Sivun näyttöjä yhteensä

17. elokuuta 2006

Essee salaisuuksista

Sotilaallinen ja kaupallinen salaisuus on useimmiten kokoelma täysin julkisia tietoja.

Se muistuttaa siis tekijänoikeuslain määrittelemää tietokantaa. Sisältö on sinänsä joutavaa, mutta kokoelman järjestäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta.

Jätin kerran ostamatta antikvariaatista neuvostoliittolaisen kirjan, jossa oli kaikkien Suomen rannikon maihinnousuun kelpaavien paikkojen lähestymisreitit maanmerkkeineen ja valokuvineen. Sekä sukellusveneet että pinta-alukset oli otettu huomioon.

Jokseenkin kaikki reitit löytyvät virallisista merikorteista, jotka ovat kalliita. Nykyisin ne ovat myös mukana jokseenkin kaikissa GPS-laitteissa.

Selaamani kirja oli sellainen salaisuus, että kohtuuden nimessä sen laatijat olisi pitänyt ampua, jos he olisivat olleet suomalaisia, tai palkita Neuvostoliiton sankarin nimellä, jos he olivat neuvostoliittolaisia.

Eilisen blogini työnantajan valtuuksia tutkia työnteijöiden sähköpostin tunnistetietoja koskeva keskustelu jatkui television uutisissa ja aamun lehdessä.

Epäilen edelleen pahoitellen, että joku on astunut flyygeliin.

Tarkoitus on varmaan hyvä. Tarkoitus on yleensäkin hyvä.

Huomautan taas kerran päättäjille, että Suomi on pudonnut tietotekniikka-infran osaamisessa ja opetuksessa junasta. Lääkäri tutkii, vieläkö potilaan voi elvyttää. Tietosuojan sääntelyä opetetaan kaikista maan yliopistoista vain Lappeenrannassa.

Opetuksen hajanaisuus johtaa siihen, että osa kollegoistani väittää esimerkiksi patentteja keinoksi suojata liikesalaisuuksia. Asia on päin vastoin. Patentti on keino julkistaa liikesalaisuuksia. Julkistamisen eli painetun, kuulutetun ja kaikkien halukkaiden tietoon saatetun patentin yhteiskunnallinen kustannus on keksijälle annettu määräaikainen yksinoikeus, korkeintaan 20 vuotta, käyttää patentista ilmenevää keksintöä elinkeinotoiminnassa.

Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Keksintö on kuvattava patenttivaatimuksissa niin että sitä voidaan käyttää - toisin sanoen sen ydin on esitettävä.

Lainsäätäjän ajatus on ollut - 140 vuotta - että kun sitten Motorola patentoi jotain, niin Nokian pojat tutkivat patenttikirjan ja panevat paremmaksi, jolloin tapahtuu teknistä kehitystä.

Tältä osin lainsäätäjän tarkoitus näyttää toteutuvan. Pioneerikeksinnöt ovat yleensä käyttökelvottomia - liian mutkikkaita ja kalliita. Muistan suomalaisen nastarengaspatentin, joka aikoinaan kaatui tuomioistuimessa. Esittelin jutun. Itse salainen idea osoittautui hyvin vanhaksi - se että hakataan nauloja renkaisiin. Vitsi oli kehittää sellaiset nastat, jotka auttavat jarrutuksessa eivätkä lentele tiepuoleen ensi polkaisusta. Se osoittautui aika vaikeaksi tehtäväksi. Muistan lokari-patentin, jonka esittelin. Idea oli loistava - sisä- tai lisälokasuojat autoon vähentämään korroosiota. Muuan maahantuoja kehitti patentoitua yksinkertaisemman systeemin ja valitettavasti taas kävi niin, että pioneerikeksinnön tekijä jäi nuolemaan näppejään.

* * *

Tunnen hiukan Kööpenhaminan ja Cambridgen yliopistojen informaatio-oikeuden tilannetta. Tilanteemme on surkea niihin verrattuna. Meillä ei ole mitään syytä jatkaa valehtelemista ja uskotella ulkomaalaisille, että yliopisto-opetuksemme olisi tältä osin etevällä tasolla. Se ei ole. Tietääkseni esimerkiksi Teknillisessä Korkeakoulussa ei ole tämän alan opetusta nyt lainkaan (kun oppilaani ovat muissa tehtävissä), ja Helsingin yliopistossa ollaan satunnaisten kurssien varassa.

