itse asiaa.

Ohjelmassa nähtiin sellainenkin uutuus kuin suomalainen historian asiantuntija, joka ei osannut puhua käsitettävästi. Hän höpötti niin kuin Esoon baarissa on tapana. "Rahja oli menny tupakalle rappuun ja sai siinä kuulan kalloonsa."

Pannaan merkille uusi pohjanoteeraus ja odotetaan parempaa aikaa. Meillä on joukko puhekykyisiä ja kirjoitustaitoisia asiantuntijoita.

Kuusisen klubin tapahtumista luin varhaisversiot Poika Tuomisen kirjoista 50 vuotta sitten - "Sirpin ja vasaran tie" ja "Kremlin kellot".

Tuntuu edelleen oudolta, että nuo kirjat saivat ilmestyä 1950-luvun Suomessa. Ne ovat osoittautuneet sisällöltään hyvinkin epätarkoiksi ja tarkoitushakuisiksi, mutta periaatteessa niissä julkaistiin samat asiat kuin "Kommunismin mustassa kirjassa" nyt pari vuotta sitten. Ja myös kuvaukset tunnelmista ja ihmisistä tuntuivat tosilta.

Arvo "Poika" Tuominen oli siis suomalainen kommunisti, joka toimi huomattavissakin tehtävissä Leninin ja Stalinin aikana Neuvostoliitossa ja vaihtoi puolta Talvisodan aikana. Hän palasi Suomeen ja toimi sosialidemokraattisena kansanedustajanakin. Olen ollut pari kertaa samassa seurassa. Hän oli todellinen kuoliaaksipuhuja.

Eiliseen televisio-ohjelmaan esitän sen lisäyksen, että ohjelmassa näytetyllä Levashovon hautausmaalla oli kuvassakin tuttuja sukunimiä - esimerkiksi Rahnasto - mutta Kemppisiä ei näkynyt. Heitä on siellä kuitenkin suurehko määrä. Tosin isoisäni vanhemmat ja sisarukset lapsineen oli toimitettu Kolymaan, Krasnojarskiin, Angara-joelle ja vastaaviin paikkoihin jo kulakkivainoissa 1931. Yksi isäni täti, harvinaisen sitkeä Katri, on haudattu 1964 tuohon samaan hautausmaahan, joka on lentokentän vieressä.

Isänisäni Juho Kemppinen, joka oli käynyt kovastikin Pietarin suomalaista yhteiskoulua, kuoli katkerana miehenä 10.10.1958 kuudenkymmenenkahden vuoden iässä.

Olen itse nyt juuri samassa iässä. Toisaalta en ole ollut seitsemässä sodassa. Itse asiassa en ainoassakaan. Enkä Neuvostoliitossa.

Siellä on tiettävästi kahdenkymmenen tuhannen mielivaltaisesti teloitetun suomalaisen ruumiit, eikä se ole oikeastaan hautausmaakaan vaan hautaus- ja teloituspaikka.

Paikkakunta on nimeltään Haapakangas, rautatieasema Pargala ja seurakunta Toksova.

Puhe on suomalaisista, ei inkeriläisistä. Noilla seuduilla asui paljon suomalaisia, jotkut tilapäisesti, jotkut pysyvästi. Suuriruhtinaskunnan ja keisarikunnan raja oli ennen maailmansotaa aika teoreettinen.

Ohjelmassa sanottiin ohimennen, että Stalinin terrori kohdistui 1938 vähemmistökansallisuuksiin. Merkittävä osa kansallisuudeltaan ja äidinkieleltään suomalaisista surmattiin. Syyksi ilmoitettiin tämä suomalaisuus.

En ole käynyt paikalla.

Talonkirjat ovat kuulemma kaivossa. Saavat minun puolestani olla.

28. tammikuuta 2007

Platonin luola löydetty

Eilen näytetyssä, tänä aamuna juuri nyt uusittavassa Planeettamme maa -dokumentissa kuvattiin luolia.

Pääosaan otetusta Lechuguillan luolasta en ollut kuullut koskaan puhuttavankaan. Se löydettiin 1986 läheltä Carlsbadin luolia Uudessa Meksikossa. Siellä muuan tuttava kertoi käyeensäkin.

Lechuguillaan ei pääse. Wikiedia tietää, että juuri tämän ohjelman kuvauslupaa mietittiin kaksi vuotta ja lisää, ettei ole luultava, että sinne päästettäisiin muita kuvaamaan tulevaisuudessa.

Siis kuvia on lupa pitää ainutlaatuisina.

Platonin luolavertaus liittyy sekä tieto-oppiin että metafysiikkaan ja siis mystiikkaan. Minkä luulemme tietämme, se on kuin vankien luolan seinällä erottamia varjokuvia tulen loimussa.

Mystiikka käsitetään toiseksi todellisuudeksi, josta saattaa tulla tietoa äärmmäisissä olosuhteissa. Mystiikan nimikkeen alla mainitaan usein islamin sufilaisuus, zen, vajrayana, eräät hindulaisuuden muodot ja gnostilaisuus.

Suomen näkökulmasta näitä elementtejä voi nähdä eräissä herätysliikkeissä. Sasksalainen 1500-luvun mystikko Jakob Böhme vaikutti suomalaisiin vielä 1800-luvulla, ja omina vuosinani professori Seppo Teinonen suomensi alan klassikkoja.

Jos tämä luola olisi tunnettu aikaisemmin, siitä olisi voinut mennä monenkin pää sekaisin. Minulle Lascaux'n replika eli oikean, suljetun luolan vieressä oleva kaksoiskappale on yksi matkailevan elämäni hurjimpia kokemuksia, etenkin niiden maalausten takia.

http://www.showcaves.com/english/fr/showcaves/Lascaux.html

Luola ei useinkaan kärsi turismia. Hengityksen hiilidioksidi aiheuttaa kasvustoa, joka pilaa kaiken.

Aika lähellä Lascaux'ta autolla liikkuen on pyhiinvaelluskaupunki Rocamadour, villissä kalliorinteessä. Ellei häiriinny hurskaiden katolilaisten hartaudenharjoituksista, paikka on erittäin näkemisen arvoinen ja ainakin itse siellä käydessäni vailla "amerikkalaista" turismia.

Kyllä katolinenkin rihkama käy joskus voimille. Kerran ostin Pietarinkirkon aukealta munkilta postikortin, joka esitti silmää iskevää Jeesusta ristillä - sen ajan novelty-tuote eli sopivalla tavalla rypyliäinen muovipinta, jonka ansiosta kuvan ilme vaihtuu, kun sitä kääntää kädessä.

Dordognessa oli tuttavalla pieni vanha talo Cahorsin lähellä. Mutta myös Maurice on nyt kuollut. Hélas! Sieltä käsin kävimme katsomassa luolia, myös Grand Roc -tippukiviluolaa, ja Rocamadourissa.

Tämä voisi olla hyvä suunnitelma vanhuuden päiviksi: ryhtyä pyhiinvaeltajaksi. Mutta kiitos, ei jalan vaan henkilöauton polstereilla. Sitten voisi istua jossain pusikossa räkä poskella yhtymässä todellisuuteen. Olisi se parempi kuin jossain vaiheessa harrastamani ensimmäisen maailmansodan taistelupaikkojen kiertäminen - Paschendaele, Ypres, Somme, Verdun - niin paljon niin kauheita asioita.

Täytyy kysyä Heikiltä, tulisiko hän kuskiksi. Tosin navigaattorit ovat muuttaneet kaiken. Ennen oli jännittävää löytää Reimsiin ja Reimsistä pois.

Kirjallisuudessa "mystiikka" on pysyvä osa. Aaaro Hellaakoski sanoi sen kauniisti:

Niin pieniksi kasvoimme.

Äskettäin

olit vaahteran lehdellä

vierelläin.

Niin väljästi mahduimme

sekunnin rakoon

kuin aika ois antaunut

onnemme jakoon.

Ei silmäni kanna

ilon laidasta laitaan.

Kuin pieniksi joskus

tulla taitaan!

27. tammikuuta 2007

Uskonnon käyttöjärjestelmä


Useassa viisaassa kirjassa kiinnitetään huomio siihen, miten edelleen jatkuvat maailmanuskonnot ovat lähtöisin samoilta alueilta, useimmat Mesopotamian jokilaaksoista ja yksi buddhalaisuus - Intian jokilaaksoista.

Ensin mainittuja ovat ainain manikealaisuus, zarathustralaisuus, juutalaisuus, kristillisyys ja islam. Hyviä ajatuksia, jotka sammahtivat, oli ainakin mitralaisuus.

En viitsi riipustaa linkkejä, koska lukijani tietävät, että Googleen voi kirjoittaa esimerkiksi "Mithras wiki" tai "Zarathustra wiki suomi".

Samalla voi hankkia perusteluja keskusteluun Wikipediasta - onko sen suunnaton suosio reippaan plagioimisen ja Googlen tyrkyttämisen syy.

Oma kantani on selvä. Olen muutaman kerran harkinnut vakavasti uuden Britannican hankkimisesta, mutta minulla on hyllyssä 1980-luvun sarja - koko roska. Sen käyttö on vähäistä. Olen kyllä ajatellut tulla hulluksi ja lukea sen kannesta kanteen (macropedian). Ajatus on peräisin Edgar Lee Mastersin "Spoon River -antologiasta". Tuolle ajatukselle altistunut henkilö muistaakseni kuoli hullujenhuoneessa. Se oli Frank Drummer. Lukeminen jäi kesken, vaikka kysymyksessä oli luultavasti vuoden 1911 oivallinen laitos.

Kannettava uskonto muutti maailmanhistorian kulkua. Termi on McNeillien ("The Human Web"). Ajatus on luultavasti hyvin oikea. Niin kauan kuin kulttipaikat ja uhrauspaikat olivat esimerkiksi jännittäviä luolia, sellaisia joiden seiniin maalattiin hyökkäävän härän kuvia, tai sitten erikseen rakennettuja temppeleitä, pyramideja tai muuta mahdotonta, porukka oli riippuvainen paikasta.

Maailmanvallan rakentajat harrastivat näitä pyhiä paikkoja ja Moskovassa ja Washingtonissa ja kuulemma Taivaallisen rauhan aukiolle tulee mieleen, että harrastavat vieläki.

Mutta se toinen maailmanhistorian juonne on platoformi-riippumaton uskonto, kuten nyt esimerkiksi islam. Se kulkee kulkijan mukana.

Parhaiten tunnemme kristinuskon varhaisvaiheet. Paavali seuralaisineen matkusti kuin riivattu ympäri Lähi-Itää julistamassa uutta uskoa, ja valmista tuli. Mitralaisuutta taas levittivät etenkin sotilaat, mutta se uskoto jäi alakynteen esoterian takia. Siinä oli sama vika kuin kommunismissa: se oli salainen, vain harvoille ja valituille tarkoitettu oppi.

