Sivun näyttöjä yhteensä

31. elokuuta 2006

Keskipäivän aave

Tämä kirjoitus jatkaa eilistä ja sen aiheena on hengellinen laiskuus (acedia - sloth).

Puhe oli siitä, mitä tekee ihminen, joka tajuaa aivan oikein, ettei hänellä eikä hänen elämällään ole vähintäkään tarkoitusta eikä hänellä itsellään mainittavaa arvoa, korkeintaan kilohinta.

Razors pain you,
Rivers are damp,
Acids stain you,
And drugs cause cramp.
Guns aren't lawful,
Nooses give,
Gas smells awful.
You might as well live.
(Dorothy Parker).

"Hengellinen laiskuus" on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Tosi harva ymmärtää, mistä siinä on kysymys. Harva ymmärtää sitäkään, mitä "synti" tarkoittaa. Kun Koskelan pojat lähtevät Talvisotaan, äiti varoittaa heitä synnistä, jolla hän tarkoittaa viinaa ja sopimattomia puheita. Kun ollaan menossa pakon edessä tappamaan ihmisiä tai tulemaan tapetuksi, opastus ei tunnu osuvan asian ytimeen.

Viimeksi kuluneet sata vuotta, viimeistään siitä alkaen kun Freud otti puheeksi yhteiskunnassa äkisti villiintyneen seksuaalisuuden (josta esimerkiksi Nietzsche oli muistaakseni ollut perustellusti jokseenkin hiljaa), synti on vaistomaisesti yhdistetty seksiin.

Myös Suomessa huorin tehneitä tyttäriä on ajettu kylmään syysyöhön. Perinteisen kuolemansyntien luettelon ahneutta ja saituutta on taas juhlittu suorastaan hyveinä. Kirkon piirissä taas köyhyttä on esimerkiksi 1800-luvun nälkävuosina pidetty Jumalan rangaistuksena laiskuudesta, koska hyveellinen ihminen ei nälkää näe.

Tämä erityisesti protestanttinen käsityskanta on edelleen vahva voima, vaikka harva sanoo sitä suoraan.

Jorma Ollila osoitti eilen pohjalaisen syntyperänsä ja Pohjanmaalla ilmasta ja maaperästä tihkuvan körttiläisyyden, joka näyttää olleen Nokian eetos jo pitkään. Nuorten miesten suurimmat ongelmat ovat lihavuus ja juoppous.

Ollila osoittaa kuolemansyntiä, syntiä numero kuusi, "kohtuuttomuus" joka selitetään yleensä ylensyömisenä ja ylenjuomisena (gluttony). Hän vaikenee kuuluvasti kuolemansynnistä "kateus". Sosiaalisen ongelman lähestyminen syyllisyyden ja synnin käsittein on hätkähdyttävää, etenkin tasavallan presidentin seminaarissa.

Paholaisen synti on ylpeys ja ylpeys ylimpien voimien uhmaamisena on kreikkalaisella nimellään hybris monen muinaisen näytelmän aihe.

Ei nyt tule mieleen tapausta tai tilannetta, jossa esimerkiksi pappia, professoria, poliitikkoa tai liikkeenjohtajaa olisi edes moitittu ylpeydestä. Ehkä se johtuu vallitsevasta teeskennellyn vaatimattomuuden perinteestä, joka sekin on murtumassa amerikkalaishenkisen uhoamisen ja ostovoiman esittelyn painon alla.

Mutta kuolemansynneistä ongelmallisen ja huonoimmin tunnettu on tämäm keskipäivän aave, hengellinen laiskuus. Acedia oli ja erämaan isien tunnistama ongelma - siis ennen luostarilaitosta, 300-luvulla. Keskiajalla se liitettiin kyllä nimenomaan luostareihin.

Acedia on hengellistä ja henkistä tylsyyttä, toimettomuutta, hedelmättömyyttä, kilvoituksesta lakkaamisesta.

Acedia on keskipäivän kummitus. "Keskipäivän aave" on Moravian romaani ja vapaasti siihen liittyen toteutettu Godardin elokuva. Molemmissa nousee näkyviin halveksunta, ylenkatse - le mépris, il disprezzo.