Suomessa Tekes, Akatemia ja yritykset suhtautuvat aika johdonmukaisen kielteisesti alan tutkimushankkeisiin. Nimenomaan Nokia on viime vuosina ottanut välimatkaa kotimaisiin hankkeisiin ja luulee tulevansa toimeen yhteistyöllä amerikkalaisten kanssa. Siltä vähän näyttääkin.

Olen nyt kuusi vuotta toistellut, että tekijänoikeusjärjestöjen vaatimukset ovat punaisia sillejä. "Red herring" tarkoittaa silmänlumetta, jolla huomio kiinnitetään sivuseikkoihin. Sen tekniikan hallitseminen on kaikkien silmänkääntötemppujen lähtökohta.

Ei kai kukaan vakavissaan luule, että Lasse Mårtensonin närkästymisellä olisi jotain oikeudellista merkitystä - toisin kuin Teoston nimissä väitetään, musiikin sovittaminen ei sinänsä vaadi lupia, vaan on musiikkiteollisuuden rutiini, ja se että ystäväni Esa-Pekka Salonen johtaa epäilemättä Mahlerin kahdeksannen sinfonian huomenna eri tavoin kuin Kubelik, Ozawa, Bernstein, Solti, Maazel ja Tennstedt, vain muutamia mainitakseni, on nimenomaan pelin henki. Jos Mårtenson pelkää että joku esittää "hänen" laulujaan paremmin kuin hän, se voi olla hyvinkin aiheellinen pelko.

Punainen silli vie huomion lisääntyvästä kontrollista - kontrollin vallankumouksesta.

Kirjoittajat eivät ensinkään huomaa, että esimerkiksi tällainen Suomen elinkeinoelämän ajama työnantajien oikeuksien laajennus on yritys avittaa nykypäivän tilannetta sata vuotta sitten vanhentuneilla keinoilla.

Salaisuus oli iso asia 1840-luvulla, kun kemian teollisuus syntyi ja laajeni lääketeollisuudeksi. Prosessiteollisuudessa tekoaineet, kuten bakeliitti ja sitten pitkien aikojen jälkeen keinokuidut, muovit ja vastaavat polymeerit, oli tosi iso asia. Yrityssalaisuus saattoi jossain harvinaisessa tapauksessa olla "salainen kaava", jonka voi pistää liivintaskuunsa.

Toisen maailmansodan "salaisia aseita" olivat rakettiaseet, suihkuturbiinit ja ydinase. Niiden kaikkien toimintatavat tunnettiin kaikissa merkittävissä sotaa käyneissä maissa. Saksa ei saanut suihkuhävittäjiä taivaalla tuotannollisista syistä. Saksan V-kakkoset valistuivat liian myöhään ja jäivät nimensä mukaisesti "kostoaseiksi". Saksalla oli luonnollisesti riittävä tieto ydinpommin rakentamiseen, mutta toisin kuin uranuurtajina toimineet britit (Paul Dirac ja muut) ja sitten amerikkalaisten keräämä monikansallinen tiimi, he pitivät onnistumisen todennäköisyyttä vähäisenä. Los Alamosin porukastakin moni oli räjähdyshetkeen asti epävarma, tapahtuuko mitään, ja räjähdyksen voima yllätti myös ne, jotka olivat sitä laskeneet (tätä on kuvannut seikkaperäisesti Richard Rhodes mainioissa kirjoissaan).

Me olemme nyt siirtyneet taloudelliseen järjestelmään, jossa palvelujen merkitys on paljon suurempi kuin tavarantuotannon. Jes, Nokia tekee kännyköitä, mutta selkeiden palvelukonseptien mukaan, ja menestyy. Suomessa myydään nyt puhelimia, joissa on laajakaista ja kamera, kukkopilli ja ties mitä - tavarassa on kiinteästi mukana palveluja.