Tuo organisaatiomalli on tehokas mutta lyhytikäinen.

Kunnioittasti muutan McNeillien oivalluksen nimitystä. Kannettava tuo mieleen pdf:n eli Acrobatin (portable disc format). Mutta puhe on nimenomaan platformiriippumattomasta opista.

Platofrmi eli ohjelma-alusta on esimerkiksi käyttöjärjestelmä ja tämä kysymys platformeista on tietotekniikan kaupallistamisen olennaisia asioita.

Niin että tällaisia terveisi George W. Bushille.

En tiedä, onko demokratia lainkaan, saatika sen amerikkalainen muoto, platoformiriippumaton.

Epäilen.

26. tammikuuta 2007

Yksityisyys



Menen tiemmä puhumaan Reijo Aarnion seminaariin eli tietosuojavaltuutetun viraston juhlaan.

Ehkä esitän vain yhden ajatuksen, vaikka esitelmässä ja luennossa kaksi ajatusta olisi hyvä.

Henkilötietolaki ja siihen liittyvät säädökset ovat nyt jossain määrin vakiintuneet. On aika kääntää katse. Tunnistetietojen yksityisoikeudellinen puoli on miettimättä.

Nuo lait ovat hallintoa ja sisältävät kieltoja, käskyjä ja määräyksiä. Tarkoitus on suojella ihmisiä jopa valtiolta ja valtioilta.

Se on tärkeä asia.

Yksityisyyden suoja (privacy) tuli Saksan Grundgesetziin 1940-luvun lopulla, koska maassa käsitettiin, että täydelliset ja helposti käsille saatavat henkilötietorekisterit tekivät kansanmurhan mahdolliseksi.

Amsterdamin juutalaisten paikantamiseen ei mennyt edes viikkoa. Väestörekistereissä oli myös riittävästi tietoja rikollisuudesta, vajaamielisyydestä, perinnöllisistä sairauksista ja muista tuhoamisosastoja (Sonderkommando) kiinnostavista asioista.

Vaikka nämä asiat tuntuvat joskus naurettavilta, niillä on hyvin vakava tausta. Muuan Bush - ulkomaalainen - on osoittanyt käytännössä, että omien kansalaisten kyylääminen ei ole vähimmässäkään määrin mennyt muodista.

Yhdysvallat heitti kansalaisvapautensa yli laidan vuonna 2002 noin vain. Edes molskahdusta ei kuulunut. Mediasta siis.

Yksityisyyden suoja ei koska yrityksiä. Niillä on päin vastoin tietty tietojen antamisen velvollisuus ja viranomaisilla samoin.

Ihmisten yksityisyys ja toiminnan julkisuus ovat pysyvästi törmäyskurssilla. Niitten välillä on tasapainoiltava.

Mutta taivaanranta on musta.

Tekijänoikeuden suuresta merkitysestä aika iso osa on tietokantojen eli erilaisten luettelojen ja listojen valtava merkitys.

Yleistäen: Microsoftin tuotteet on todella enimmäkseen tarkoitettu teosten luomiseen ja muokkaamisen. Googlen tuotteet on tarkoitettu olemassaolevien pienten tietojen keräämiseen ja ryhmittämiseen - tietokantoihin, jotka ovat osa tekijänoikeutta.

Kanainvälinen kauppa, pankkitoiminta ja sijoitustoiminta nojautuvat hyvin nopeaan tosiaikaiseen tietoon eli siis suureen tietomäärään, jonka avulla tilanteita voi analysoida.

Näkymättömissä on jo pitkään vyörytetty erilaisia yksinoikeuksia näihin tietoluetteloihin.

Se joka hallitsee niitä, hallitsee maailmaa.

Tämä on kiinalaisten haave ja Putinin märkä uni.

Ja kysymys ei ole millään muotoa sellaisista tiedoista, jotka johtaisivat linnareissuihin. Hajanaisissa suurvalloissa on saatava tietoa, jolla ohjataan elinkeinoja, ja on opittava käyttämään niitä tietoja.

Siksi ennemmin tai myöhemmin on vastattava kysymykseen: kuka "omistaa" ihmisen ja yhteisöjen tiedot. Voiko niitä myydä tehokkaasti. Voiko niillä muutoin käydä kauppaa.

Tiedämme jo nämä kysymykset tekopyhiksi. Kauppiaat kannattavat lämpimästi sellaisia tietokantoja, joissa on valmiiksi segmentoituja ihmisiä ja firmoja. Luulen että liika talouslehtien perustaminen on tätä. Lehtien sisältö on vähän yhdentekevä. Tilaajien tunnistetiedot ovat kovaa kauppatavaraa.

Siis tämä vanha Valitut Palat -esimerkki. Ennen tuon lehden tilaajarekisteri oli tyhjentävä luettelo Suomen herkkauskoisimmista varakkaista asiakkaista.

Ratkaisua voisi hakea siltä suunnalta, että ihminen voisi itse myydä tietojaan määräajaksi ja määrätyllä hinnalla, esimerkiksi lähikaupalle tai taksipalvelulle.

En tiedä, mihin kehitys on menossa.

Mutta nyt tiedän, miksi ei-kaupallinen verkkotoiminta suosii nimitettömyyttä eli nimimerkkejä ja anonyymejä kommentteja, kuten blogit.

Tämän takia.

Emme halua asiakkaiksi ainakaan huomaamattamme.

25. tammikuuta 2007

Havaintoja


NN oli ministerinä. Myöhemmin tuli puhe siitäkin, mitä hän ministerinä teki.

Havaintoja. Lisäksi jonkin määrän huomioita.

Juuri nyt on jälleen meneillään jokin Internet- ja verkkomedialorotus.

Helsingin Sanomista on helppo nähdä, että rahaa on pantu sähköiseen mediaan.

Luen uuden sankarini J.V. Snellmanin lehtimiesuran alkua Savolaisen uudesta elämäkertateoksesta. Mies ei tahtonut kelvata professoriksi, vaikka alkoi olla aikakautensa oppinein ja lisäksi todella ottanut selvää asioistsa pitkillä ulkomaanmatkoilla.

Kaskukirjoihin kopioitu repliikki "Minä olen itse tehnyt pääni", on ehkä tulkittu väärin.

Snellman ei ollut erikoisen terävä jätkä.

Voi olla että hänellä oli päässä vikaa enemmän kuin hiukan. Joka tapauksessa hän käyttäytyi välillä aivan kammottavasti eikä yleensä jättänyt säälille sijaa, jos järki neuvoi hyökkäämään jonkun kimppuun nyrkein tai kynällä.

Miehen kummallisuus oli valtavaksi kehittynyt kyky tehdä työtä.

Kun muut puhuivat Hegelistä - enimmäkseen puuta heinää - hän luki, ja laati aina sadasta lukemastasan sivusta kaksikymmentä sivua muistiinpanoja ja yhteenvetoja.

Saksassa sitten ihmeteltiin muukalaista, joka oli sekä lukenut että enimmältään lukenut ymmärtämänsä.

Kööpenhaminassa S. kulki varmaan viiden metrin päästä ohi Kierkegaardista, joka valmisteli juuri ensimmäistä kirjaansa (1841), joka oli oikeastaan gradu - ironiasta. Snellmanilla oli oppaanahänen mielestään narrimainen ja vastenmielinen henkilö, joka selitti kirjoittavansa tarinoita, sellainen Hans Christian Andersen.

Kierkegaardin jälkeen varsinkin Hegel oli millin siivuina, mutta tämä asia oivallettiin hyvin pitkän ajan kuluttua, ja vieläkin joutuu tähdentämään, että hän oli kaiken kaikkiaan vuosisatansa suurin filosofi ja vähintään 1900-luvun Heideggerin ja Wittgensteinin mittainen mies.

Mutta Snellman oli saanut arvokasta sisäpiirintietoa kirjapainohankkeesta ja pisteli Kuopioon yläalkeiskoulun rehtoriksi ja ryhtyi kirjanpainajakumppanin kanssa julkaisemaan uudenlaista sanomalehteä.

Ensi töikseen hän haukkui kaikki muut seitsemän sanomalehteä ja vanhoja kavereitaan, kuten Topeliuksen kevytmielisestä viihteellisyydestä. Kansaa on kasvatettava itseymmärrykseen, eivätkä siinä auta hempeilevät seikkailujutut historiasta.

J.V. Snellman oli Suomen ensimmäinen blogisti, ja luultavasti edelleen paras. Saima-lehden (på svenska) ja ajoittain "Maamiehen ystävän" (onnahtelevaa suomea) hän kirjoitti, taittoi ja oikoluki itse. Renkipoika auttoi postittamisessa.

Snellman räyhäsi asiasta, joka saattaa olla verkkojulkaisemisen kohtalonkysymys tässä ja nyt: ryhtyvätkö "yliopistomiehet" vapaaehtoisesti, vastikkeetta mutta maineensa vaarantaen käymään sellaista julkista keskustelua, jota käymättä kansakunta ei kehity.

Yliopistomies tarkoitti siihen aikaan henkilöä, joka osasi lukea ja kirjoittaa auttavaa paremmin eikä ollut piispan peukalon alla.

Sellaisia oli maassa muutamia kymmeniä.

Tämä nyt ei kuulosta uutiselta, mutta aika vähät henkilöt nostivat Snellmanin johdolla Suomen sille uralle, joka teki Euroopan takapajuisimmasta ja surkeimmasta kolkasta parhaiten koulutetun ja varakkaimman.

Mitä sitä kursailemaan. Asiamme eivät ole niin hyvin kuin väitetään, mutta kyllä ne ovat hyvin.

Nyt kysytään, pysyykö keskustelu piilossa ja tieto kaupallisena vai laajeneeko se yhä useampien saataville.

Tiedän oikein hyvin, etteivät ihmiset halua keskusteluja eivätkö tietoja.

Se on yksi kirjoittamisen ongelma. Ei riitä että kirjoittaa hyvin. Pitää samalla saada lukijaa kurkusta kiinni.

Ennen kuin rupean julkaisemaan kommentteja - joka on typerä ja vanhanaikainen tapa - julkaisemalla parhaat niistä blogin perässä, mietin vielä.

Verkon ilmainen ja huomionarvoinen ainesito lisääntyy.

Katsokaa esimerkiksi
http://www.eliteskills.com/free_education/?foo=x
Massive resource list for Autodidacts.

Bloggaajan elämää helpottaa tänään julkaistu Google Notebook.

Se ominaisuus on taivaan lahja, että kirjoitettujen merkintöjen lisäksi Notebokiin voi vetää tekstiä tai sivun netistä ja Google tuo url:in nöyrästi mukana.

Ja vielä outo uutinen: Microsoft jakaa jotain hyvää ilmaiseksi.

Windows Genuine Advantage plug-in installation
Note created January 24, 2007
Windows Genuine Advantage plug-in installation - www.microsoft.com/..

Pieni Plug-In lisää Windows Exploreriin metadataa - kuvan koko, ottopäivä, kamera, tiedostyyppi ja sen koko.