Keskipäivän kummituksesta on puhuttu tuhat tai tuhatkuusisataa vuotta. Gregorius Suuri askarteli näiden syntien määrittelemisen kimpussa.

Keskipäivän aave tulee ja kuiskuttaa korvaan: kostuuko Jumala mitään rukouksistasi? Onko hengellisyydelläsi lopulta mitään käytännön merkitystä? Muuttuisiko mikään, jos löisi lossiksi?

Emmekö me voisi tällä joukolla palvella Jumalaa Jeesuksen oman sanan mukaan kokoontumalla hänen nimessään - golfkentälle ja sen jälkeen saunaan ja sitten kaljalle...?

Etenkin nuoret ihmiset kertovat avomielisiksi ryhdyttyään tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteistaan. Joskus he eivät tiedä, että tämä on maailmanhistorian tunnetuimpia ongelmia, josta kärsivät yhtä lailla kaikenikäiset. Sensuurisyistä ongelmaa nimitetään usein "raskasmielisyydeksi". Sellaisena se esiintyy esimerkiksi Raamatussa.

Yksi parhaita vastauksia Moravialle, Godardille ja erilaisille eksistentialisteille on jumaluusopillinen oivallus: suru on syntiä. Suru eli huoli - se sama joka on Heideggerin mukaan elämän ainoa sisältö (die Sorge) - on paholaisen ansa.

Ajatuksessa on mielestäni perää. Vastauksen esittäjän, Karl Barthin vastalääke, Mozartin konsertot, joita kuuntelivat sekä hän että Stalin, voi kyllä olla hiukan elitistinen. Siinäkin Barth on kyllä oikeassa, että Mozartin musiikki on hämmästyttävän vapaata surusta eli huolesta. (Murhe - die Trauer - on eri asia.)

13 kommenttia:

  1. Jorma Ollilasta on tehty jonkinlainen jokapaikan guru, jolta halutaan kannanottoa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Se että kyseinen henkilö on menestynyt loistavasti Nokian johtajana, ei tee hänestä asiantuntijaa joka alalle. Samanlainen ihmeotus on ollut myös Martin Saarikangas. Suomeen ei ilmeisesti mahdu kuin yksi guru kerrallaan.

    VastaaPoista
  2. Ad Radioaktiivinen karhu:

    Tyhjyyden tunne ei tässä varmastikaan tarkita samaa kuin esim. idän uskonnoissa ja harjoituksissa - tyhjentymisen tunne, tyhjäksi tuleminen. Ehkä sisällyksettömyys olisi synonyymi tässä - samalla tavalla kuin kirja tai musiikkiteos voi osoittautua joutavanpäiväiseksi, koska se on hötöä.

    VastaaPoista
  3. Ad Outolintu:

    Minusta tuntuu usein, että Suomeen ei myöskään mahdu kuin yksi asia kerrallaan. Ainakin iltapäivälehtien, sanomalehtien ja televisiouutisten aiheen ovat niin samoja.

    Paitsi että televisio ei toistaiseksi raportoi alaikäisten naishenkilöiden maitorauhasia ympäröivän sidekudoksen tilasta.

    VastaaPoista
  4. Hyvä runonpätkä tuo Dorothy Parkerin tekele. Ymmärrettävä in english , joka on tällä kielipäällä jopa harvinaista.

    (Eräs haaveeni on lausua yksi maailman hienoimmista rakkausrunoista, Apollinairin "Mirabeaun silta", alkuperäisellä eli ranskan kielellä. Taitaa jäädä haaveeksi...)

    Hengellinen laiskuus on jotenkin steriili termi. Se alkuperäinen ja oikea eli hengen velttous on ehkä parempi.

    " Acedia on hengellistä ja henkistä tylsyyttä, toimettomuutta, hedelmättömyyttä, kilvoituksesta lakkaamisesta."

    Voisiko sanoa, että Acedia on tyypillistä etenkin keski-ikäisille miehille/naisille, jotka ovat käyneet läpi tyypillisen inhimillisen kehityskaaren; nuoruuden kaikkivoittava idealismi maailmanparannuskuvitelmineen muuttuu keski-iässä realismiksi, joka sitten elämän illassa muuttuu hiljalleen kyynisyydeksi. Tämä on pienoinen kärjistys, mutta osuva ?