Innovatiivista palvelukonsepteista osaa puhua jokainen ukko ja akka, kunhan ei tarvitse selittää, mitä ne olisivat ja miten niillä voisi ansaita.

Palvelujen maailmassa salaisuuksien merkitys on dramaattisesti laskenut.

Salaisuuksien vahtiminen on joskus tarpeellsita mutta enimmäkseen ajan haaskaamista. Luultavasti (matemaattisesti) parempaan tulokseen pääsee open source -pohjaisille menetelmillä eli vuodattamalla kaikki salaisuudet jokaiselle halukkaalle ja pyrkimällä rakentamaan niiden varaan yhteinen standardi - kuten GSM tai GPS.

Tuotteen / palvelun virtaviivaistamisessa ja kustannustehokkuudessa on aivan riittävästi tekemistä. Tällä hetkellä kilpailevat navigaattorit eli paikannuslaitteet - kiinteästi autoon asennettava, kädessä pidettävä vaiko puhelimeen asennettava. Kaikilla on puolensa ja kustannustekijänsä. Itse palvelukonsepti on loistava. Nyt löydän ensi kertaa eläessäni Pitäjänmäen Vehon kiertelemättä ympäri Suomea ja Sukkenpakkaa!

Tällä hetkellä kilpailevat mp3-tallentimet. Kaikki ovat tienneet pitkään, että esimerkiksi matkapuhelin itse asiassa on mp3-tallennin, ja läppäri samoin - mikä tahansa muistilla ja jonkinlaisella äänikortilla tai saman asian ajavalla softalla varustettu värkki on. Sitten tulee kuitenkin iPod, jossa ei ole mitään teknisesti erikoista eikä salaista, ja jyrää markkinat loistavalla käytettävyydellä, joka oikeuttaa myös törkeän ylihinnoittelun.

Niin se käy.

Tämä on yksi syy suhtautua hiukan epäluuloisesti teollisuudenharjoittajiin, jotka vinkuvat kovin kimeästi salaisuuksiensa suojaamisesta.

10 kommenttia:

  1. "Tällä hetkellä kilpailevat navigaattorit eli paikannuslaitteet - kiinteästi autoon asennettava, kädessä pidettävä vaiko puhelimeen asennettava. Kaikilla on puolensa ja kustannustekijänsä. Itse palvelukonsepti on loistava."

    Yhä edelleen kuulee usein väitteitä että Suomessa ei navigaattoria tarvitse. Paperikartalla tulee kuulemma toimeen ja "minä osaan kyllä perille" -miehet ovat syvällä rintaäänellä Esson baareissa lausumassa totuuksia asiasta.

    No, ehkä ei tarvitse ainakaan pääteillä, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin se, että kun Saatana saapui Moskovasta, se meni Helsingistä länteen ja suunnitteli Espoon kadut, tiet ja liikennejärjestelyt.

    VastaaPoista
  2. Ad plokari:

    Kilo ja Pohjois-Mankkaa ovat esimerkkejä paikoista, joissa kokenut taksinkuljettajakin voi tulla hulluksi yrittäessään löytää.

    Veho - Pitäjänmäki -esimerkkini viittaa siihen minulle älylliseti ylivoimaiseen käytäntöön, että on esim. Valimonkatu, Valimonkuja, Valimontie... Sitten joutuu aina katsomaan lapusta ja tihrustamaan kartasta.

    Ja Essolle myös sellaisia terveisiä, että meitä on silmälääkärin mukaan ajokorttiin riittävän näön omaavia, jotka emme kuitenkaan saa millään selvää painetun kartan kadunnimistä tai talonnumeroista, varsinkaan vähässä valossa.

    VastaaPoista
  3. Kemppinen: "Sitten tulee kuitenkin iPod, jossa ei ole mitään teknisesti erikoista eikä salaista, ja jyrää markkinat loistavalla käytettävyydellä, joka oikeuttaa myös törkeän ylihinnoittelun."