Huomattavan hyödyllinen.

24. tammikuuta 2007

Waldschloss

Kuvassa on Adolf Hitler.

Kovin mietin ja vispaan hiirtä tilauspainikkeen päällä, kiirehtiäkö hankkimaan Norman Mailerin uusi kirja "The Castle in the Forest" Amazonista vai ei.

Kirja ilmestyy Yhdysvalloissa huomenna.

Luin kolme esseetä ja muutaman sivun näytteen. En epäile. Romaani eli kuvitelma näyttää olevan näiden vuosien tärkeimpiä. Ja Mailer kaikista ihmisistä on ennenkin osunut oikeaan.

Toisaalta en pidä Mailerista enkä hänen romaaneistaan, ja luulen etten pitäisi niistäkään, jotka olen jaksanut lukea.

"Alastomat ja kuolleet" oli tietysti hurja, mutta siitä on puoli vuosisataa. Se oli sotakirja.

Toisaalta tiedän olevani nirso. En pitänyt Italo Calvinostakaan, kun hän oli suosittu ja paljon käännetty. Mieli muuttui, kun hän kuoli, ja hänen kirjeensä tulevalle vuosituhannelle tekivät kovan vaikutuksen.

Suosittuja kirjoja ei ehkä kannattaisi lukea, eikä hyviä varsinkaan.

Joku ystävä sanoi taiteesta jotain. Panisin sen J.-P. Sarasteen sanomaksi. Nimittäin että todella viuluistiksi opettamisen arvoisia lapsia eivät välttämättä ole ne, jotka soittavt mielellään, vaan ne, joilta ei saa kolmivuotiaana viulua pois edes kaksin käsin repimällä.

Kirjailijoista on sellainen sanonta, että hyvistä kirjoittajista ei tule koskaan hyviä kirjailijoita ja hyvistä ainekirjoittajista ei varsinkaan.

Se on paha merkki, että kirjoittaa mielellään. Se on Kainin merkki, että ei kertakaikkiaan voi olla kirjoittamatta, vaikka kaikki muut huutavat, että lopeta jo hyvä mies, ei sinusta ole.

Hitlerin lapsuus suoraan sikalasta, insestistä ja inhottavuudesta itsensä Dieter-nimisen paholaisen kertomana ei varsinaisesti houkuttele.

Hitler ei houkuttele. Ei vaikka hänellä olisi ollut vain yksi kives.

Näinä päivinä on tehty kymmenen kärjessä listaa aikamme hirviöistä, ja Adolf tahtoo jäädä kolanneksi, kun Mao Zedong vetää kaulaa ja siinä on välissä myös Stalin.

Olen kaihdellut näitä asioita viime vuosikymmenet enkä aio koskaan mennä Auschwitziin enkä niihin muihin paikkoihin. Voisi ottaa liikaa luonnolle. Vanhoista elokuvista Resnais'n "Yö ja usva" oli lähes sietämättömän hyvä. Siitä näkee painajaisia neljäkymentä vuotta, koska se on niin eleetön.

"Linna metsässä" on juutalaista huumoria Mailerin mukaan. Jokin keskitysleiri ei ollut metsässä eikä se ollut linnaa nähnytkään. Siitä nimi. Kukaties Mailer vihjaa, että ironia on ihmisen arvokkuuden viimeinen mitta.

Hitler oli totinen poika ja samoin hänen kaverinsa Himmler, romaanin "Heini".

En tiedä. Vuosia sitten aloin uskoa, että lapsiin kohdistua seksuaaline väkivalta on totta eikä luulottelua. Arvelin että se olisi jonkilainen taantua varhaisten vuosien ihon sileyteen ja mielen rypyttömyyteen.

Nyt näyttää, että asia on hyvin yleinen ja hyvin salattu.

Jos näin on, se on kulttuurimme kulmakiviä, vaikka sitä ei ole todellakaan miellyttävää sanoa ääneen. Se on alistamisen ja häpäisemisen pahimpia muotoja.

Meillä on hyvä taito olla ajattelematta asioita. Itse sivuan ja sivelen niitä. Nyt olen saamassa valmiiksi väritetyksi Juustilan eli Ihantalan karttalehden ties kuinka monentena versiona. Minua miellyttävät metsän puut ja siirtolohkareet. Mielen puoliälissä on tieto, mitä täsmälleen noissa paikoissa tapahtui ja miten tihkuvat vera sellaiset paikannimet kuin Portinhoikka, Kärstilävuori ja Pyöräkangas.

Siitä olen lukenut niin paljon, että alan osata pientenkin yksikköjen asemat ja liikkeet ulkoa. Siitä on helppo lukea, koska Ihantalasa ei ole yhtään hyvää kirjaa, paitsi siellä olleen Lasse Heikkilän balladi. Paikassa oli jotain sellaista joka ei kirjoittamisen halut.

Pelkään myös sitä, että Mailer on kuvannut historiasta kertomalla jotain hyvin syvää ajastamme ja Amerikastamme.

Ehkä siitä pitäisi sittenkin ottaa selvä. Kun kirja ilmestyy suomeksi, se on jo menneisyyttä.

Kuten Hitler.

23. tammikuuta 2007

Helena Anhava

"Toimita talosi", Helena Anhavan uusi kirja, tuo pitkästä aikaan mieleen sen tunteen, että hyvä kun tuli aikoinaan opetelluksi lukemaan.

Ei tässä kirjassa ole fanfaareja eikä edes aksentteja.

Sen lukemisesta tulee mieleen tuo ruovikko, koska kirjoittaja on yhtä äänetön, yhtä surullinen ja sävähtävä.

Kuvaan tuli surureunus vahingossa, mutta se tuntuu sopivan. Moni on kuollut ja kuolee vielä.

Hän kirjoitti kerran:

"Pöytä on pitkä ja meitä istui monta sen ääressä vuosi sitten
ja kaikki tiesivät että kun vuosi on mennyt,
on mennyt yksi meistäkin."

Tällainen kirja on niin vaikea kirjoittaa. Se näyttää muistelmalta ja vaikuttaa harsomaiselta, hajan heitetyltä.

Se vaikutelma on ihan väärä. Kirjoitus tulee kirkkaan oloisena kuin puro kivien välistä metsään ja tarjoaa jotain hyvin tärkeää, puhdasta, kirkasta vettä, joka liikkuu ja taittaa valon ja pitää pientä ääntä.

Tuollaisen kirjan vaarat ovat monet. Tunnustuksellisuus. Syyttely. Pisteliäisyys.

En nyt mene sanomaan, ettei tätäkin kaikkea löytyisi, mutta se ei ole edes rivien välissä, vaan sanojen.

Vitsikkyys? On sitäkin, heti mieleen iskeviä kuvia ja lauseita, ja ihmisiä.

Helena Anhava on Lauri Pohjanpään tytär, ja Pohjanpään tunsivat kaikki runoilijana, pappina ja opettajana, SYK:ssa. Tarinan henkilöinä vilahtelee väkeä, josta aika suuri osa on tuttua. Aviomiehestä, Tuomas Anhavasta, ei sanota paljon mitään, mutta silti lukija käsittää, että kuva ylimyksellisestä kirjallisuusruhtinaasta oli toisten tekemä, ja että ihmisillä oli monia puolia.

Tuomas tuli toimeen vaikeiden kirjailijoiden kanssa. Helena ei viihtynyt henkisessä hollituvassa.
Hän kyllä purkaa sydäntään mainitessaan asioita loputtoman itsekeskeisistä taitelijoista ja erilaisista törkimyksistä. Erikoiseti hän näkyy pahoittaneen mielensä 1970-luvun telaketjulinjan stalinisteista, ja se puolestaan näyttäisi liittyvän herkän mielen repeytymiseen sodassa, sodan takia.

Tätäkään ei aina ajattele. Erilaisia sotainvalideja tuli monista sellaisistakin, jotka olivat liian nuoria tai liian vanhoja taistelutehtäviin.

Ja sitten ovat unet ja aavistelut, ne samat, jotka hänen lyriikassaan ovat niin vahvasti esillä.

Tuota tietä kirjasta kasvaa monen muun ohella jonkinlainen lukuopas hänen runokirjoihinsa.

Kun ensimmäinen runokokoelma ilmestyi 1970-luvun alussa, siihen ehkä ensin suhtauduttiin että tämä sitten on tällaista ja pitäähän muiden perheenjäsenten kunnostautua. Ne ajatukset hautautuivat nopeasti. Kirjoista tuli uusia painoksia jatkuasti ja ne jäivät pysyviksi, koska ne puhuttelivat ja tekivät sen koruttomimmin.

En ehkä ollut ylimpiä ihailijoita silloin 70-luvulla, koska siihen aikaan ajattelin, että tekstin täytyy olla hiukan käsittämätön ollakseen suuri. Äkkiä siitä luulosta parani. Silti kun tämä kirja ilmestyi, en olisi ollut ensimmäisenä juoksemassa kauppaan, ellei minua olisi siihen toimeen kehoitettu.

Siitä eteenpäin ei ollutkaan muuta tekemistä kuin pitää kirjan reunoista kiinni ettei putoa.

22. tammikuuta 2007

Tekijänoikeutta rautalangasta vääntäen


Ei ole tietoa, mikä vaikutus verotuksella on GNU- ja LINUX-tyyppisiin talkoohankkeisiin.

Näiden lisäksi verkossa on uskomaton määrä täysin tai melkein ilmaisia ohjelmia esimerkiksi kuvien käsittelyyn. GIMP näyttäisi olevan todella hyvä.

Eilen katselin agregaattoreita ja maksuttomia käyttöliittymiä niihin, sellaisia kuin Netvibes. Ammattilaisille tarkoitetut ovat raskaan puoleisia ja monien ikävä piirre on integrointi Internet Exploreriin. Netvibes on aika hyvä.

Gutenbergia ja sen kaltaisia olen käyttänyt kauan. Wikipedia artikkeli "Public Domain resources" on lievästi sanoen hieno. Sen kautta pääsee juurille.

Ja juurilla oltaessa: eilisenkin tekijänoikeusjuttuni toistuva kysymys oli tämä:

Kun innovaatio on maan tulevaisuus, kuka yhdistäisi Tekesin ja Sitran lievästi innovatiivisia tuotteita ja palveluja yhdistävän viranomaistoiminnan arvoketjun kohtentamiseen?

Tekijänoikeuden ja patenttioikeuden sanotaan palkitsevan ja kannustavan tekijöitä, ja voi se olla tottakin.

Tekijöiden ja keksijöiden avittaminen ei auta paljon.

Tie hahmotellusta teoksesta markkinoille kelpaavaan tuotteeseen on pitkä. Ajatelkaa hyvää biisiä, joka luodaan Kiteellä peräkamarin hämärässä tai Rovaiemellä Ounajoen leppymättömän jäälakeuden tuntumassa. On matkaa musiikkivideoihin, iTunesin myyntiin ja levykauppoihin.