    Ja Acedian oireet näkyvät keski-iässä ja etenkin keskiluokassa ? Se on siis todellinen "keskipäivän kummitus" kuten Kemppinen sanoi.

    Sanonta "suru on syntiä ja paholaisen ansa" on luja ja hieno lause, koska se potkii yksilöä kunnolla perseelle ja avartaa näkökulmaa elämään. Itsesäälin ojaan on äärettömän helppo vaipua ja omaan napaan tuijottava tarttuu kevyesti kaljaan iltaisin.

    Suru on syntiä käskee yrittämään.

    Mutta miten paljon valintamme ovat vapaita?

    Eikö eräänlainen raskasmielisyys (+ umpimielisyys) ole myös osa suomalaista kansanluonnetta, joka seuraa meitä kuin iho ja ikenet hautaan asti?

    "Tääll ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo" ?

    VastaaPoista
  5. Entä Mozartin Requiem? Onko se surullista musiikkia - onhan se sentään sielunmessu?

    Mutta ei - ei se minun mielestäni ole surullista vaan aivan merkillisellä tavalla ylevöitynyttä paatosta, jossa ilo ja suru ovat adiafora - yhdentekeviä emootioita.

    Requiem on matka kohti lopun täydellisyyttä/mitättömyyttä.

    *
    Kuka kirjoittikaan - Juhani Peltonen? - jotenkin tähän tapaan: "olet minun iloisin suruni", "joku päivä vielä muistelen ilolla tätä murheeni aikaa".

    Henkilö (Peltonen?) oli tietenkin rakastunut.

    Suru syntyy halusta, joka ilmenee puutteena. Halusta, joka ei milloinkaan tyydyty, vaikka se tyydytettäisiin jatkuvasti.

    On nimittäin merkillistä, että joudumme tyydyttämään seksuaalisia halujamme loputtomiin, vaikka ne kuitenkin aina tyydyttyvät orgasmissa?
    Halu on siten kyltymätön. Se EI koskaan tyydyty lopullisesti.

    Puute synnyttää "tyhjän tilan", jonka koemme suruksi.

    Tämä tulkinta surusta ei siis ole sama kuin Heideggerilla, jolle Sorge merkitsee jatkuvaa "huolestuneisuutta" - ei emotionaalista "deprivaatiota".

    (Mutta ehkäpä Kemppinen on jo päässyt seestyneisyyden utumaailmaan, jossa tietokonemainen muisti dominoi ja korvaa halun..?)

    *
    Tietenkin seksuaalisen halun voi tukahduttaa, mutta se ei katoa vaan muuntuu. Freudin mukaan halu sublimoituu - henkistyy, mutta tämä lienee esteettistä puppua.

    Minun mielestäni tukahdutettu ja vaiennettu seksuaalinen halu muuttuu vallanhaluksi - aivan kuten Nietzsche epäsuorasti vihjaa.

    Mutta tässä myös Nietzschen argumentaatio joutuu koville, ja sen(kin) vuoksi hän ei pidä asiasta suurta ääntä (Kemppinen on oikeassa).
    Vallantahto (thymos) nimittäin on seksuaalista halua orientoiva antropologinen luonteenpiirre.
    Sen ensisijaisuus seksuaalisuuteen nähden voidaan kyseenalaistaa.

    Kun molemmat - seksi ja valta - toimivat yhdessä - tulos on joko ihastuttava tai kaamea - ellei sitten molempia..

    Nietzschen mielestä "kesytetty, yhteiskunnallinen ihminen" (muistakaa Norbert Eliaksen "The Civilizig Process") patouttaa itseensä aktiviteetteja, jotka löytävät kanavoitumistapansa vallantahdossa, jatkuvassa pätemisenhalussa, joka kuvastaa samalla itsetunnon epävakautta, koska vaistot eivät enää ohjaa ihmistä, eikä niitä ole tuhansiin vuosiin sallittu purkaa avoimesti ja suoraan - ellei nyt sitten hallitsevan eliitin kaikkivoipaisuudessa, mikä sekin on aina johtanut paranoiaan, perversioihin ja tappamiseen.

    "Ihminen on epätäydellisin eläin", kirjoitti Nietzsche.

    *
    Vaistojen tukahduttaminen, kesyttäminen ja uudelleen fantasiointi=rationalisointi on myös Freudin tulkinta halun ontologiasta.