    Ei aloiteta Macit vastaan PC:t kinaa, mutta pakko on todeta, etten IPod wheelistä huolimatta ole saanut iPodista fiilistä muusta kuin loistavasta mielikuvamarkkinoinnista: sama Kemppisen aiemminkin mainitsema porukka, joka Suomessa erottautuu (vuosikerta)Lundialla, miesten Marimerkko-paidoilla ja Citroën- autoilla, ei oikeasti ole sitä mieltä, että nuo tuotteet olisivat muita parempia, vaan he itse. Tai siis me itse, koska täytän kriteerit kai muutoin paitsi etten pidä Macista enkä kai siten väistämättä iPodistakaan. Johtunee siitä, että tietokoneista ja audiomedian toistolaitteista minulla on vanhaa ja aitoa omaa kokemusta ja (tosin pientä) ymmärrystäkin, muiden kyseeseisten aihepiirien osalta ei niinkään. Ymmärrystä mm. audiolaitteista ja niillä kuunneltavasta on takuulla Kemppiselläkin, en minä sillä...

    VastaaPoista
  4. Ad Toipila:

    Tieto eli informaatiosisältö on aina vapaata.

    Se asu, johon tieto on puettu, voi olla tekijänoikeuden suojaamaa.

    VastaaPoista
  5. Ad Viti:

    Älähän veikkonen villiinny.

    Sovittamiseen tarvitaan tietenkin lupa. Sovitus on muunnelma teoksesta. Tämä kuuluu alan alkeisiin.

    Alkeisiin kuuluu sekin, että sovitusluvan myöntää tekijänoikeuden valvontajärjestö rutiininomaisesti.

    Sama koskee tekstin käännöksiä toisille kielille.

    Viittasin Mårtensoniin ja Saloseen osoittaakseni senkin, ettei "tulkintaan" ole tekijänoikeutta, mikä muuten on pohjaltaan hiukan kummallista.

    HS eilen:
    Monet Lasse Mårtensonin tunnetuimmista esityksistä olivat lainaa vain: Mä lähden Stadiin (Jackson), Nousevan auringon talo (House of the Rising Sun), Et kai ymmärrä minua väärin (Don't Let Me Be Misunderstood), Limon Limonero (Meu limao, meu limoeiro) ja niin edelleen."

    En sanoisi "lainaa vain", vaan "sovituksia".

    Kirjoitin blogissani selvästi, että patenttijärjestelmän tarkoitus on tehdä julkiseksi keksintöjä ja myöntämällä niihin määräaikainen yksinoikeus. Siis yrityssalaisuus ja patentti ovat toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja - ja näin on myös käytännössä.

    Voisitko osoittaa faktan ja uskomuksen sekoituksen?

    Näet olemattomia - ei se ole viisastelua, että patentin suoman yksinoikeuden toivotaan johtavan tekniseen kehitykseen. Luentoesimerkkejä ovat 1920-luvun sylinterilukko (kuten Abloy) ja 1940-luvun kuulakärkikynä. Myös Diesel-moottoriin ja televisioon on ollut patentti.

    Ellet tunne käsitettä ja lehteä Red Herring, älä hermostu, vaan katso Googlella. Suomen kielessä ei ole oikein vastaavaa termiä. Houkutuslintu on vähän eri asia.

    Vertaus Haavikkoon oli varmaan tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi?

    VastaaPoista
  6. Ad Dr. Blind:

    Olen samaa mieltä.

    Kuulun samaan porukkaan.

    Unohdin Arne Jacobsonin tuhkakupit ja aterimet.

    Uusi salainen aseeni on Strandin kirjakaupan kangaskassi - Helsingin yliopiston kirjaston tai Barnes & Noblen kassi on nyt joka miehellä.

    Oletko muuten pannut merkille, miten syvää raivoa E. Tuomiojan marikassi herättää kansalaispiireissä?

    Jos jaksat kaivaa esiin, kirjoitin lähes vuosi sitten blogin aiheesta "cool", jossa yhdyin USA:ssa esitetyyn tulkintaan, jonka mukaan 1970-luvun alun vastakulttuuri ja cool ovat Manhattanin mainostoimistojen keksintöjä.