Ajatelkaa käsikirjoituksia - runoja, asiatekstejä. Mielettömät tekeleet pois lukien edes yksi tuhannesta ei päädy kaupalliseen jakeluun, ja ne jotka päätyvät, eivät kestä siellä monta kuukautta.

Ajatelkaa elokuvia.

Ajatelkaa tietokoneohjelmia.

Ja jälleen otetaan vertauskohdaksi maanviljely, joka on sekin perustuotantoa. Tukia tulee vaikka kuinka, tarkastustoimintaa on tiettävästi tarpeeksi ja jakeluketjut toimivat navetasta lihatiskille, hinkalosta Pirkka-pakkaukseen.

Elinkeinon ylläpitäminen erilaisilla tukimaksuilla ei ole kestävä keino. Maanviljelyssä sitä harjoitettiin useita vuosikymmeniä ja teollisuudessa lähes kaikki kunnat polttivat rahaa houkutellakseen paikkakunnalle verstastoimintaa. Kovin usein toiminnan harjoittajat katosivat ja jättivät jälkeensä peltihalleja.

Yksi elinkeinotoiminnan kompastuskivi on byrokratia, jonka yksi keskeinen osa on työnantajan asemaan kuuluvien maksujen kerääminen, tilittäminen ja kirjaaminen, ja toinen on verotus.

Väitän ettei innovatiivisen tuotannon ja palvelujen tukemista ole otettu alkuunkaan huomioon. TE-keskukset tekevät tietysti parhaansa. Mutta se ei riitä.

Yksi syy IT-kupliin on yritysten heikko ja sekava rakenne ja niiden tase-erien epämääräisyys. Yleisö innostuu niistä tai sitten ei. Käytännössä sijoittajilla ei ole oikein mahdollisuuksia tutkia, kannattaako sellaisiin panna rahaa vai ei. Käytännössä isoillakin sijoittajille on vaikeuksia.

Esimerkiksi patentit yrityksen hyvyyden mittarina ovat sangen huonoja. Voihan niitä patentteja ollakin - muta mitä käytännön merkitystä niillä on?

Verkkopalvelujen (esimerkiksi matkat) rajun kasvun vuoksi valtion ja yritysten eduille on haettava uusi tasapaino tarkistamalla EY:n tasolla arvonlisäverojärjestelmää. Tuo verotyyppi on yritykselle ja sijoittajalle parempi eli laskettavampi kuin normaali yritysvero. Tuon veron kehittäminen takaa muidenkin uusien toimintamuotojen kuin rahapelien verottamisen siinä maassa, jossa maksaja asuu.

Ja ennen kaikkea: edunvalvontajärjestöjen rakenteet on otettava tiukkaan tarkasteluun ja niiden rinnalle on perustettava julkinen verkkosisältöjen ja palvelujen myynti, jossa jakelupisteinä ja hubeina voisivat hyvin toimia aluekirjastot.

Nytkin palvelutoiminta musiikki on kirjastoissa aika hyvin hallinnassa, mutta levyihin ei tahdo riittää rahaa. Elokuviin ei ole rahaa paljon yhtään.

Olisi kokeiltava digitaalista lainaamista myös musiikissa ja elokuvissa. Koska kunnilla ei ole varoja laitteistoon eikä koulutukseen, toiminta voisi hyvin olla maksullista.

Ei mikään kansansivistystyön perinne saa estää sitä, että kun minullakin on tuossa Kirkkonummen kirjastosta Prokofjevin sinfoniat ja pari mageeta Kokkosen ja Sallisen levyä lainassa, joutuisin maksamaan niistä pennosen - varsinkin kun rippaan ne joka tapauksessa tietokoneeni levylle.

Etenkin Einojuhani Rautavaaran "Birds" on sopivaa musiikkia synkkinä iltoina - sävellys jousiorkesterille ja linnuille (ääninauhoille).

Ette muuten usko, miten hienosti rastaat, kuovi ja viulut soivat yhteen!

21. tammikuuta 2007

Kemppinen ydinajattelee

Opetusministeriö näkyy järjestäneet tekijänoikeuden teemoista tsembalot, joissa ministeri, muuan Tanja, oli puhunut leukavia, ja Himasen Pekka, ystäväni ja työtoverini, joka on ryhtynyt muistuttamaan vuonna 1978 Piatnik & Söhnelle myydyistä Turun linna -pelikorteista tuttua herttajätkää, kertoi jälleen kerran, että edessä on valoisa tulevaisuus, tai sitten ei.

Joku täysijärkisen kirjoissa oleva henkilö, joka saattaa hyvinkin olla Parnasson päätoimittaja, kuuluu ihmetelleen, miksi kummassa tekijänoikeusasiat pitäisi siirtää kauppa- ja teollisuusministeriölle.

Että opetusministeriö lakkaisi vetelemästä limboja ja jotta tekijänoikeusasioissa tehtäisiin jotain.

En ole varma, kuuluuko se tähän asiaan, ja mikä ettei kuuluisikin, mutta Tshehovin lauseista muuan muistiin päällimmäiseksi tallentunut, on kansanystäville eli narodnikeille osoitettu:"Tehkää jotain. Tehkää kerrankin jotain. Tehkää kerrankin jotain hyödyllistä. Muuttakaa pois maasta."

Viimeistään 1880-luvulla kaikille oli selvää, että tekijöitä on tuettava niin että he saavat kohtuullisen ja joissakin tapauksissa kohtuuttoman hyvä palkkion. Itse asiassa tämä ajatus esiintyy suurkuningas Sargonin savitauluissa. Hän oli Akkadin miehiä. Hän opasti poikaansa tähdentämällä, mistä kulta tulee: se tulee niiltä, jotka viljelevät maata ja heiluvat lapion varressa. Sieltä kulta kulkeutuu muun muassa suurkuninkaiden ja heidän hyvällä öljyllä kiiltäviksi rasvattujen pappiensa eli ministereiden talteen.

Perustuotanto on pidettävä hyvällä mielellä, koska hallintokoneisto pappeineen, ministereineen ja kuninkaineen on biologisesti asian ilmaisten loiskasvustoa elintarvikkeiden tuottajien turkissa.

Ja taitava loinen pitää huolen siitä, ettei isäntäeläin näänny eikä menehdy. Win-win, kuten Himanen sanoisi.

Siis tekijöitä on palkittava ja heille on kerrottava, että ei ole mitään hätää.

Sitten taas tekijänoikeuden kassavirrasta noin 97 prosenttia kulkee muita reittejä kuin tekijöiden taskujen kautta. Kirjailija, tuo uhanalainen laji, saa parhaassa tapauksessa 16 2/3 prosenttia kirjan nidotun kappaleen nettohinnasta, josta on vähennetty arvonlisävero. Prosentti on yksi kuudesosa, mutta veron jälkeen se on vähän yli kymmenen prosenttia. Kun painoksesta myydään alle puolet, ollaan viidessä prosentissa. Kun henkilökohtainen ansiotulo on verotettu, ollaan alle kolmessa prosentissa.

Näin.

Aineettomien oikeuksien talous on tynnä paradokseja. Radio ja televisio alkaa maksaa kuluttajalle mutta lehdet muuttuvat ilmaisiksi. Media ei myy sisältöä, vaan asiakkaita.

Kaikki muut ovat käsittäneet tämän paitsi TeliaSonera.

Kansantalous on muuttunut kymmenessä vuodessa silmittömästi. OECD-maissa palvelujen osuus sekä työllistäjänä että lisäarvon tuottajana on yli 70 prosenttia kokonaisuudesta.

Tekijänoikeuslaki ja patenttilaki on kirjoitettu ja ajateltu tavarantuotantoon.

Tekijänoikeuslaissa tekijälle annetaan kaksi yksinoikeutta, tavarantuotannon oikeus ja palveluntuotannon oikeus. Edellinen on nimeltään "oikeus valmistaa kappaleita teoksesta" ja jälkimmäinen" oikeus saattaa teoskappaleita yleisön saataviin" eli levittäimnen. Levittäminen on käytännössä kuorma-autoilua tai yhä useammin signaalin lähettämistä, kuten radiossa, televisiossa ja Internetissä.

Patenttilain neljä ryhmää ovat tuote, laite, menetelmä tai käyttö. Kaikkiin liittyy yleinen edellytys, jonka mukaan keksintöä on, ollakseen patentoitavissa, voitava käyttää teollisesti eli siis elinkeinotoiminnassa.

Tietokoneohjelmien eli softapatenttien vaikeus ei ole pelkästään softan monimutkaisuus. Softa on pikemmin palvelu kuin tavara. Ja palvelun voi patentoida vain kiertoteitse.

Tekijänoikeudessa palvelun tuottamista sanotaan luomiseksi. Jostain syyystä sellaisille sanoille kuin "sisällöntuotanto" naureskellaan. Luullakseni naurajat ovat tyhmiä. Mediatalot tuottavat paljon muutakin kuin suojattuja teoksia. Se jokin - nykyisin siis teksti, kuvat, ääni, musiikki - on yhteisnimitykseltään "sisältö" (content). Voisi sitä sanoa signaaliksikin tai jopa informaatioksi.

Runoilija ei valmista eikä tuota käsikirjoitusta vaan luo teoksen, esimerkiksi kuolemattoman runon. Elokuvaohjaaja ja leikkaaja eivät valmista elokuvaa vaan luovat elokuvateoksen, josta sitten monistetaan teollisesti kappaleita.

Rokkitähti, joka soittaa lavalla kitaraa vallan perkeleesti, ei osallistu tuotannolliseen toimintaan, vaan palveluntarjontaan.

Tämä erottelu tavaroihin ja palveluihin ei ole joutava, vaikka onkin juristin esittämä.

Tavaroihin liittyvät säännöt ovat vakiintuneita ja aika selviä. Oikeustieteessä tavaroita sanotaan esineiksi ja niihin luetaan kiinteistötkin. Virhetilanteet, viivästykset ja oikeudelliset virheet, kuten kahdelle myyminen, ovat peruskurssiasioita.

Palvelua ei oikeastaan voi peruuttaa. Kun tukka on parturinliikkeen lattialle, paha sitä on ruveta liimaamaan. Kun potilasta on hoidettu, hoitotoimenpiteitä ei saa tekemättömiksi.

Häiriötilanteissa voi käyttää vahingonkorvausta, hinnanalennusta tai mahdollisuutta teettää palvelu toisella ja hakea ensimmäiseltä sopimuskumppanilta korvausta. Mutta jos talossa on käynyt huoltomies, joka ei saanut jääkaappia tai öljynpoltinta kuntoon, haluaisinpa nähdä tällaisen palvelualan yrittäjän tai firman, joka suostuisi maksamaan korvausta tai palauttamaan veloittamaansa hintaa, kun toinen yrittäjä onnistuukin tehtävässään.