    Wilhelm Reich halusi ratkaista tähän tulkintaan liittyvän paradoksaalisen jännitteen orgonienergiateoriallaan, joka on kaikkien "puunhalaaja-new agelaisten" eli sisäisen energian vapauttamisen gurujen evankeliumi - ainakin, mitä hippiliikkeeseen tulee.

    Freud kuitenkin potki porukoistaan sekä platonista arkkityyppiteoriaa kehittelevän Jungin että orgastista vapautumista "tutkineen" Reichin. Hän halusi säilyttää psykoanalyysin sisäisen jännitteen subliimin ja orgiastisen välillä.

    Michel Foucault piruili ovallisesti Reichin teoriasta nimittämällä sen "pneumaattiseksi" (pneuma eli psyykkinen henki).
    Hän siis halusi väittää, että Reich henkisti puhtaasti fyysisen ilmiön - orgasmin...

    Mutta Foucault ei ymmärtänyt mitään rakkauden päälle. Ei kyllä sen puoleen Reichkaan. Rakkaus on nimittäin romantiikkaa eikä tiedettä tai valta-analyysia.
    Rakkaus kuuluu runoilijoille...

    *
    Soitto on suruista (ei Sorgesta) tehty. Kaipaamme aina jotain - jotain jota/mitä rakastaa. Kaipaamme (kadotettua) yhteenkuuluvuutta.

    Kaipaus on itsessään jo eräänlaista melankoliaa. Melankolia on surun perusta.

    VastaaPoista
  6. Ad Viti:

    Olen usein miettinyt tuntemieni vainajien sähköpostiosoitteita ilmoittaakseni juuri tuon: mikään ei muuttunut ja kukaan tuskin huomaa, että kuolit.

    Mutta ilmeisesti vainajilla ei ole emailia. Asiaan on saatava parannus!

    - Todellisuudessa läheisten henkilöiden kuolemantapauksista ei toivo koskaan.

    Lisäksi joukoissamme on paljon väkeä, jota kauko-ohjataan hautausmaalta. Mitähän äiti ajattelisi jos tietäisi...

    VastaaPoista
  7. Ad Rasanen:

    Kun vertaat Mozartin ja Verdin Requiemejä niin ero on selvä. Vrdin teos on vanhan ateistin hepuli - entä perkele jos sittenkin... "Libera me" on kuin sävelletty kammiovärinä.

    Mozart on messuissaankin kevytmielinen eli ei koskaan raskasmielinen.

    VastaaPoista
  8. Ad Catulux:

    Pont Mirabeausta - myös Suomesta löytyy ruotsalaisten tekemä levy, jossa eri aikakausien runoilijat lausuvat runojaan - Majakovski, Joyce ja - Apollinaire, joka lausuu Pont Mirabeaun.

    Ennen pidin sitä kiusallisena, koska se kuulostaa mahtipontiselta ja vanhanaikaiselta. Olen muuttanut mieltäni.

    Koeta etsiä. Minulla on se mp3-muodossa, mutta jokseenkin varmasti se löytyy kirjastoista.

    VastaaPoista
  9. Nuorten miesten ongelmasta:

    de Beauvoir kirjoitti kolmannesta sukupuolesta totaalisen ajattelun ääripiirteenä vähän samaan tapaan kuin Orwell vallan kielestä absoluuttisena ideologiana joka näyttäytyy tavallisille nuorille suljettuna ovena.

    Voiskohan Ollila löytää katselemalla ympärilleen jostakin päin maailmaa kulttuurin jossa jotakin kieltä yhä pidettäisiin pyhänä, ehkä peräti jumalan kielenä?

    VastaaPoista
  10. Joka on kerrankin silmästä silmään kohdannut keskipäivän aaveen tietää että puheet jumalasta ovat pelkkää potaskaa...

    VastaaPoista
  11. Acedia... niin kai sitten.

    Hyvä kirjoitus, tämäkin.

    Mitä muuten tarkoittaa "nooses"; englannnin kielentaitoni - sekin - on vähän vajaa?

    VastaaPoista
  12. Ad Sumea:

    Nooses - silmukat eli hirttosolmut (luistavat; antavat perään)

    VastaaPoista