    VastaaPoista
  7. Kemppinen: "Jos jaksat kaivaa esiin, kirjoitin lähes vuosi sitten blogin aiheesta 'cool', - -"

    Jep. Luettu on suurin osa tämän blogin vanhoistakin jutuista, käy muuten näppärästi kun avaa archivea kuukauden kerrallaan ja laittaa printin pdf-fileen, sieltä hyvä tilaisuuden tullen ottaa lukeakseen ruudulta tai paperilta -loukkaakohan tämä montaakin bloggaajan, kommentoijien tai Bloggerin IPR:ää?

    Marikassille muistan kuulleeni Kemppisen luennolla myös epätodennäköistä käyttöä muinaisten pakkohuutokauppojen käteisen kuljetusvälineenä. Tuomiojalla liikkuu nyt vastaavasti kenties Lähi-Idän kriisin avaimet? No, ehkä pikemminkin tilanteen umpisolmu pitkän juoksunsa tällä viestiosuudella; sitä kai ei voisi avata kuin Gordion-menetelmällä, joka ei sekään toimi, kuten vaikkapa Irakista näemme.

    Muovikasseissa suosin itse työnantajan pahimpien kilpailijoiden logolla varustettuja, pitävät sopivasti yllä käsitystä jatkuvasti vireillä olevista henkilökohtaisen urasuunnittelun lähentymisneuvotteluista. Mainoskynät tosin toimivat paremmin, harmi vain että niin harvalla on enää jaossa metallirunkoisia logokyniä. Muovikynät kun häviävät (tippuvat, lainautuvat, keräytyvät pesulaan) liian pian.

    VastaaPoista
  8. Ad Dr. Blind:

    Ei bloggerilla minun tulkintani mukaan mitään sellaisia tekijänoikeuksia ole, jotka rajoittaisivat tulostamista.

    Päin vastoin - on pitänyt neuvoa toisillekin tuo Print to PDF eli tulosta Acrobatiin -keino. Kaikki eivät tunnu sitä hoksanneen.

    Acrobat on aika hyvä rippaamiseen. Esimerkiksi runoja ja muuta vastaavaa rippaan avaamalla verkkosivun Acrobatiin (Shift Ctrl 0 Open as Web page) ja sitten Advanced - Web Caputer - Append all links on page. Bannerit ja muun roinan voi sitten poistaa (Shift Ctrl D).

    Jos en pidä esim. public dfomainissa olevan e-kirjan tekstin asettelusta, vien sen ascii-editoriin ja siitä Wordiin ja sitten avaan Word-failin Acrobatissa.

    Alkeellista, varmaan, mutta minulla kesti kauan, etenkin lakitekstien kanssa askarrellessa, ennen kuin ymmärsin että jostain syystä Acrobat toistaa Wordin asettelut erittäin hyödyllisinä kirjanmerkkeinä (Bookmarks) vain näin päin menetellessä.

    Sen kaikki tietävät, että Word lisää faileihin kaikenlaista roinaa.

    Usein käyttämässäni NotePad -tekstieditorissa on päätähuimaava Ctrl J, joka riisuu hard breakit rivin päästä mutta säilyttää kappalejaon. Niin siis syntyy tavutettavaa ja halutun näköistä tekstiä.

    VastaaPoista
  9. Kemppinen: "Salaisuus oli iso asia 1840-luvulla, kun kemian teollisuus syntyi ja laajeni lääketeollisuudeksi"

    Samoihin aikoihin lähetti Valtion Vuorikollegion johtaja Idman poikansa oppiin Saksaan, mutta tämäpä kuulikin matkallaan salaisuudesta: mannermaalla oli opittu jalostamaan puuta.

    Niinpä hän järvimalmin jalostamisen sijaan perusti puunjalostamon Nokialle.

    Niin syntyi yhtiö nimeltä Nokia.

    Siihen aikaan maata pyöritti ehkä vielä pienempi porukka kuin nykyisin johon kuuluvat nämä ulkoministeriössä kasvaneet salaneuvokset Veli Sundqvist ja Leif Fagernäs, vaikka Christoffer Taxell on todennut, että tuskin missään ja milloinkaan on niin pieni ja toistensa niin helposti tavoitettavissa oleva piiri hoitanut kansakunnan asioita kuin nyky-Suomessa.

    VastaaPoista