Erittäin suuri teoreettinen ongelma, jota en ole toistaiseksi onnistunut ratkaisemaan, on hallinnan puuttuminen. Merkittävä osa elinkeinotoimintaa perustuu sääntöihin, jotka on kytketty hallintaan ja hallinnan siirtämiseen - missä vaiheessa vastuu tavarasta siirtyy myyjältä kuljettajalle ja tältä vastaanottajalle, kysytään kun havaitaan, että tavara tuli perille särkyneenä.

Jos polkupyörä on myyty maanantaina Kallella ja tiistaina Villelle, ja molemmat ovat maksaneet hinnan, mutta Kalle lupasi tulla hakemaan fillarin tuonnempana, kun taas Ville tuli kellariin ja vei fillarin - niin tiistain mies Ville saa vastoin pääsääntöä pitää polkupyörän. (Jos hänellä oli perusteltu vilpitön mieli.)

Laki suojaa hallintaa.

Tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa ei ole hallintaa, ja kun puhutaan "aineettomista oikeuksista", tarkoitetaan tätä. Palvelua voisi sanoa saman logiikan mukaan tavarattomaksi tavaraksi. Menen Heikintorille, menen parturiin, käyn kaupassa. Olen hankkinut palvelun ja tavaroita. Jos istuisin vielä Bingossa, mikä ei kyllä kuulu suunnitelmiin, olisin ottanut osaa maksulliseen palvelutoimintaan, ja jos pelaisin hetken hedelmäpeliä, mikä sekin on vieras ajatus, olisin ostanut RAY:n tarjoaman palvelun.

* * *

Näin pitkien puheiden jälkeen tulee blogin pääasia, joka on niin tärkeä, että siitä pitäisi kirjoittaa viisi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta ja kiekaista televisiouutisissa päälle.

Yhteinen etu on vakaa verokanta. Valtio - unohdetaan kunnat ja seurakunnat - kerää veroja ja pitää niillä yllä muun muassa palvelutoimintaa (turvallisuus, opetus, hoito, hoiva jne.)

Verotuloista noin puolet on tuloveroa ja toinen puoli arvonlisäveroa.

Tekijänoikeuden puolella kenelläkään ei ole Suomessa pälkähtänyt päähän, että aieettomien oikeuksien luovuttaminen on valtiolle hyvin tärkeä asia ja että ALV on paljon mielenkiintoisempi asia kui tulovero.

Suoraan sanoen yksi syy on se, että yritysten on helppo "järjestellä" liiketuloaan ja aineettomien oikeuksien arvostaminen on vaikeaa tai melkei mahdotonta, vaikka siitä on virallisetkin määräykset (CIV - Calculated Intangible Values).

Opetusministeriön ja järjestöjen huoli luovien taiteilijoiden tuloista eli korvauksista on aikamoista hehtaariammuntaa. Luultavimmin asiantuntijat osaavat järjestää ainakin menestyvien yhtyeiden asiat niin että viime viikolle surtu jaksottamisongelma on täysin näennäinen. Se siis, että Lordi tienää hirveästi pari vuotta mutta viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet persnettoa.

Tämä on elinkeinotoiminnassa jokapäiväinen ilmiö ja liittyy innovaatioiden kypsymiseen kassavirraksi.

Asiassa ei ole muuta ongelmaa kuin viranomaismenettely.

Tekijänoikeudellinen ajattelu on taloudelliseen todellisuuteen suhteutettuna hevoskyytivaiheessa eli edustaa tuollaista 1800-luvun puolivälin kehitysvaihetta.

* * *

Valtioneuvoston tietoon olen saattanut muutamia kertoja suullisesti ja kirjallisesti huoleni siitä, että valtion määrättävissä oleva erittäin huomattava "säsiltö" makaa käyttämättömänä ja organisoimattomana.

Yleisradio, yliopistojen kirjastot, maakunta-arkistot, Kansallisarkisto.

Ranskalaiset ovat jo hereillä. Siellä keskustellaan esimerkiksi erittäin arvokkaan tuotemerkin "Louvre" lisensoinnista ja muusta kaupallisesta hyväksikäytöstä.

Meillä visioidaan tekniikasta ja säädetään merkitykseltään hyvin kyseenlaiasia lakeja, esimerkiksi yliopistokeksinnöistä, mutta jätetään täysin kesannolle jopa se kysymys, miten vaikkapa aluekirjastoista voisi organisoida ihmisille hyödyllisiä ja mieluisia ja kunnille ja valtiolla tuloa tuottavia yksikköjä.

Se on nimittäin mahdolista.

20. tammikuuta 2007

Virvoittavien vetten äärellä


Sain vedellä täytettävän tyynyn. Loistava.

Tuotemerkki on Mediflow. Suomessa myydään nimellä LanaformMediflow ja muuankin myyjä on nimeltään Oy Finate. Löytyy myös Amazonin listoilta (40 dollaria) mutta en ole varma, lähetävätkö. Olen kokeillut. Yleensä Amazon ei lähetä kamaa eikä laitteita Suomeen. Syy on luultavasti kuluttajan pettäminen eli paikallisen hintatason ylläpitäminen.

Tyyny on hyvä. Täytyy ostaa äidille. Hintaa kyllä on. Mutta osa meistä jäykkäniskaista on sitä aidosti.

Eräillä tuttavilla on oikeasti uniapnea. Sen syyt ovat monenlaisia. Yhdellä ja toisella on vika maata pahassa asennossa ja heräillä. Tyynykikka voi olla helpotus tai ratkaisu.





Mieleeni tulee unen seikkailuista aina Winsow McCayn sarjakuva Little Nemo in Slumberland. Pikkupoika nukkuu ja näkee seikkailu-unia, jotka päättyvät aina sängystä putoamiseen. Piirtäjä oli nerokas, jugend-taitaja.

Itse asiassa Vittorio Giardinolla on ruokoton versio samasta teemasta. Naispuolinen sankari näkee varsin märkiä unia. Nimi taisi olla Litlte Ego. Voisi luulla Milo Manaran työksi, mutta Manara on usein huolimattomampi.

Giardinon sankarilla on kuvassa olevinaan kokovartalotyyny.

En tiedä, lieneekö sellaisia myynnissä edes suuremmissa tavarataloissa. Epäilen että ei ole.

Jäin pohtimaan myös sitä, että kun uusi tyynyni täytetään tavallisella vedellä,
olisiko tässä keino säästää ympäristöä ja täyttääkin se esimerkiksi vissyvedellä niin että voisi ottaa huikkia yöllä herätessä.

Keskustelu on vellonut lasipullojen ja PET-pullojen välillä mutta tyynyihin ei ole vielä päästy. Muovipullon materiaalin nimi on oivallinen konekirjoitusharjoitus. Polytereftalaatti. Englanniksi polyterephthalate.

Silmäilin erilaisia luetteloita ja vertailutestejä pullovesistä.

En taaskaan usko painettua sanaa enkä järkeviä todisteita. S. Pellegrino on hyvää eikä Perrierkään kieltämättä pahaa ole, mutta kallista.

En ymmärrä hiilihapottomia pullovesiä, joista Nestlén jättiläisbrändi Vittel on yksi. Ainakin vielä jokin aika sitten tuhottomasti esiintyvä ranskalainen lehtimainos antoi itse asiassa ymmärtää, että kun Vitteliä juo, kusettaa kovasti.

Aina diureetti on paikallaan. Toisaalta erinäisille kollegoille eli siis journalisteille ja kirjalijoille voisi jakaa Evian- tai Vittel-palkinnon - vuoden kusettaja.

Oma suosikkini on raanavesi mutta suolaisia syötyä Hartwallin vissy tai Olvin. Svedupellet pullottavat hyvää vettä, jonka keksi Vänrikki Stoolin von Döbelnin ukki. Pullossa on hänen kuvansa. Ennen aatelointia tämän 1700-luvun Lundin yliopisto professorin nimi oli Döbelius.

Siunatuksi lopuksi tältä paikalta - Halstin usein kiittämissäni mainioissa sotamuistelmissa on tarina Kiestingistä ja Kiestingin motista. Krenatöörit kantoivat 20 kilometriä pitkospuita kivennäisvesikoreja. Halsti kysymään, että eikö Sohjanankosken vesi olisi parempaakin kun miehet samalla vapautuisi sotatoimiin. Befehl ist Befehl. Jokainen saksalainen tietää, ettei vettä voi juoda, siis järvestä, joesta tai purosta.

Niin aina. Rivien väliin on piilotettu ajatus, että kaikesta päättäen runsas veden kittaaminen oikeasti on terveellistä. Mutta Päijänne-tunnelin vesi on tiettävästi ainakin sokkotesteissä havaittu maittavammaksi kuin Blinq h20 ja se toinen amerikkalainen, jonka siniset pullot ovat niin kauniita ja kalliita, että heti panisin television päälle, jos siihen mahtuisi.

19. tammikuuta 2007

Siivekkäitä poikia

Amazonin paketti.

Hauska pihistellä hiukan ja odottaa sopivaa hetkeä avaamiseen, vaikka tietää, mitä on tilannut.

Vuosi sitten vai onko siitä kaksi vuotta poimin Pariisissa kainalooni Alain Mincin kivan kirjan taloudellisista ajattelijoista eli onnen kauppiaista ja Alain Peyrefitten tutkielman luottamuksesta, confiance.

Peyrefitte oli moneen kertaan ministerinä.

Tämän päivän paketissa oli lisää Latouria, muuan Norbert Eliasin klassikko, joka oi jäänyt väliin, vaikka Elias ja hänen sivilisaation historiansa teki mahtavan vaikutuksen kauan sitten 80-luvulla, ja vielä yksi Bourdieu.

Huvituin kun Jeja-Pekka Roos teki yhden kannanmuutoksistaan ja ryhtyi kovin kannattamaan Bourdieuta. "Distinctions" on mainio teos. Onko se varsinaisesti tiedettä, siitä en ole varma. Tämä nyt kokoelmiin liitettävä niden käsittelee talouden sosiaalisia rakenteita.

Mutta ennen kaikkea tässä on nyt Bertrand de Jouvenelin "Du Pouvoir", joka sekin on englannin kielialueella kuuluisa tai kuuluisampi kuin Ranskassa.

De Jouvenel oli Raymond Aronin ikätoveri ja kaveri ja kirjoitti sodan jälkeen tutkielmansa vallasta.

Saa kysyä, miksi näitä kirjoja, jotka eivät ole edes kovin uusia.

Ranskalaiset postmodernistit eivät iske. Foucaultilla oli pari hienoa teosta ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän ihmeellisiä juttuja. Olen kieltämättä lukenut Derridaa ja Guattaria, mutta tulematta hullua hurskaammaksi.

Sitä vastoin ranskalainen filosofia/sosiologia, joka ei välttämättä asetu minkään oppiaineen alueelle, on parhaimmillaan kiihdyttävän rienaavaa. Amerikkalaiset rakastavat sitä, vaikka eivät taida ymmärtää paljon. Niin kuin Baudrillard, jonka tuotannon kaari on jatkuvasti laskenut.

Hauska mies hänkin on, mutta ajatus 9/11 -iskusta symbolien taisteluna, jossa Amerikka sai mitä ansaitsikin, on - miten sen sanoisin, hiukan ekstreemi.

Näistä tyypeistä, joista tietenkin aion kirjoittaa sitä mukaa kuin luen, de Jouvenel herättää kunnioitusta.

Hän kysyi ensimmäisenä, miksi puhdasta ilmaa - ja vettä - ei merkitä kansantalouslaskelmiin. Tämä taisi tapahtua 1940-luvulla, ja hän jatkoi jankuttamista.

Latour taas tutki kansantieteilijän tavoin muun muassa tieteellisia laboratorioita, ja tuli siihen tulokseen, että taikauskon vuoksi nämä niin sanotut tiedemiehet valitsevat sellaisia tutkimustuloksia, jotka tuntuvat heistä sopivilta ja poliittisesti korrekteilta.

Sama porukka oli sitä mieltä, että yhteisöjen tutkimukseen olisi otettava mukaan myös esineet ja artefaktit.

Tässäkin yksi itu Castellsin nimiin vietyyn ajatteluun. Se on esitetty ennen kuin digitaalisia vimpaimia oli olemassa.

Kuva on Bourdieun nelikenttä. Olen joskus raapustellut sellaisia arvailujen pohjalla. Akselit ovat kulttuurinen pääoma ja taloudellinen pääoma ja koordinaatistoon merkitään milloin mitkin, kuten tässä urheilulajeja ja juomia, jossain muualla taas lehtiä ja kirjoja, joita kukin porukka lukee.

Dynaaminen nelikenttä näyttäisi olevan paljon antavampi kuin luokka- ja kerrostumakuvaukset.

Suuri intellektuaalinen pääoma mutta hintsusti rahaa (opiskelija) - lukee parnassoa ja vetää lonkeroa. Pieni intellektuaalinen pääoma mutta rutosi rahaa (Mikael Lilius) - lukee Forbesia ja särpii Eviania tai muuta pullossa maahan tuotua raanavettä.

18. tammikuuta 2007

Puusta katsoen

Vanhana oppii vähä vähältä olemaan ajattelematta ikäviä ajatuksia ainakaan loppuun.

On ihmisiä, joille sellainen ei tee tiukkaakaan.

Televisiolla oli eilen musta päivä, koska kysymys sotasyyllisten armahtamisesta ja Karjalan maiden palauttamisesta oli kahteenkin kertaan esillä, aamulla ja illalla.

Asiaväitteet on esitetty monee kertaan. Ei niitä viitsi enää kerrata.

Mutta kaadetaan nyt kylmää vettä niskaan.

Jos Karjala palautettaisiin, kiinteä omaisuus siirtyisi Suomen valtion omistukseen, ei suinkaan vuoden 1944 omistajille.

Tämänkin takia ne henkilöt, jotka ovat kenties masaneet asianajajalle rahaa "omistajanvallinnan palauttamiseksi" (erikoinen ja virheellinen termi tässä yhteydessä), voisivat nyt kysellä rahojaan takaisin.

Toiseksi: sotasyyllisyysoikeuden tuomiota ei voi purkaa korkeimman oikeuden päätöksellä.

Jos rangaistustuomiot haluttaisiin purkaa, siitä olisi säädettävä laki - samanlainen kuin sodan päätyttyä "liittoutuneiden hyväksi toimineiden henkilöiden" päästämiseksi vankiloista ja turvasäilöistä.

Yksikertaista, eikö vain?

Sitä en nyt keksi, miten kukaan ei ole huomannut tätä.

Karjalan menetys rauhansopimuksella merkitsi muun muassa kiinteistöjen poistamista kiinteistöjärjestelmästä. Niihin ei voitaisi myöntää lainhuutoa silloisen lainhuudatuslain eikä nykyisen maakaaren mukaan.

Tämä on saman sukuinen sääntö kuin se, jonka mukaan hautausmaata ei voi myydä. Se ei kuulu kiinteistöjärjestelmään eli ei ole tila, tontti, yleinen alue, katu eikä muukaan lain tuntema yksikkö. Se on oikeudellisesti samassa asemassa kuin tuuli, jota ei voi omistaa, tai linnut, jotka eivät ole kenenkään omia, vaikka niitä voi ampua.

Vielä selvempi esimerkki on ihminen: ihmistä ei voi omistaa.

Lisäksi Karjalaan jääneestä omaisuudesta suoritettiin korvauksia ja maksaja oli valtio. Korvaukset eivät tietenkään määrällisesti kattaneet vahinkoa, mutta korvauksia ne olivat.

Lisäksi Suomen valtio suoritti erittäin merkittävät sotakorvaukset, joka osoittaa, että toimija oli valtio eivätkö kansalaiset.

Jos joku järkeilisi, että tilat kuuluisivat kuitenkin entisille omistajille, niin sitten valtio voisi ryhtyä perimään korvauksia ja sotakorvauksia heiltä takaisin.

Vuoden1944 omistajat olisi myös ongelmallinen kysymys, koska siellä oli paljokin pakkolunastettua maata tai pysyvästi puolustuslaitoksen käyttöön otettuja alueita.

Asian ydin on se, että omistusoikeus ei tosin vanhene, mutta karjalaisille voisi hurjalla mielikuvituksella keksiä jonkin saamisoikeuden eli valtio olisi heille velkaa. Ja saamisoikeus vanheni ennen kymmenessä vuodessa, nykyisin nopeammin.

Rajoitetut esineoikeudet ovat joka tapauksessa mennyttä - vaik haaveileekko joku päseväns takaisin Viipurissa sijaitsevaa alivuokralaishuoneeseen?

Sodan aikana jopa velat lakkasivat kasvamasta korkoa tiettynä ajanjaksona. Sellaista sanotaan moratorioksi.

Joten se siitä.

Tutkijoista muistaakseni ainoastaan H. Kantorowicz on sivunnut näitä kysymyksiä - että mitä tapahtuisi jos Ranskan 1793 viralta pantu kuningashuone rupeaisi kaipailemaan entisiä omaisuuksiaan, Versaillesia ja muuta.

Diktaattorien - Ceausecu - omaisuus yleensä takavarikoidaan valtiolle. Kaipa sitten käänteinenkin takavarikkko on olemassa - omaisuus menetetään vieraalle valtiolle.

Soltasyyllisyysoikeuden ei ole edes väitetty toimineen vastoin sitä erikoislakia, jolla Ryti ja ne muut tuomittiin. Kysymys ei siis koskaan ole ollut lain oikeasta tulkinnasta. Puhetta on ollut lain "oikeudettomuudesta", joka ei kai voi tarkoittaa muuta kuin perustuslain vastaisuutta tai sanotaan nyt yleisten oikeusperiaatteiden vastaisuutta, vaikka ei se 1940-luvulla ollut peruste jättää lakia soveltamatta.

Voisiko korkein oikeus todeta perustuslain säätäisjärjestyksessä annetun lain perustuslain vastaiseksi?

Ei voisi.

Sellaisessa tilanteessa ainoa keino on uusi laki.

Sellainen tilanne ei kuulu tuomioistuimelle.

Se siitä.

Olisi hauska ilmoittautua vielä ylimääräiseksi esittelijäharjoittelijaksi korkeimpaan oikeuteen, mutta eivät ne ottaisi. Siellä tuli joskus vastaan tällaisia jänniä kysymyksiä, kuten esimerkiksi regaalit - kuuluiko lohenkalastusoikeus Oulujoen suulla Oulun kaupungille vai Suomen valtiolle, joka oli ottanut itselleen muinaiset hallitsijan oikeudet.

Sikäli kuin tiedän, Suomenlinnan ja Santahaminan omistusoikeus on edelleen epäselvä. Asian huomanneet tuomarit toivovat, ettei kysymys tulisi koskaan ratkaistavaksi. Piruko senkään tietää, kuuluvatko ne valtiolle vai kaupungille.

17. tammikuuta 2007

Pieces of Modesty

Tänään aiheena on fantasia. Sitä edusti myös aamutelevision juttu sotasyyllisyystuomion purkamisesta. Asialla on sama juristi, joka aikoo käräjöidä maata takaisin Karjalasta. En nyt mene sanoaan, onko kysymyksessä huijaus vai tietämättömyys, mutta toivon, että tämä lakimies tuhoaisi uransa. Näillä asioilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia, ja sellaisia asioita ei pitäisi ottaa palkkiota vastaan ajettaviksi.

Olen sanonut ennenkin, että näiden sinänsä kammottavien tuomioiden purkaminen nyt olisi samanlainen vääryys kuin näiden tuomioiden langettaminen olisi - taannehtivaa lainkäyttöä. Purkumahdollisuus on olemassa ihmisiä varten - nyt kysymyksessä olevat ihmiset ovat kuolleet, joten vetoaminen ihmisoikeuksiin on ihmeellistä.

* * *

Minun täytyisi tietää, miksi pidän niin kovasti Modesty Blaise-romaaneista ja useista sarjakuvista.

Koska olin ennen populaarikuklttuurin asiantuntija tai ainakin sarjakuvien, olisi esitettävä jotain analyyttistä.

Laihaksi jää.

Modesty on Peter O'Donnellin 1960-luvulla aloittama vakoilu-seikkailu-agentti-mysteeri -sarja, joka on oikeastaan James Bondin plagiaatti. Oletettavasti kirjoittaja pyrki maailmanmaineeseen ja ansaitsemaan totista rahaa.

Niin ei käynyt. Sarjakuva tosin osoittautui paljon pitkäikäisemmäksi kuin piirtäjänsä, mutta tuskin se on mikään kultakaivos. Kirjat jäivät vaille todellista läpimurtoa, vaikka esikoisteoksesta sanotaan, että se oli "wildly succesful" eli huikea menestys.

Se ei taida olla totta, eikä Modestystä tullut edes "klassikkoa". Kirjoja painetaan uudelleen silloin tällöin, ja sarjakuva-albumeja saa. Elokuvaversiot ovat menneet kesken, koska Joseph Loseyn varhainen versio oli lähinnä kummallinen, suoraan sanoen sotku outoja muotityylejä. Yritys televisiosarjaksi lopahti ja Tarantinon paljon puhuttu elokuva tuskin valmistuu. Markkinoilla oleva Modestyn lapsuusvuosista kertova juttu on kapea ja hätäisesti tehty eli äkkiä unohtuva.

Syystä tai toisesta Modesty-sarjakuvan suosio näyttää olevan Ruotsissa hyvin vankka, koska sarjakuva-albumeja on ollut ainakin 20 vuotta myynnissä ja mukana on paljon oheisaineistoa, kuten haastatteluja.

Tämän merkinnän todellinen aihe on brittiläisen kustantajan reipastuminen. Ainakin Amazonissa on runsaanlaisesti romaaneja ja sarjakuvia, myös sellaisia, jotka ovat olleet pitkään näkymättömissä.

Modesty Blaise -jutuissa on ainakin kolme vanhentunutta ainesosaa - naisaate eli nainen toimintajutun sankarina, pehmoerotiikka ja parapsykologia.

Naissankareista hongkongilaiset ovat kovasti mieleeni - niitä on aika paljon elokuvina, ja viimeistään niiden mukana nuori ja hento tyttö on noussut kung fu -puolella miesten rinnalle tai ohi. Amerikkalaisessa actionkirjallisuudessa naissankarit ovat olleet jo kauan jokapäiväisiä. Kukaties Sara Paretsky oli jonkinmoinen edelläkävijä.

Modestyn erotiikka on liikuttavan brittiläistä - sarjakuvissa hiukan paljsta reittä ja aavistus rinnoista. Mussukat!

Erilainen ajatustenluku ja maasäteily oli kova juttu 60-luvulla, mutta ei ole enää.

O'Donnell oli selluloosakirjallisuuden työläinen. Siihen nähden hän sai romaaneissaan hyvin sävyistä kiinni. Ne ovat reippaasti paremmin kirjoitettuja kuin alalla on yleensä tapana.

Fleming ei oikeastaan ollut häävi kirjoittaja, mutta hänen aihepiirinsä oli uusi. Tausta oli Flemingin oma toiminta sotilastiedustelussa toisen maailmansodan aikana - merivoimissa. Tosin tiedot siitä, mitä hän todella teki, ovat edelleen sekavia ja epäluotettavia. Lukemani runsaan alan kirjallisuuden perusteella - olen ottanut selvää etenkin salakirjoitusjärjstelmien avaamisesta ja systeemianalyysistä - yleisvaikutelma on selvä: kuva on epäselvä. Yksi ja toinen hääräsi kaikenlaista, ja yleismaailmallisen salailukulttuurin johdosta muille ei kerrottu eikä muistiinpanoja tehty. Niinkin keskeinen henkilö kuin USA:n Donovan jää hiukan utuiseksi. Kieltämättä hän perusti OSS:n josta tuli CIA, mutta mitä kaikkea siinä oikein tapahtui? Ja britti Stevenson - the Man Called Intrepid - on aivan ihmeellinen tapaus.

Olen keskustellut näistä historiallisista asioista kahdenkin OSS:n operatiivisessa toiminnassa oikeasti mukana olleen henkilön kanssa Washington D.C.:ssä ja Virginiassa - mutta niistäpä keskusteluista en kirjoita.

* * *

Title Artist Numbers Dates Reprinted in
1. La Machine JH 1-114 5/13/63 - 9/21/63 NT1, T1, C 189-191, 193
2. The Long Lever JH 115-211 9/23/63 - 1/2/64 NT1, T1, C 192-194
3. The Gabriel Set-Up JH 212-354 1/3/64 - 6/18/64 NT1, T1, C 195-197
4. Mister Sun JH 355-500 6/19/64 - 12/5/64 NT2, T2, C 198-199
5. The Mind of Mrs. Drake JH 501-612 12/7/64 - 4/19/65 NT2, T2, F2, C 201-203
6. Uncle Happy JH 613-743 4/20/65 - 9/18/65 NT2, T8, F2, C 204-207
7. Top Traitor JH 744-873 9/20/65 - 2/19/66 NT3, F1, C 208-210
8. The Vikings JH 874-992 2/21/66 - 7/9/66 NT3, F1, SB
8a. In the Beginning JH (1-12) (1966) NT1, T1, C 188
9. The Head Girls JH 993-1124 7/11/66 - 12/10/66 NT3, F4
10. The Black Pearl JH 1125-1235 12/12/66 - 4/22/67 NT4, F4, SB
11. The Magnified Man JH 1236-1349 4/24/67 - 9/2/67 NT4, F4
12. The Jericho Caper JH 1350-1461 9/4/67 - 1/13/68 NT4, F3
13. Bad Suki JH 1462-1574 1/15/68 - 5/25/68 NT5, T8, F3
14. The Galley Slaves JH 1575-1629,1630A-1688 5/27/68 - 8/6/68, 9/10/68 - 11/16/68 NT5, T3
14A. The Killing Ground JH (A1-A36) 1968 (Scotland only) NT4, T2, F3, C 207
15. The Red Gryphon JH 1689-1794 11/18/68 - 3/22/69 NT5, T3, C 211-213
16. The Hell Makers JH 1795-1919 3/24/69 - 8/16/69 NT6, T3, C 214-216
17. Take-Over JH 1920-2043 8/18/69 - 1/10/70 NT6, T4, C 217-219
18. The War-Lords of Phoenix JH/ER 2044-2162 1/12/70 - 5/30/70 NT6, T4, C 220-222
19. Willie the Djinn ER 2163-2282 6/1/70 - 10/17/70 NT7, T4, C 223-225
20. The Green-Eyed Monster ER 2283-2388 10/19/70 - 2/20/71 NT7, T5, C 226-228
21. Death of a Jester ER 2389-2507 2/22/71 - 7/10/71 NT7, T5, C 229-231
22. The Stone Age Caper ER 2508-2627 7/12/71 - 11/27/71 NT8, T5, C 232-234
23. The Puppet Master ER 2628-2738 11/29/71 - 4/8/72 NT8, T6, C 235-237
24. With Love from Rufus ER 2739-2846 4/10/72 - 8/12/72 NT8, T6
25. The Bluebeard Affair ER 2847-2970 8/14/72 - 1/6/73 NT9, T6
26. The Gallows Bird ER 2971-3077 1/8/73 - 5/12/73 NT9, MB 2
27. The Wicked Gnomes ER 3078-3197 5/14/73 - 9/29/73 NT9, T7
28. The Iron God ER 3198-3309 10/1/73 - 2/9/74 NT9, T7
29. "Take Me to Your Leader" ER 3310-3428 2/11/74 - 7/1/74 NT10, MB 3
30. Highland Witch ER 3429-3548 7/2/74 - 11/16/74 NT10, MB 4
31. Cry Wolf ER 3549-3638A 11/18/74 - 3/25/75 NT 10, MB 5
32. The Reluctant Chaperon ER 3639-3737 3/26/75 - 8/14/75 MB 6
33. The Greenwood Maid ER 3738-3829A 8/15/75 - 1/2/76 MB 7
34. Those About to Die ER 3830-3931A 1/5/76 - 5/28/76 MB 8
35. The Inca Trail ER 3932-4031A 6/1/76 - 10/20/76 MB 10
36. The Vanishing Dollybirds ER 4032-4141A 10/21/76 - 3/28/77 MB 11
37. The Junk Men ER 4142-4241A 3/29/77 - 8/19/77 MB 9
38. Death Trap ER 4242-4341A 8/22/77 - 1/20/78 MB 12
39. Idaho George ER 4342-4447A 1/23/78 - 6/16/78 MB 13
40. The Golden Frog ER 4448-4542A 6/19/78 - 10/31/78 MB 14
41. Yellowstone Booty ER 4543-4647A 11/1/78 - 3/30/79 MB 16
42. Green Cobra JB 4648-4737A 4/2/79 - 8/10/79 MB 15
43. Eve and Adam JB/PW 4738-4837A 8/13/79 - 1/4/80 MB 17
44. Brethren of Blaise PW 4838-4932A 1/7/80 - 5/23/80 MB 18
45. Dossier on Pluto PW 4933-5032A 5/27/80 - 10/14/80 MB 19
46. The Lady Killers NC 5033-5127A 10/15/80 - 3/3/81 F5, C 238-240
47. Garvin's Travels NC 5128-5229A 3/4/81 - 7/27/81 F5, C 241–
48. The Scarlet Maiden NC 5230-5329A 7/28/81 - 12/16/81 F5
49. The Moonman NC 5330-5424A 12/17/81 - 5/7/82 F6
50. A Few Flowers for the Colonel NC 5425-5519A 5/10/82 - 9/24/82 F6
51. The Balloonatic NC 5520-5619A 9/27/82 - 2/18/83 F6
52. Death in Slow Motion NC 5620-5719A 2/21/83 - 7/15/83 F7
53. The Alternative Man NC 5720-5814A 7/18/83 - 11/28/83 F7
54. Sweet Caroline NC 5815-5914A 11/29/83 - 4/19/84 F7
55. The Return of the Mammoth NC 5915-6014A 4/24/84 - 9/14/84 F8
56. Plato's Republic NC 6015-6114A 9/17/84 - 2/6/85 F8
57. The Sword of the Bruce NC 6115-6214A 2/7/85 - 7/2/85 F8
58. The Wild Boar NC 6215-6314A 7/3/85 - 11/20/85 MB 20
59. Kali's Disciples NC 6315-6414A 11/21/85 - 5/16/86? MB 21
60. The Double Agent NC 6515-6519A 5/17/86? - 9/15/86 MB 22
61. Butch Cassidy Rides Again ER 6520-6624A 9/16/86 - 2/12/87 MB 1
62. Million Dollar Game ER 6625-6724A 2/13/87 - 7/8/87 C 26-29
63. The Vampire of Malvescu ER 6725-6829A 7/9/87 - 12/3/87 A2
64. Samantha and the Cherub ER 6830-6934A 12/4/87 - 5/6/88 C 31-36, LB
65. Milord ER 6935-7034A 5/9/88 - 9/27/88 C 40-42, LB
66. Live Bait ER 7035-7134A 9/28/88 - 2/17/89 C 44-46, LB
67. The Girl from the Future ER 7135-7239A 2/20/89 - 7/21/89 C 47-49, LD
68. The Big Mole ER 7240-7339A 7/24/89 - 12/11/89 C 50-52, LD
69. Lady in the Dark ER 7340-7439A 12/12/89 - 5/8/90 C 53-56, LD
70. Fiona ER 7440-7544A 5/9/90 - 10/9/90 C 57-60
71. Walkabout ER 7545-7649A 10/10/90 - 3/11/91 C 61-63
72. The Girl in the Iron Mask ER 7650-7749A 3/12/91 - 8/2/91 C 64-66
73. The Young Mistress ER 7750-7854A 8/5/91 - 1/6/92 C 67-73
74. Ivory Dancer ER 7855-7959A 1/7/92 - 6/5/92 C 73-77
75. Our Friend Maude ER 7960-8064A 6/8/92 - 11/2/92 C 78-83
76. A Present for the Princess ER 8065-8174A 11/3/92 - 4/8/93 C 84-88
77. Black Queen's Pawn ER 8175-8279A 4/13/93 - 9/10/93 C 89-93 [1]
78. The Grim Joker ER 8280-8384A 9/13/93 - 2/9/94 C 94-99
79. Guido the Jinx ER 8385-8484A 2/10/94 - 7/5/94 C 100-104
80. The Killing Distance ER 8485-8589A 7/6/94 - 11/30/94 C 105-109
81. The Aristo ER 8590-8694A 12/1/94 - 5/3/95 C 110-114
82. Ripper Jax ER 8695-8799A 5/4/95 - 10/2/95 C 115-119
83. The Maori Contract ER 8800-8904A 10/3/95 - 3/1/96 C 120-124
84. Honeygun ER 8905-9009A 3/4/96 - 8/2/96 C 125-130
85. Durango ER 9010-9114A 8/5/96 - 1/3/97 S1, C 131-133
86. The Murder Frame ER 9115-9219A 1/6/97 - 6/6/97 C 134-138
87. Fraser's Story ER 9220-9324A 6/9/97 - 11/3/97 C 139-143
88. Tribute of the Pharaoh ER 9325-9429A 11/4/97 - 5/3/98 C 144-148
89. The Special Orders ER 9430-9534A 5/6/98 - 9/4/98 C 149-152
90. The Hanging Judge ER 9535-9644A 9/7/98 - 2/10/99 C 153-158
91. Children of Lucifer ER 9645-9749A 2/11/99 - 7/13/99 C 159-163
92. Death Symbol ER 9750-9859A 7/14/99 - 12/15/99 C 164-169
93. The Last Aristocrat ER 9860-9964A 12/16/99 - 5/19/00 C 170-175
94. The Killing Game ER 9965-10069a 5/22/00 - 10/17/00 C 176-181
95. The Zombie ER 10070-10183 10/18/00 - 4/2/01 C 182-187
96. The Dark Angels ER N/A 12/2002 C 200, 208 (cover)

(JH on Holdaway, paras piirtäjä, joka kuoli varhain. ER on Romero, joka lopetti välillä.

1. MODESTY BLAISE
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1965]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1966]
2. SABRE-TOOTH Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1966]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1967]
3. I, LUCIFER Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1967]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1969]
4. A TASTE FOR DEATH Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1969]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1971]
5. THE IMPOSSIBLE VIRGIN Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1971]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1973]
6. PIECES OF MODESTY Cover
* First edition. London: Pan Books Ltd, [1972]
* First hardcover. New York: The Mysterious Press, [1986]
o Contents: A Better Day to Die; The Giggle-wrecker; I Had a Date with Lady Janet; A Perfect Night to Break Your Neck; Salamander Four; The Soo Girl Charity
7. THE SILVER MISTRESS Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1973]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1975]
8. LAST DAY IN LIMBO Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1976]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1977]
9. DRAGON'S CLAW Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1978]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1979]
10. THE XANADU TALISMAN Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1981]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1982]
11. THE NIGHT OF MORNINGSTAR Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1982]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1984]
12. DEAD MAN'S HANDLE Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1985]
* First paperback. London: Pan Books Ltd, [1986]
13. COBRA TRAP Cover
* First edition. [London]: Souvenir Press, [1996]
o Contents: Bellman; The Dark Angels; Old Alex; The Girl with the Black Balloon; Cobra Trap


Modesty Blaise. Otava 1965. Seppo Harjulehto. ISBN: n/a
Sapelihammas. Otava, 1967. Seppo Harjulehto. ISBN: ??
Modesty Blaise ja paholainen. Otava, 1969. Jukka Kemppinen. ISBN: n/a
Modesty Blaise ja kuoleman esimaku. Otava, 1970. Jukka Kemppinen. ISBN: n/a
Modesty Blaise ja mahdoton neitsyt. Otava, 1971. Jukka Kemppinen. ISBN: ??
Modesty Blaise, Hopeajumalatar. Otava, 1997. Jussi Nousiainen. ISBN: 951-1-14957-1
Modesty Blaise ja kadonnut rakastaja. Otava, 1998. Jussi Nousiainen. ISBN: 951-1-14958-X
Modesty Blaise ja kalman kouraisu. Otava, 1987. Jukka Kemppinen. ISBN: 951-1-09312-6

16. tammikuuta 2007

Matriisi

Verkostoista aion jatkaa jupinaa.

Ongelma "hirvikärpänen" on ainakin osoitettu. On sanoja, kuten "verkosto", jotka muuttuvat hirvikärpäsiksi ja lentävät sitten ihmisten hiuksiin, nenään ja vaatteisiin ihon alle ja purevat.

Kaikki puhuvat niistä mutta kukaan ei tee asialle mitän.

Ehkä perustan Kuolleiden Sanojen Hautausmaan, jonka voisi sijoittaa lähelle Parittomien sukkien hautausmaata, joka puolestaan ei ole kaukana Elefanttien hautausmaasta (ks. viimeksi mainitusta lähemmin, Burrgouhs, Talttumaton Tarzan).

"Verkosto" ei ole vielä kypsä hautausmaalle, koska se potkii vielä.

En halua toimia samoin kuin perheemme etevä lääkäri, joka koki elämässään ylä- ja alamäkiä. Viimeksi mainitun ollessa ajankohtaine - eräiden väkevien aineiden avulla - hän kerrankin neuvoi pesemään mummun silmät ja viemään riiheen, vaikka asianomainen mummu pani kimeällä äänellä vastaan.

Aion nyt ottaa hiukan selvää mm. DSL-matriisista, ja koska se on vaikea asia, ensin siitä, näkyvätkö feedit eli syötteet esimerkiksi blogin laskurissa. Jos ne näkyvät, haluan tietää, näkyvätkö ne moninkertaisina.

Kysymys tuli ajankohtaiseksi kahdesta syystä. Toimittajat ovat uteliaita, koska verkkovierailuja käytetään tätä nykyä irtisanomkisten perusteena. Moni lehti ilmoittaa panostavansa painetun julkaisun sijasta verkkoon.

Toinen syy on Hanna-Kaisa Ellosen väitöskirja

"Exploring the strategic impact of technological change - Studies on the role of Internet in magazine publishing".

Ohjaajina ovat toimineet kollegani Blomqvist ja Kuivalainen. Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Nääs.

Katselin väitöskirjaa eilen illalla kaikessa kiireessä täällä Lappeenrannassa. Aion katsella lisää ja tarkasti. Eritäin mielenkiintoista. Verkkojulkaisemisesta ja sen ehdoista.

Raportoin.

15. tammikuuta 2007

Verkostoja

Henryn syntymäpäivillä ravintola Kaisaniemessä mietin, että olisikohan tämä koolla oleva joukko kompleksinen eli ei-triviaali sosiaalinen verkosto.

Nähdäkseni joukon koko vastasi Dunbarin lukua. 150 solmua, tässä tapauksessa henkilöä. Ehkä ylikin. Mutta väkeäkin oli kahdesta yliopistosta, ja muuten vain tutut päälle.

Se porukka, jona ravintola Kaisaniemi tuo mieleen, oli pienempi. Lauantaiseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustanut suomen kieletä innostunut opiskelijaryhmä oli pieni, muutamia kymmeniä.

Ydin oli kolmen hengen jengi, joka käytti yhteisiä paitoja asunnossaan hökkelissä Ison Roobertikadun varrella - Snellman, Runeberg ja Fr. Cygnaeus.

Viimeksi mainittu oli piispan poika ja sopivin vippaamaan.

Sukulaisuussuhteet olivat huimaavia, mutta eivät ne todellakaan selitä paljon, koska koko 1800-luvun Suomessa ja lisäksi Venäjällä sukulaisuus, veriveljeys ja valaliittolaisuus rehottivat.

Castells omaksui hollantilaiselta tutkijalta van Dijkiltä idean. Sosiaalinen verkosto on tärkeämpi kuin ryhmä, koska siinä liittyvät toisiinsa yhteisölliset ja mediavoimat ja koska siinä verkoston rakenteelliset kytkennät ovat tärkeämpiä kuin yksilöiden atribuutit.

Siis tärkeämpi kuin Snellman tai Runeberg tai Lönnrot tai Topelius erikseen on Snellman + Runeberg + muutamat vähemmän tunnetut kaverit verkostona.

Tässä tapauksessa media oli kirjoittaminen - periaatteessa suomeksi mutta käytännössä ruotsiksi. Päähänpisto oli tehdä suomesta kirjoittamisen kieli.

Ensimmäinen suurempi taistelu käytiin toisen uuden verkoston kanssa, nimittäin herännäisyyden, ja toinen ja vaikeampi tsaari Nikolain luotettujen virkamiesten kanssa, ja kolmas vaihe oli oman uuden verkoston rakentuminen - Snellman ja Yrjö-Koskinen senaattoreina.

Tällainen kielenkäyttö kukaties poikkaa perinteisestä sosiologiasta kiinnittämällä huomion keskinäisiin yhteyksiin ja solmujen eli ihmisten verkottumisominaisuuksiin - ketkä kaikki tunsivat Snellmanin? Kyllä, myös vastustajat, kuten R. Schauman.

Ajatusrakennelma on hyödyllinen, kun selitettävänä on organisaation syntyminen tai innovaatiodiffuusio eli uuden ajatuksen (suomen kieli) leviäminen ja yhdistyinen toisenlaisiin verkkoihin, kuten lennättimeen, rautateihin ja vesiteihin. Ja osittain Saksan yliopistoihin.

Minua tässä kiinnostaa etenkin oikeudellinen tai oikeuskulttuurinen näkökulma. Se ei riitä, että on laki, esimerkiksi tekijänoikeuslaki. Jokin laki tulee hyväksytyksi ja saa suosiota. Se leviää ja sen ympärille kasvaa verkosto, kuten tekijänoikeudessa liikeyritysten ja edunvalvontajärjestöjen kudos sekä media. On siinä kieltämättä mukana tekijöitäkin, mutta ei kovin keskeisessä roolissa.

Lähdimme kotiin aika varhain. Double-O-Henry jäi jatkamaan hyvin ansaittuja juhlia.

Eilisen postauksen jälkeen varmistin blogini kirjoitukset kiintolevylle käyttäen itse järkeileääni keinoa, Acrobatia. New File from web (Ctrl-Shift-O). Sitten Tools - Advanced - Web Capture.Sitten on löydettävä blogin arkisto, joka on tyyppiä url: Archive_2006_12-01.htm.

Ei siihen mennyt kuin puoli tuntia. Nyt puolentoista vuoden kirjoitukset ja kuvat ovat aika siisteinä ja tulostuskelpoisina puolentoista megan paketteina levyllä ja muualle bäkättyinä.

Hienostuneempiakin keinoja varmasti on. Tämä nyt toimii.

Menen Lappeenrantaan. Siellä on kuulemma pirusti lunta. Siitähän voisi kirjoittaa, vaikka huomenna tiistaina.

Huomaan ilokseni etten maininnut small worlds -ilmiöitä enkä power law -jakaumaa. Tällä kertaa. Kyllä niissä riittää miettimistä. Ja kyllä tietyin tavoi hahmotettu verkkoteoria on keino tarkastella kulttuurisia, taloudellisia ja oikeudellisia ilmiöitä tutkimuksessa.